Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika

Aarni haluaa yhtä asiaa, hän haluaa nähdä koulunsa räjähtävän ilmaan. Paikasta ei ole ollut mitään iloa pärjäämättömälle ja koulukiusatulle pojalle, jota opettajatkaan eivät ole jaksaneet ymmärtää.

Sitten tulee päivä, jolloin Aarnin äiti pakottaa poikansa töihin Enni-tädin valokuvaamoon ja poika saa ottaa kuvia kameralla. Siitä hetkestä elämä muuttuu. On jotain, jossa Aarni oppii olemaan hyvä, menestyy, toisin kuin koulussa. Hän löytää sen, mitä haluaa elämässään tehdä, ja pyrkii Ateneumiinkin.

"Tämä oli hänen tilaisuutensa nostaa itsensä lopullisesti pinnalle, pelastautua mitäänsanomattomuudelta, todistaa luontonsa. 

Tuntia myöhemmin Aarni seisoi aulassa, pureskeli kynsiään ja katseli salin ovea. Hän oli viipynyt vessareissulla pitkään, muttei ehkä niin kauan, etteikö hän voisi vielä palata saliin. Hän voisi mennä takaisin ja epäonnistua rehellisesti, sietää nöyryytyksen vesiväreillä laveeraavien nuorten jumalien rinnalla." (s.76)

Vaikkei Ateneumiin pääsekään, Aarni kasvaa vähitellen ja muun arjen keskellä taiteilijan mittoihin, ei ihan pieni asia 60-luvun Oulussa isättä kasvaneelle pojalle, eikä tie ole lainkaan helppo. Vaimo Ilse löytyy Helsingistä, jossa Aarni on töissä satamassa. Perhe perustetaan kuitenkin Ouluun. Paras ystävä Teppo on valokuvaaja hänkin, ei yhtä lahjakas kuin Aarni, mutta osaava myymään itseään ja kuviaan. Hänet huomataan, Aarnia ei. Aarni on tinkimättömän rehellinen, Teppo kykenee pettämään nuoruudenystävänsä.

Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika on yksi viime vuoden kotimaisista laatukirjoista. Se on kehityskertomus pojan tiestä mieheksi ja taiteilijaksi, elämän muukalaisuudesta, oman paikan ja sisäisen palon löytymisestä, ja sen epäilemisestä. Mietin lukiessani, olisiko Aarnin tie taiteilijaksi ollut helpompi, olisiko hänellä ollut enemmän luottamusta lahjoihinsa - niin, ja elämään - jos häntä ei olisi hyljeksitty lapsuudessaan ja kouluaikoinaan. Tai ehkei hänestä olisi tullut taiteilijaa ollenkaan, jos niin olisi ollut.

Pitkä valotusaika on hieno kirja, haikean kaunis kerronnaltaan. Pauliina Vanhatalo siirtyy taitavasti aikatasosta toiseen, Oulusta Helsinkiin ja takaisin Ouluun. Murre kuuluu oululaisten puheenvuoroissa.

Tämä oli Pauliina Vanhatalon viides omalla nimellään kirjoittama romaani, ja se on ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi. Minulle lukijana se on ensimmäinen Vanhatalon kirja, mutta tulen etsimään hänen muitakin teoksiaan käsiini. Hän on kirjoittanut myös kolme romanttista chick-lit -kirjaa kirjailijanimellä Veera Vaahtera.


          Pauliina Vanhatalo:  Pitkä valotusaika, 224 s.
          Kustantaja: Tammi 2015

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA kirjaa on luettu paljon ja siitä ovat kirjoittaneet mm. 
Kirjapolkuni
Kirjaston kummitus 
Reader,why did I marry him? 
Sinisen linnan kirjasto
Syksyn lehtiä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Ullan Luetut kirjat