Johan Bargum: Syyspurjehdus

"Nyt kun illat pimenivät ja syksy läheni, hänet oli vallannut suunnaton kaipuu päästä merelle: irrottaa köydet, nostaa purjeet, ottaa suunta, luovia kohti horisonttia [...]"

Johan Bargumin pienoisromaani Syyspurjehdus on hieno, tiivistunnelmainen ja arvoituksellinen kirja. Se on kertomus kahdesta miehestä ja yhdestä naisesta, Haraldista, Elinistä ja Olofista. Ja purjehduksesta.

Kirjassa on kaksi osaa. Ensimmäisen osan kertoja on Olof, joka keskustelee poliisin kanssa, joskin lukija saa nähdäkseen vain Olofin sanat. Olof on kertomansa mukaan saanut puhelun Haraldilta, jonka kanssa ei ole ollut tekemisissä viiteentoista vuoteen. Harald pyysi Olofia vielä kerran kanssaan merelle, syyspurjehdukselle. Sillä matkalla Harald on kadonnut ja Olof tehnyt siitä katoamisilmoituksen. Nyt poliisi kertoo Olofille, että Harald kirjoitti kirjeen ennen katoamistaan, ja siksi poliisi esittää kysymyksiä Olofille.

Toisen osan kertoja tai oikeastaan kirjoittaja on Harald, sillä hän kirjoittaa samoista tapahtumista kirjeen, omalta näkökannaltaan, joka on erilainen kuin Olofin kertoma. Miehiä yhdistää vaimo Elin. Ensin tämä oli naimisissa Haraldin kanssa, kunnes kerran Olof näki hänet ponttonilaiturilla.

"Olin nähnyt hänet vain parin minuutin ajan, ja jo kaipasin häntä niin kuin pelastuslautalla keskellä avomerta seilaava haaksirikkoinen kaipaa vieraan aluksen lyhtyjä."

Elin jätti Haraldin ja meni naimisiin Olofin kanssa. Vuodet kuluivat, ja jokin aika ennen  miesten syksyistä purjehdusmatkaa Elin oli menehtynyt: ajanut autoaan, vauhtia oli ollut liikaa, ja hän oli sinkoutunut suoraan lyhtypylvääseen. Nyt purjeveneessä miehet tapaavat ensimmäistä kertaa Elinin kuoleman jälkeen. Mitä Elinille oikein tapahtui? Mitä tapahtuu syyspurjehduksella?

Syyspurjehdus on merellinen kirja. Luen Johan Bargumin lauseita maistellen, ihastellen, vaikka välillä ne ovat kaltaiselleni maakravulle kuin vierasta kieltä: "Piti skuutata ja piti trimmata, alaliikkiä piti säätää, levankia hilata milloin luuvartin milloin leen puolelle, cunninghamia piti kiristää, kikkaa löysätä, ja reivata piti [...]" Yhdeksän minulle outoa sanaa!

Vieraasta sanastosta huolimatta viehätyn Bargumin tavasta kirjoittaa, sen rauhallisesta temposta, kielen ja syksyisen meren kauneudesta. Ja siitä, että saan täydentää tarinan, joka kahden miehen kertomusten välimaastossa pyytää tulla kuulluksi.

Taidanpa lukea kirjan uudelleen. Ja taisinpa löytää itselleni uuden kirjailijan, jota on luettava lisää.

          Johan Bargum: Syyspurjehdus, 120 s.
          Kustantaja: Tammi 2012
          Alkuperäinen: Seglats i september 2011, suomentanut Marja Kyrö
          Kansi: Helena Kajander

KIRJA on omasta hyllystä, oma ostos kirjamessujen löytölaarista.

Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Yö" ja saan vaaleanpunaisen pystyrivibingon. Kirjoitan tänään päättyvästä bingosta oman postauksen erikseen.
Kirja on oman Kirjahyllyn aarteita ja osallistun sillä Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen.