Kun sen osaa, murhamysteerin voi kirjoittaa vaikka lastenlorusta. Agatha Christie osasi.
"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.
Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan."Kahdeksan ihmistä saa odottamattoman ja kummallisen kutsun Neekerisaarelle Englannin rannikolle. Jokaisen kutsu on erilainen ja liittyy jotenkin hänen elämäänsä, niinpä kukin heistä ottaa kutsun vastaan ja saapuu saarelle sovittuun aikaan. Kaikkien ihmeeksi isäntäväki ei ole paikalla, mutta vasta palkattu pariskunta pitää vieraista huolta. Saarella on kymmenen henkeä. Jokaisen huoneen seinällä on taulu, johon on kirjoitettu tuttu loru kymmenestä pienestä neekeripojasta.
Loru alkaa toteutua heti ensimmäisenä iltana. Gramofonilevyltä jokainen paikalla oleva saa murhasyytöksen. Pian sen jälkeen ensimmäinen seurueesta, nuori autohurjastelija, kaatuu tukehtuneena maahan nautittuaan lasillisen. Yksi kerrallaan saarelle saapuneet joutuvat surman suuhun, aivan lorun ilmoittamalla tavalla ja lorun järjestyksessä.
Eikä yksikään pelastunut lienee yksi tunnetuimpia Agatha Christien rikosromaaneja. Se on tyypillinen suljetun paikan mysteeri, jossa syyllisen on oltava joku paikalla olevista. Toisin kuin monissa muissa Christien dekkareissa, tässä ei ole varsinaisesti salapoliisia ratkomassa rikosta, vaan saarelle päätynyt ja vähitellen kutistuva ryhmä yhdessä yrittää selvittää syyllisen, ja kukin heistä tekee parhaansa pelastaakseen oman henkensä.
Kirjan loppuratkaisu on ovela ja yllätyksellinen ja koko romaanin juoni mestarillinen. "... se keikkuu mahdollisen ja mahdottoman rajoilla", kuten lukemaani painokseen esipuheen kirjoittanut Jarmo Papinniemi kirjoittaa. Mestarillisuudesta ja taidokkuudesta huolimatta pidän himpun verran enemmän perinteisemmistä dekkareista. Minulle yksi rikosromaanien viehätyksistä on päästä (sala)poliisien pään sisälle seuraamaan heidän päättelyään ja intuitioitaan.
Romaanissa on mielenkiintoista sekin, että vuosien saatossa se on ilmestynyt kahdella eri nimellä. Kirjan alkuperäinen nimi oli Ten Little Niggers, mutta vuodesta 1985 lähtien se on ilmestynyt Iso-Britanniassa nimellä And Then There Were None. Yhdysvalloissa sana "nigger" koettiin rasistiseksi, joten siellä kirja ei koskaan ilmestynyt alkuperäisellä nimellään. Suomessa 1.-4. painokset ilmestyivät 1940-1956 nimellä Eikä yksikään pelastunut, samoin jälleen v. 2003 alkaen, mutta 5.-22. painokset julkaistiin 1968-1999 nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa.
KIRJAN lainasin kirjastosta.
Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut, 259 s.
Kustantaja: WSOY 2003 (23. painos; 1. painos 1940)
Alkuperäinen: And Then There Were None, 1939, suomennos Helka Varho
Kannen suunnittelu: Liisa Holm
@@ @@@ @@ @@@ @@ @@@
Vuoden aikana kuuntelin äänikirjana Christien Kuolema Niilillä nyt lukemani romaanin Eikä yksikään pelastunut lisäksi.
Varsin vaatimaton haastesuoritus, mutta palaan kyllä murhamamman kirjojen pariin tuonnempanakin.
Kiitos, Jassu, kivasta haasteesta!
Minusta taas tämän tyylinen dekkari on jännempi kuin esim Poirot vetoinen. Tykkäsin kovasti :)
VastaaPoistaKiva, että tykkäsit. Kyllähän tämä oli taiturimainen, ei voi kieltää.
PoistaTämä on yksi lemppareitani Christieltä, mutta onneksi häneltä löytyy dekkareita moneen makuun :)
VastaaPoistaKiitos haasteeseen osallistumisesta!
Monille tämä on paras Christie. Ja kyllä se oli hyvä. Jostain syystä tätä nykyä olen tykästynyt rikosten ratkaisijain aivoitusten seurailuun.
PoistaOlen miettinyt paljon sitä, miten ovelasti Christie paljastaa koko kirjan juonen heti alkumetreillä, mutta se ei tuhoa jännitystä, päinvastoin tiivistää sitä. Tämä oli ensimmäinen Christieltä lukemani kirja, mutta aion jatkaa hänen tuotantoonsa tutustumista.
VastaaPoistaMainio huomio! Totta on, että lukija tietää alusta alkaen, miten saarella käy, mutta jännitys säilyy vaivan viimeisille sivuille ja niiden yllätykseen asti. Ei ihme, että Christie on pitkään ollut niin suosittu.
Poista