Sanna-Leena Knuuttila: Ne lensivät tästä yli (selko)

Viime kuussa luin selkomukautuksena Minna Canthin Agnes-novellin. Nyt tartuin kirjaan, joka on alunperinkin kirjoitettu selkokielellä.

Sanna-Leena Knuuttilan Ne lensivät tästä yli on päiväkirjaromaani. Hilkka on 19-vuotias, kun hän saa kummitädiltään syntymäpäivälahjaksi päiväkirjan ja kehoituksen kirjoittaa siihen, sillä täti uumoilee, "että pian  Suomessa tapahtuu jotain sellaista, mikä täytyy kirjoittaa muistiin tuleville sukupolville."

On lokakuun 22. päivä vuonna 1939, Hilkan isä on kutsuttu ylimääräisiin kertausharjoituksiin ja nuorempi veli kärttänyt luvan lähteä mukaan vapaaehtoisena, vaikka on vasta 17-vuotias. Hilkka ja äiti hoitavat tilaa kahdestaan ja kuuntelevat uutisia huolestuneita. Kunpa ei tulisi sotaa, kunpa isä ja veli tulisivat pian takaisin kotiin.

Hilkka kirjoittaa päiväkirjaa lokakuusta 1939 maaliskuun loppuun 1940. Talvisodan alettua huoli isästä ja veljestä on jokapäiväinen, naiset kotikylässä seuraavat uutisia, leipovat pullapitkoja korpuiksi ja kutovat sukkia, kypäränlämmittimiä ja kaulureita miehilleen rintamalla. Hilkka muistelee seurantalon iltamia ja erityisesti tanssittajaansa Veikkoa, joka niin ikään oli lähtenyt kertausharjoituksiin ja sodan alettua rintamalle. Hilkka on ihastunut Veikkoon ja uskaltautuu pyytämään tämän osoitetta ystävältään, Veikon siskolta.

Ne lensivät tästä yli antaa Hilkan päiväkirjan sivuilla hyvän kuvan talvisodan kotirintaman naisten elämästä, jota sävytti tavanomaisten maatilan naisten töiden lisäksi miesten työt sekä pakettien varustaminen rintamamiehille. Kummitäti muuttaa kaupungista Hilkan kotitaloon pommituksia pakoon ja viimeisen huoneen saa evakkoperhe, Liisa lapsineen ja Saima. Samaan aikaan Hilkan päiväkirjan sanoitus ilmentää ihastuksen Veikkoon muuttuneen ensin rakastumiseksi ja sitten rakkaudeksi. Siinä välissä niin isä kuin Veikkokin olivat päässeet rintamalta kotilomalle, mutta kylän miehiä oli jouduttu myös hautaamaan uuteen sankarihautausmaahan.

Olen samalla tavalla yllättynyt ja vaikuttunut kuin Canthin Agnesin selkomukautusta lukiessani. Selkokieli (voi) välittää hienosti tunteita ja tunnelmia. En usko siirtyväni lukemaan pelkästään selkokirjoja, en ole niiden ensisijaista kohderyhmääkään, ja nautin suuresti kauniista ja rikkaasta, monipuolisesta kielestä, jossa saa olla ihan uusia sanoja ja ilmaisuja. Mutta tarinan kertomisessa ja tunteiden välittämisessä selkokieli on toiminut mielestäni hämmästyttävän hyvin kahdessa lukemassani selkokirjassa. Hilkka kertoo  perheen orihevosen Taavin paluusta rintamalta sodan jälkeen: 
            "Otin Taavin, pidin sen suitsista kiinni
            ja lähdin pyöräilemään kotiin.
            Taavi juoksi vieressä.

            Alkumatka meni hyvin
            ja Taavi kulki rauhassa vierelläni.
            Mutta kun Taavi tunnisti tienristeyksen,
            josta käännytään kotiin,
            en enää voinut pidellä sitä.
            Se lähti sellaiseen juoksuun,
            että jos olisin pitänyt suitsista kiinni
            olisin kaatunut pyörän kanssa.
            Minun oli pakko päästää Taavi irti.

            Hevonen juoksi suoraan kotipihaan
            ja pysähtyi vasta tallin oven edessä.
            Äiti piteli Taavia,
            kun pääsin hengästyneenä kotiin.

            Voi sitä Tiukun [tamman] ja Taavin kohtaamista.
            [...]

Sanna-Leena Knuuttila on kirjoittanut toisenkin selkokirjan, Minä odotan sinua on jatkoa Hilkan tarinaan ja tapahtumat sijoittuvat jatkosodan aikaan.

          Sanna-Leena Knuuttila: Ne lensivät tästä yli, selkoromaani
          Kustantaja: Reuna 2017 (2. painos; 1. p. 2017)
          Kansi: Gravision. Kirjan valokuvat: SA kuva-arkisto

KIRJA on kirjastolaina. MUUALLA: Elämä on ihanaa ja Tuijata. Selkokirjoista Kirsin kirjanurkka ja selkokirjavinkkejä Tuijata.

Tänään on Klaaran päivä ja osallistun kirjalla Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen, jonka aloitus on Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogissa täällä ja koonti täällä.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Matkalla".