Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Kun lukee kuvitteellista historiallisen henkilön päiväkirjaa, joka on taiten kirjoitettu, menevät tosi ja keksitty somasti sekaisin. Aina välillä lukija joutuu pysähtymään ja kysymään itseltään, että tuollainenko henkilö oli, noinko hän ajatteli ja tuollaistako tapahtui ihan oikeasti. Ja sitten joutuu muistuttamaan itseään siitä, että kirjailija on joutunut kuvittelemaan henkilöidensä ajatukset ja tunteet, sillä kukapa niitä niin varmasti tietäisi 200 vuotta myöhemmin.

Näin minulle kävi, kun luin Jukka Viikilän romaania Akvarelleja Engelin kaupungista, joka on saksalaisen arkkitehdin Johan Carl Ludvig Engelin fiktiivinen yöpäiväkirja. Engel saa suuren ja mielenkiintoisen työtarjouksen itseltään Venäjän keisarilta, hän rakentaisi kaupungin Itämeren kaukaiseen kolkkaan. Engel tuo vaimonsa ja tyttärensä Berliinistä mukanaan luvaten heille, että Helsingissä oltaisiin vain kuusi vuotta. Aika venyy, yhä uutta suunniteltavaa tarjotaan, välillä arkkitehdin virkakin vaihtuu toiseksi, ja hän piirtää Helsingin lisäksi kaikenlaista muutakin Suomen niemellä, kouluja, majakoita ja kirkkoja. Yöpäiväkirja kattaa ajanjakson 1816-1840.

Kirja on Jukka Viikilän esikoisromaani, aikaisemmin hän on julkaissut runokokoelmia. Viikilän kieli on samalla kertaa runollisen kaunista, syvällistä ja rakennusten piirtämisen iloa ja intoa täynnä. Hän tavoittaa hienosti saksalaisen arkkitehdin ajatusmaailman, päiväkirjasta piirtyy kuva työlleen elävästä ja tunteitten ilmaisemista kaihtavasta miehestä, joka kaipaa tunnustusta ja mainetta. Viikilä osaa tavattoman taitavasti pukea sanoiksi sen, miten arkkitehti näkee maailman tilana ja suorina viivoina, musiikinkin suurena salina, ja miten avarassa hiljaisuudessa syntyy niin täydellisen kaunis kirkko ja kirjasto kuin uunilla lämmitettävä talvipuutarhakin, jossa salkoruusut säilyvät hengissä hyisen talven yli. 

"Beethovenin Hammerklavier-sonaatti on suuri sali. Tunnen miten sen soidessa förmaakin seinät alkavat etääntyä. Syntyy uudet seinät, korkeat, hillitysti ornamentoidut."

"Tämä on kirkontekijän ensimmäinen ja tärkein oppi. Piirrä kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta."

Kielen lisäksi kirjassa viehättää Helsinki. Kaupungissa opiskeluvuoteni asuneena kuljen kirjan sivuilla Helsingin katuja pitkin, näen sieluni silmillä ne Engelin suunnittelemat rakennukset, joiden luomiseen hän uhrasi työvuotensa ja perheensä tulevaisuuden. Yhtä ihastuttavaa, joskin vaikeammin kuviteltavissa, on historiallinen Helsinki Engelin aloittaessa työnsä 1816: kaupungin keskusta oli Suurtorilla (nykyisen Senaatintorin kaakkoiskulmassa), ja Esikaupungin tori (nykyinen Kasarmitori) sijaitsi esikaupunkialueella.

"Aamulla kävelin jäätä pitkin Viaporiin. Niin vertauskuvallisella alustalla kulkiessa on vapaa painokkaista ajatuksista. Touhukas tuuli nuuskii lumiaavaa ja pölläyttelee ilmankevyttä jäätä. Olen osa niin kaunista tapahtumaa, että kaikki kaipauksen mielikuvat katoavat. Kävelen vain Viaporia kohti ja suunnittelen mielessäni sotaväen päällikön taloa. Askellukseni on ripeää ja viivat tarkkoja."

Jos jotakin jäin kirjassa kaipaamaan, niin sisäkanteen Helsingin karttaa Engelin aikakaudelta. Monta kertaa teki mieli netistä etsiä paikkoja, joissa Engel liikkui, sekä rakennuksista, jotka hän suunnitteli, mutta en malttanut. Sisäkannen karttaa olisin vilkuillut vähän väliä.

Kaiken kaikkiaan hieno romaani, joka tekee mieli hankkia omaankin hyllyyn.

      Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista. 215 s.

      Kustantaja: Gummerus 2016

      Kansi: Jenni Noponen

KIRJAN lainasin kirjaston uutuushyllystä.

MUUALLA tätä on luettu paljon, vaikkapa näissä blogeissa, joista löytyy lisää lnkkejä: Kaisa Reetta, Kirjasähkökäyrä,  Luettua elämää, Lukuneuvoja, Lumiomena, P. S. Rakastan kirjoja,