Luin tässä kesällä huvituksekseni omasta hyllystä pari Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjaa. Ensin kaivoin esiin pienoisromaanin Turmanluoti, jonka kirjakauppiaat jakoivat Kirjan ja ruusun päivän kirjaostoksien kylkiäisenä viime vuonna. Jostain syystä se on jäänyt hyllyn koristeeksi, vaikka olen aikaisemmin viihtynyt hyvin Maria Kallion seurassa.
Turmanluodissa komisario Maria Kallion aviomies Antti Sarkela alkaa kaikkien ihmetykseksi harrastaa ampumista ja suorittaa metsästäjäntutkinnon. Ei aikaakaan, kun hän pääsee mukaan hirviporukkaan ja ensimmäiseen jahtiinsa kokeneen konkarin vierelle. Saalista ei sillä kertaa saada.
Toisessa jahdissaan Antti tähtää ja osuu hirveen. Ampuminen ei jää kuitenkaan siihen: joku ampuu myös Antin lähellä passissa olevaa metsästäjää, jonka luoti tappaa. Kenen kivääristä turmanluoti tuli? Ampuiko Antti kahdesti ja osui toisen kerran metsästäjään? Oliko se harhalaukaus vai oliko jollakin syytä tappaa menehtynyt metsästäjä? Kenellä? Vai pitikö kohteen olla joku muu?
Kun Anttiakin epäillään, Maria Kallion on vaikea pysytellä jutusta erossa, vaikka tutkintaa hoitaa Raaseporin poliisi. Eikä Maria edes työskentele rikospoliisissa tätä nykyä, hän on Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Lasten ja nuorten yksikön johtaja.
Ampumistapaus selviää, mutta sitä ennen on kieputeltava epäiltyjä ja motiiveja muutamaan kertaan. Antti kärvistelee syyllisyydentuntoisena, eikä asiaa auta viimeistä lukioluokkaa käyvän Iida-tyttären kommentit eläinten oikeuksista ja metsästämisen epäeettisyydestä. Hauskaa tässä kirjassa on se, että tapahtumia kerrotaan vuoroin Marian, vuoroin Antin kertomana, ja oman vuoronsa saavat kerran myös Iida ja häntä muutaman vuoden nuorempi Taneli.
Leena Lehtolainen: Turmanluoti, 127 s
Kustantaja: Kirjakauppaliitto 2018
Kansi: Noora Iloranta
Ennen Turmanluotia olen kuunnellut kymmenen Maria Kallio -dekkaria äänkirjoina. Sarjan viidestä ensimmäisestä osasta olen kirjoittanut blogiin täällä ja täällä, viisi seuraavaa jäi tuomatta blogiin, vaikka nekin olivat hyvää ja viihdyttävää matkaseuraa. Turmanluoti kuitenkin viittasi tapahtumiin, joista en ollut tietoinen ja joiden on täytynyt tapahtua kymmenennen kirjan jälkeen, joten houkutuin lukemaan heti perään 11. teoksen Minne tytöt kadonneet, joka löytyi omasta hyllystä.
Kirjan prologissa Maria Kallio on Afganistanissa palaamassa autosaattueessa Kabuliin maan uuden poliisikoulun avajaisista. Matkalla räjähtää tienvarsipommi, ja hyökkäyksessä kuolee useita ihmisiä, myös saksalaisia poliisikouluttajia, joista Ulrikesta on tullut Marian ystävä. Maria oli kutsuttu avajaisiin, koska hän oli opettanut afganistalaisia poliiseja kansainvälisellä poliisiopettajakurssilla Tampereella. Kurssin päätyttyä hänen oppilaansa olivat palanneet kotimaahansa perustamaan poliisikoulua, joka nyt oli otettu käyttöön.
