lauantai 15. huhtikuuta 2017

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Toiseksi flunssaviikon äänikirjaksi lainasin Riikka Pulkkisen romaanin, jolla on merkityksistä raskas nimi: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Ehkä nimestä voisi jo päätellä jotain teoksen lajityypistä, mutta sisällönkin puolesta kirja on minusta chick lit -romaani. Kaiken tietävä Wikipedia määrittelee chick litin kaunokirjallisuudeksi, "joka käsittelee modernin naisen elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti".


Kirjassa Iiris Lempivaaralla on elämässään yhtäkkiä iso ongelma, kun hänen kumppaninsa Aleksi seitsemän yhteisen vuoden jälkeen jättää hänet ja kertoo vielä, ettei ole koskaan rakastanut Iiristä. Järisyttävän järkytyksen keskellä on käyttöä kaikille hyville neuvoille, joita koulupsykologina työskentelevä Iiris keksii ajatella. Suklaa ja kenkien shoppailu ovat paikallaan. Parhain apu Iirikselle on kuitenkin keskustelut samassa kerrostalossa asuvan yli 80-vuotiaan Marja-Liisan kanssa. Tämä on viisas nainen ja ehdottomasti sitä mieltä, että tytön on opittava sanomaan "kyllä" silloin, kun itse haluaa sanoa "kyllä", ja "ei" silloin, kun itse haluaa sanoa "ei".

Omaterapia ja muiden neuvot tekevät tehtävänsä, aikanaan, ja Iiris kertoo tästä ajasta elämässään kolmantena alkuna. Kaiken kaikkiaan siis melko tyypillinen chick lit -henkinen nykytytön kasvukertomus omaksi itsekseen.

Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaara on nokkela, ironinen ja hauska. Silti. Ehkei sen kuunteleminen sohvalla kuumeisena tehnyt sille täyttä oikeutta, tai ehkei chick lit vain yksinkertaisesti ole minun genreni. Lainasin ensimmäistä kertaa äänikirjan sähköisten kirjojen Ellibs-kirjastosta, kuuntelin sen tietokoneellani. Hyvin toimi.


      Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, äänikirja.
      Kustantaja: Otava 2014 (alkuperäinen paperikirja 2013)
      Lukija: Leena Pöysti, MP3, kesto 4 t 47 min

ÄÄNIKIRJA oli laina Ellibs-kirjastosta.
MUUALLA kirjan ovat lukeneet/kuunnelleet Aletheia, Katja/Lumiomena, Linnea, LukuneuvojaNiina T.,
HAASTE: 100 suomalaista kirjaa (no 25).

4 kommenttia:

  1. Minäkin kuuntelin tämän äänikirjana, ja tykkäsin tosi paljon. Lukijalla oli tarinaan erittäin sopiva ääni, ja oli mukavaa kuunnella pari luetun Pulkkisen jälkeen vähän kevyempää tekstiä häneltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit. Monet muutkin blogistit tykkäsivät. Minuun ei kolahtanut ihan täysillä, vaikkei kirjassa mitään vikaakaan ollut. Nyt ei ollut tämän aika.

      Poista
  2. Paras mahdollinen maailma odottaa lukupinossa. Hyvää vappua säästä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää vappua sinullekin. Lapsena vappu oli aikaa, jolloin sai laittaa polvisukat. Nyt ei taitaisi tarjeta!

      Paras mahdollinen maailma voisikin olla hyvä lukea, kun haluaa jotain erilaista Pulkkiselta. Siis erilaista kuin Iiris Lempivaara.

      Poista

Kiitos kommentistasi!