Joulutarinoita ja kylmiä väreitä

Joulutarinoita ja kylmiä väreitä on kokoelma pohjoismaisia novelleja. Tunnelma niissä ei ole kovinkaan jouluinen, mieli ei ole hellä eikä olo rauhaisa. Enin osa tarinoista liikkuu rikosten maailmassa; yhtä lukuunottamatta tapahtumat sijoittuvat joulunalusviikoille ja se yksikin heti loppiaisen jälkeen. Monissa sataa vettä, räntää, lunta ja on hytisyttävän kylmä.

Kokoelmassa on kaikkiaan 11 novellia. Niiden kirjoittajat ovat eri Pohjoismaista, ja moni on tunnettu rikoskirjailija, mutta mukaan mahtuu nimiä, jotka ovat minulle entuudestaan täysin tuntemattomia.  

Suomalaisin
novelleista on epäilemättä Leena Lehtolaisen "Valkoinen prinssi", joka ainoana edustaa Suomea. Siinä liikutaan kirjallisuuden maailmassa: tunnettu kirjailija syyttää toista raiskauksesta, ja tämä vakuuttaa molempien olleen suostuvaisia. "Vastakkain oli kaksi tarinankertojaa, kaksi ammattivalehtelijaa. Todisteet tukivat kummankin kertomusta." (s. 13) Kun toinen osapuolista surmataan, tapausta tutkivan Maria Kallion jouluvalmistelut jäävät kiireen jalkoihin. Onneksi on kirjakauppa, josta löytyvät joulun lahjat. Rikokset saavat aikaan mediamylläkän, julkkiksista kun on kysymys, ja medialle vuodettu tieto auttaa jutun ratkaisua.   

Yllättävin
loppu on kokoelman ainoalla islantilaisella novellilla, joka on Viktor Arnar Ingólfssonin kirjoittama "Joulukuusen ryöstö". Perheenisä joutuu onnettomuuteen kuusenostomatkalla. "Ilma oli tyyni, taivas sees ja pakkanen napakka. Lumi, kuu ja revontulet paljastivat kalpealla valonkajollaan onnettomuuspaikan." (s. 34) Kun kuusi ryöstetään, se käynnistää yllättävän tapahtumaketjun, mutta sen jälkeenkin kirjailija onnistuu yllättämään lukijansa. -- Hakukone ei onnistunut löytämään yhtään suomeksi käännettyä Ingólfssonin rikoskirjaa eli niitä ei liene suomennettu, tätä novellia lukuunottamatta?

Eksoottisin
tapahtumapaikka on tanskalaisen Jørn Rielin novellissa "Jouluhanhi", jossa grönlantilaisen tutkimusaseman tanskalainen työntekijä kaipaa pöytäänsä jouluhanhea. "Mitä olisikaan joulu ilman hanhea! Mutta hanhea ei saisi ammuttua millään ilveellä näin keskellä pimeintä talvea. Jouluna syötäisiin sydämiä kermakastikkeessa jota meillä oli kolme annosta erikoistilanteita varten..." (s. 186) Mutta tulee toukokuu ja hanhet...

Humoristisin
novelli, ainakin jos pitää mustasta huumorista, on  ruotsalaisen Håkan Nesserin "Shit happens". Burman-niminen poliisi joutuu vahtimaan jouluaattona putkassa olevaa taparikollista, joka on niellyt koruja sievoisen summan edestä tavaratalon jalokiviosastolla. Putkassa on potta... Sanottakoon vain, että novellin nimeen on syynsä! 

Jouluisin
kertomus on osa isompaa kokonaisuutta, sillä norjalaisen Jostein Gaarderin "15. joulukuuta" on kappale hänen Joulumysteerio-teostaan. Siinä pyhiinvaeltajat matkaavat Norjasta Betlehemiin ja samalla joka etapilla ajassa taaksepäin nykyajasta parin tuhannen vuoden taakse. Kokoelmaan valitussa otteessa ollaan ehditty Venetsiaan ja vuoteen 797. Gaarderin kertomuksessa ei ollut samaa jännitettä kuin monissa muissa novelleissa, mutta eipä sitä oltu alun perin tarkoitettukaan luettavaksi tämän mittaisena tarinana. Joulumysteerion idea vaikuttaa sen verran kiehtovalta, että voisin ajatella lukevani sen jonain tulevana joulunaikana.

Anne B, Ragden novellissa "Yksi pistooli sinne tai tänne" näkökulma on ensikertalaisen rikollisen, Arne Dahlin "Delta" kertoo meksikolaisen komisarion Alberto Reyesin kummallisesta rikostutkinnasta, Leif Davidsenin "Joulukortti menneisyydestä" sisältää lähes kylmän sodan tunnelmia, kun Amerikkaan muuton alla tanskalaismies haetaan kuulusteluihin opiskeluaikojensa Moskovan matkoista, Anna Janssonin "Joulusinkku" kertoo erään avioliiton päättymisestä, Fredrik Skagenin "Mustaa magiaa" on tarina nuoresta avioliitosta ja ensimmäisen lapsen syntymästä, Åke Edwardsonin "Jääkausi" on taidokas pienoisdekkari, jossa henkirikos melkein jää ratkaisemattomaksi.

Joulutarinoita sisälsi kohtuullisen viihdyttäviä, yllättäviä, vaihtelevia tarinoita. Silti en oikein tiedä, ovatko novellinmittaiset rikokset ja ratkaisut minun juttuni. Taidan olla enemmän sellaisten 200-300 -sivuisten rikosromaanien ystävä ja joskus hyvien yksilöiden sattuessa kohdalle jopa paksumpienkin jännäreiden. 

Muualla: Nenä kirjassa -blogissa tämä luettiin viime joulukuussa. Osallistun tällä Ullan Talven lukuhaasteeseen. 

Leena Lehtolainen, Håkan Nesser, Åke Edwardson ja muita kertojia: Joulutarinoita ja 
          kylmiä väreitä. 194 s.

Kustantaja: Helmi Kustannus 2006
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen