Niin vähän sitä tietää edes lähinaapurin kirjallisuudesta, että nimi A. H. Tammsaare on jäänyt vieraaksi, vaikka hän on teoksillaan saavuttanut Viron kansalliskirjailijan aseman. Yle tituleeraa häntä artikkelissaan Viron Aleksis Kiveksi ja Väinö Linnaksi. Silti törmäsin häneen ihan sattumalta vasta tänä vuonna, tai oikeastaan hänen romaaniinsa Rakastin saksalaista, joka julkaistiin Virossa jo 1935, mutta suomeksi käännettynä alkuvuodesta.
Rakastin saksalaista on rakkauskertomus, joka sijoittuu sotienväliseen itsenäiseen Viroon. Se pohdiskelee rakkauden olemusta ja sen reunaehtoja ja tekee sen virolaisin maustein. Oskar on opiskelija, joka on maalta kotoisin ja lähetetty yliopistoon maata viljelevien vanhempien ja sisarusten kovan työn ja uhrausten hinnalla. Opiskelu ei oikein innosta, tuntuu, että tärkeämpää on opiskelijan tuntomerkki ylioppilaslakki ja kuuluminen opiskelijoiden yhdistykseen, korporaatioon, ja osallistuminen sen rientoihin. Oskar jättää opiskelun, vaikka tunteekin syyllisyyttä isänsä rahojen tuhlaamisesta, ja saa työpaikan ministeriöstä.
Oskar asuu virolaisen porvarisperheen yläkerran vuokrahuoneessa. Päivällisellä hän istuu samassa pöydässä perheen ja saksalaissyntyisen Erikan kanssa, tämä käy päivittäin opettamassa perheen lapsille saksaa ja pianonsoittoa. Nuoret ovat ujoja, tuskin katsahtavat toisiinsa, mutta sitten Oskar alkaa saattaa Erikaa kotiin syksyn pimeinä iltoina. Yhdessä kävellessä ja välillä puiston penkillä istuessa tullaan tutuiksi, ja enemmän, tunnustetaan toiselle rakkaus, joka on kainoa ja idealistista.
Erika asuu isoisänsä kanssä, tämä oli vanhaan aikaan paroni saksalaisessa kartanossa, mutta joutui itsenäisen Viron maareformissa luovuttamaan maansa ja omaisuutensa valtiolle. Niin Erika kuin Oskarkin ovat varattomia, mutta silti heidän välillään on kuilu - he tulevat eri yhteiskuntaluokista, Erika on aatelinen, paronitar, vaikkei sellaista saa enää Virossa ollakaan. Satoja vuosia Baltian saksalaiset olivat vallinneet virolaisia. Oskar rohkaisee mielensä ja lähtee isoisän luo pyytämään Erikan kättä.
A. H. Tammsaare kirjoittaa filosofisesti ja monisyisesti eikä hänen tekstinsä ole kovin nopealukuista. Hän analysoi rakkautta ja sanoittaa sen henkilöidensä käymissä keskusteluissa. Mikä on suurempaa rakkautta, antautua tunteelleen ja tunteensa kohteelle täysin, seurauksista välittämättä, vai vetäytyä rakkaudesta kunnioituksen ja arvostuksen tähden? Tai kuten vuokraperheen rouva näkee: miehet menevät naimisiin tunteen takia, naiset käytännöllisistä syistä.
A. H. Tammsaare oli Anton Hansenin (1878-1940) kirjailijanimi, jonka hän otti kotitalonsa nimestä. Paitsi ylevää pohdiskelua rakkaudesta ja moraalista, hänen teemojaan Rakastin saksalaista -romaanissa ovat ajan virolainen opiskelijaelämä ja se yhteiskunnallinen muutos, jonka virolainen yhteiskunta kävi läpi pian itsenäistyttyään 1920-30 -luvuilla. Näiden ymmärtämistä auttaa teoksen suomentajan Juhani Salokanteleen suomalaiselle lukijalle kirjoittamat jälkisanat.
A. H. Tammsaare: Rakastin saksalaista, 319 s.
Kustantaja: Aviador 2019
Alkuperäinen: Ma armastasin sakslast 2019, suomentanut Juhani Salokannel
Kansi: Aleksi Salokannel
KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Katveita, Kirjavinkit, Tuglas-seura
Rakastin saksalaista on rakkauskertomus, joka sijoittuu sotienväliseen itsenäiseen Viroon. Se pohdiskelee rakkauden olemusta ja sen reunaehtoja ja tekee sen virolaisin maustein. Oskar on opiskelija, joka on maalta kotoisin ja lähetetty yliopistoon maata viljelevien vanhempien ja sisarusten kovan työn ja uhrausten hinnalla. Opiskelu ei oikein innosta, tuntuu, että tärkeämpää on opiskelijan tuntomerkki ylioppilaslakki ja kuuluminen opiskelijoiden yhdistykseen, korporaatioon, ja osallistuminen sen rientoihin. Oskar jättää opiskelun, vaikka tunteekin syyllisyyttä isänsä rahojen tuhlaamisesta, ja saa työpaikan ministeriöstä.