Erilaisten pätkätöiden jälkeen Kallio on palannut Espoon poliisiin, jossa hän on saanut komisarion paikan uudessa epätyypillisten rikosten yksikössä. Se tutkii erilaisia pimeitä juttuja, kuten koulusurmauhkauksia, ja väkivaltarikoksia, joissa on rasistisia motiiveja. Yksikön ensimmäinen tapaus on tutkia kolmen nuoren maahanmuuttajanaisen katoamista. Näiden perheet vakuuttavat, ettei heillä ole mitään tietoa siitä, minne heidän tyttärensä ovat menneet.
Maria Kallion yksikkö joutuu puhuttamaan kunkin tytön sukulaisia, heidän afganistanilaisia, bosnialaisia ja sudanilaisia perheitään. Kukaan tytöistä ei ole matkustanut Suomesta omalla nimellään, ja jokainen heistä on käynyt ainakin joskus espoolaisessa Tyttökerhossa, jossa Marian 13-vuotias tytär Iidakin käy. Nyt on avuksi Marian kokemus perheväkivallasta sekä keskustelut afganistanilaisten poliisien kanssa. Onko tytöille tapahtunut jotain, onko heidän kimppuunsa hyökätty? Ovatko perheet vihastuneet heidän suomalaisista poikaystävistään? Lähettäneet heidät kotimaihinsa, jotta heidät voitaisiin naittaa jollekin vanhalle miehelle? Sitten löydetään neljäs muslimityttö murhattuna.
Minne tytöt kadonneet tarjoaa ajankohtaisen rikostarinan, joka kytkeytyy maahanmuuttajiin sekä perinteiden, uskontojen ja arvojen yhteentörmäykseen. Sukupolvien väliset jännitteet ovat riipaiseviakin - vanhemmat ja isovanhemmat edellyttävät omasta lähtömaastaan tuotua elämänmallia, kun taas nuorempi väki on suomalaistunut, tytöt haluavat käydä koulua ja opiskella sekä valita omat poikaystävänsä ja puolisonsa. Teos on puheenvuoro maahanmuuttajajatyttöjen ja -naisten oikeuksien puolesta.
Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet, 342 s
Kustantaja: Tammi 2010
Kansi: Markko Taina
KIRJAT ovat omasta hyllystä, Turmanluoti saatu kirjakaupasta kylkiäisenä ja Minne tytöt kadonneet on joululahja muutaman vuoden takaa.
Kumpikin kirja on oman Kirjahyllyn aarteita. Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Ei kuvaa" (Turmanluoti). Näin saankin kaksi bingoriviä samalla kertaa, violetin pystyrivin ja harmaan vinorivin.
Toisessa jahdissaan Antti tähtää ja osuu hirveen. Ampuminen ei jää kuitenkaan siihen: joku ampuu myös Antin lähellä passissa olevaa metsästäjää, jonka luoti tappaa. Kenen kivääristä turmanluoti tuli? Ampuiko Antti kahdesti ja osui toisen kerran metsästäjään? Oliko se harhalaukaus vai oliko jollakin syytä tappaa menehtynyt metsästäjä? Kenellä? Vai pitikö kohteen olla joku muu?
Kun Anttiakin epäillään, Maria Kallion on vaikea pysytellä jutusta erossa, vaikka tutkintaa hoitaa Raaseporin poliisi. Eikä Maria edes työskentele rikospoliisissa tätä nykyä, hän on Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Lasten ja nuorten yksikön johtaja.
Ampumistapaus selviää, mutta sitä ennen on kieputeltava epäiltyjä ja motiiveja muutamaan kertaan. Antti kärvistelee syyllisyydentuntoisena, eikä asiaa auta viimeistä lukioluokkaa käyvän Iida-tyttären kommentit eläinten oikeuksista ja metsästämisen epäeettisyydestä. Hauskaa tässä kirjassa on se, että tapahtumia kerrotaan vuoroin Marian, vuoroin Antin kertomana, ja oman vuoronsa saavat kerran myös Iida ja häntä muutaman vuoden nuorempi Taneli.