Oskar asuu virolaisen porvarisperheen yläkerran vuokrahuoneessa. Päivällisellä hän istuu samassa pöydässä perheen ja saksalaissyntyisen Erikan kanssa, tämä käy päivittäin opettamassa perheen lapsille saksaa ja pianonsoittoa. Nuoret ovat ujoja, tuskin katsahtavat toisiinsa, mutta sitten Oskar alkaa saattaa Erikaa kotiin syksyn pimeinä iltoina. Yhdessä kävellessä ja välillä puiston penkillä istuessa tullaan tutuiksi, ja enemmän, tunnustetaan toiselle rakkaus, joka on kainoa ja idealistista.
Erika asuu isoisänsä kanssä, tämä oli vanhaan aikaan paroni saksalaisessa kartanossa, mutta joutui itsenäisen Viron maareformissa luovuttamaan maansa ja omaisuutensa valtiolle. Niin Erika kuin Oskarkin ovat varattomia, mutta silti heidän välillään on kuilu - he tulevat eri yhteiskuntaluokista, Erika on aatelinen, paronitar, vaikkei sellaista saa enää Virossa ollakaan. Satoja vuosia Baltian saksalaiset olivat vallinneet virolaisia. Oskar rohkaisee mielensä ja lähtee isoisän luo pyytämään Erikan kättä.
A. H. Tammsaare kirjoittaa filosofisesti ja monisyisesti eikä hänen tekstinsä ole kovin nopealukuista. Hän analysoi rakkautta ja sanoittaa sen henkilöidensä käymissä keskusteluissa. Mikä on suurempaa rakkautta, antautua tunteelleen ja tunteensa kohteelle täysin, seurauksista välittämättä, vai vetäytyä rakkaudesta kunnioituksen ja arvostuksen tähden? Tai kuten vuokraperheen rouva näkee: miehet menevät naimisiin tunteen takia, naiset käytännöllisistä syistä.
A. H. Tammsaare oli Anton Hansenin (1878-1940) kirjailijanimi, jonka hän otti kotitalonsa nimestä. Paitsi ylevää pohdiskelua rakkaudesta ja moraalista, hänen teemojaan Rakastin saksalaista -romaanissa ovat ajan virolainen opiskelijaelämä ja se yhteiskunnallinen muutos, jonka virolainen yhteiskunta kävi läpi pian itsenäistyttyään 1920-30 -luvuilla. Näiden ymmärtämistä auttaa teoksen suomentajan Juhani Salokanteleen suomalaiselle lukijalle kirjoittamat jälkisanat.
A. H. Tammsaare: Rakastin saksalaista, 319 s.
Kustantaja: Aviador 2019
Alkuperäinen: Ma armastasin sakslast 2019, suomentanut Juhani Salokannel
Kansi: Aleksi Salokannel
KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Katveita, Kirjavinkit, Tuglas-seura
Virolainen kirjallisuus on jäänyt minullekin vieraaksi. Viimeksi luin Ilmar Taskan Popeda 1946, mutta voisihan sitä lukea enemmänkin. Omastakin kirjahyllystä pitäisi löytyä virolaiskirjallisuutta ;)
VastaaPoistaTuota Taskan kirjaa en ole vielä lukenut, mutta se kiinnostaa kyllä. Viron 100-vuotisjuhlavuonna julkaistiin kivasti uutta Viron kirjallisuutta.
PoistaTammsaare on tuttu nimenä mutta en ole vielä lukenut häneltä mitään. Tämä olikin hyvä vinkki, kiitos siitä!! /Mari
VastaaPoistaOle hyvä vain, Mari! Tästä on hyvä aloittaa Tammsaareen tutustuminen. Hänen pääteoksensa Totuus ja oikeus on peräti viisiosainen järkäle, johon en ole vielä tohtinut tarttua, vaikka se onkin suomeksi käännetty.
PoistaTämä kirja on kiinnostanut minua. Pitäisi kyllä lukea! Tunnen hävettävän vähän virolaista kirjallisuutta. Ja Tammsaare on kaiken lisäksi peräti kansalliskirjailija - en tiennyt sitäkään! Miksiköhän me suomalaiset emme oikein tunne virolaista kirjallisuutta...?
VastaaPoistaMielenkiintoinen tuo kysymyksesi, miksi emme tunne virolaista kirjallisuutta. Kääntäjistä tuskin on ollut pulaa. Yhtenä syynä voi olla neuvostoaika, jolloin luullakseni sensuuri valvoi, mitä julkaistiin, eikä suomalaisia ehkä kiinnostanut se, mitä julkaistavaksi päätyi. Nythän tuota aikaa käsitteleviä uusia kirjoja on kirjoitettu ja julkaista useita.
PoistaNoihin vuosiin liittyy varmaan kipeitä asioita, joita voi tuoda kirjallisuuteen vasta nyt, kun aikaa on kulunut. En tiedä, nämä ovat vain omia pikaisia ajatuksiani.
Kiitos tästä vinkistä Paula. Tammsaaren nimen olen nähnyt ja olen kiinnostunutkin, mutta lukenut en ole vielä.
VastaaPoistaOle hyvä vain. Tammsaare taitaa olla klassikkokirjailija, jota ei tunneta Suomessa kovin hyvin, mutta minulle tämä oli hyvä kirja tutustumiseen.
PoistaKuulostaa kiehtovalta kirjalta. Hienoa, että pieni Aviador on ottanut sen kustannettavakseen.
VastaaPoistaKiinnitin huomiota samaan asiaan eli pieneen kustantajaan, joka on tarttunut vanhaan ja tuntemattomaan klassikkoteokseen. Mainio juttu.
Poista