Leena Lehtolainen: Turmanluoti, 127 s
Kustantaja: Kirjakauppaliitto 2018
Kansi: Noora Iloranta
Kirjan prologissa Maria Kallio on Afganistanissa palaamassa autosaattueessa Kabuliin maan uuden poliisikoulun avajaisista. Matkalla räjähtää tienvarsipommi, ja hyökkäyksessä kuolee useita ihmisiä, myös saksalaisia poliisikouluttajia, joista Ulrikesta on tullut Marian ystävä. Maria oli kutsuttu avajaisiin, koska hän oli opettanut afganistalaisia poliiseja kansainvälisellä poliisiopettajakurssilla Tampereella. Kurssin päätyttyä hänen oppilaansa olivat palanneet kotimaahansa perustamaan poliisikoulua, joka nyt oli otettu käyttöön.
Erilaisten pätkätöiden jälkeen Kallio on palannut Espoon poliisiin, jossa hän on saanut komisarion paikan uudessa epätyypillisten rikosten yksikössä. Se tutkii erilaisia pimeitä juttuja, kuten koulusurmauhkauksia, ja väkivaltarikoksia, joissa on rasistisia motiiveja. Yksikön ensimmäinen tapaus on tutkia kolmen nuoren maahanmuuttajanaisen katoamista. Näiden perheet vakuuttavat, ettei heillä ole mitään tietoa siitä, minne heidän tyttärensä ovat menneet.
Maria Kallion yksikkö joutuu puhuttamaan kunkin tytön sukulaisia, heidän afganistanilaisia, bosnialaisia ja sudanilaisia perheitään. Kukaan tytöistä ei ole matkustanut Suomesta omalla nimellään, ja jokainen heistä on käynyt ainakin joskus espoolaisessa Tyttökerhossa, jossa Marian 13-vuotias tytär Iidakin käy. Nyt on avuksi Marian kokemus perheväkivallasta sekä keskustelut afganistanilaisten poliisien kanssa. Onko tytöille tapahtunut jotain, onko heidän kimppuunsa hyökätty? Ovatko perheet vihastuneet heidän suomalaisista poikaystävistään? Lähettäneet heidät kotimaihinsa, jotta heidät voitaisiin naittaa jollekin vanhalle miehelle? Sitten löydetään neljäs muslimityttö murhattuna.
Minne tytöt kadonneet tarjoaa ajankohtaisen rikostarinan, joka kytkeytyy maahanmuuttajiin sekä perinteiden, uskontojen ja arvojen yhteentörmäykseen. Sukupolvien väliset jännitteet ovat riipaiseviakin - vanhemmat ja isovanhemmat edellyttävät omasta lähtömaastaan tuotua elämänmallia, kun taas nuorempi väki on suomalaistunut, tytöt haluavat käydä koulua ja opiskella sekä valita omat poikaystävänsä ja puolisonsa. Teos on puheenvuoro maahanmuuttajajatyttöjen ja -naisten oikeuksien puolesta.
Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet, 342 s
Kustantaja: Tammi 2010
Kansi: Markko Taina
Kumpikin kirja on oman Kirjahyllyn aarteita. Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Ei kuvaa" (Turmanluoti). Näin saankin kaksi bingoriviä samalla kertaa, violetin pystyrivin ja harmaan vinorivin.
Sinullahan on vaaka- ja pystybingo.
VastaaPoistaKiitos kommentista, onpa vaakabingokin. En sitä tässä maininnut, kun sen sain jo jokin aika sitten ja silloin mainitsin sen blogissa.
PoistaBlogista löytyy yksi Lehtolaisen dekkari Maria Kalliosta. Sitä aikaisemmat dekkarit olen lukenut, mutta sitten väsähdin, tuli kirjasarjauupumus.
VastaaPoistaTuo Minne tytöt kadonneet kiinnostaisi kuitenkin aiheensa perusteella.
Minäkin saatan potea sarjakirjauupumusta luettuani jotain sarjaa liian monta osaa putkeen. Ja varsinkin jos ne alkavat muistuttaa tapauksiltaan tai miljööltään toisiaan.
PoistaMinne tytöt kadonneet oli teemoiltaan kivan erilainen.