Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon

Juuri kun eilen pääsin kirjoittamasta Jules Vernen kirjasta, että se on vauhdikas seikkailukirja, niin eikös tänään jatku sama meno. Vauhdikkaita käänteitä, uskomattomia yllätyksiä ja ihmeellisiä pelastumisia. Ja tämän pitäisi olla rakkausromaani!

Rakkausromaani Leukippe ja Kleitofon onkin, isolla R:llä. Sen on kirjoittanut Akhilleus Tatios jo toisella vuosisadalla jKr. ja se on tänä syksynä julkaistu suomeksi ensimmäistä kertaa. 

Romaanin nimihenkilöistä toinen, Kleitofon, on foinikialainen nuorukainen Tyroksesta. Isä aikoo naittaa hänet tytölle, jota hän ei halua vaimokseen. Ennen häitä kotitaloon tulee sotaa pakoon setäpuolen vaimo ja tytär Byzantionista, ja kun Kleitofon näkee serkkupuolensa Leukippen, hän rakastuu päätä pahkaa kauniiseen neitoon. 

Kleitofon käy valloittamaan sydämensä valittua, ja kokemattomana kyselee neuvoa orjaltaan ja serkultaan. Hän toimii saamiensa neuvojen mukaan, ja Leukippe alkaa lämmetä. Suhde etenee suuteloihin. Sitten isä alkaa valmistella häitä, joissa Kleitofon ja isän valitsema tyttö vihittäisiin. Nuorten rakastavaisten Kleitofonin ja Leukippen ei auta muu kuin karata yhdessä.

Pakomatkalla Egyptiin he joutuvat myrskyyn, ja heidän laivansa uppoaa. Kuin ihmeen kaupalla nuoret ja heidän seurassaan matkustavat pelastuvat haaksirikosta, mutta vain joutuakseen rosvojoukkion vangeiksi. Nämä haluavat uhrata neitsyen joukkojensa puhdistusuhrina, ja valitsevat Leukippen uhrikseen. Mitä tuskia Kleitofon käykään sielussaan, kun oli houkutellut viattoman Leukippen tälle pakomatkalle ja surman suuhun rosvojen käsissä.

Rakkaustarina ei ole vielä puolessakaan. Ihmepelastumisia, merirosvoja, vankityrmiä, orjaksi joutumisia, vietteleviä kilpakosijoita. Kaiken keskellä runsaasti viittauksia antiikin ajan kirjallisuuteen ja kreikkalaisiin mytologioihin ja historiakirjoihin, joita suomentaja Maarit Kaimio ansiokkaasti selittää johdannossa ja alaviitteissä. Ja joiden hän mainitsee paljastavan, että romaani oli kirjoitettu aikansa sivistyneistölle. Toki tarinan voi lukea ja ymmärtää ilman niitäkin, mutta itse en ainakaan malttanut.

Kreikan kielen ja kirjallisuuden professori emerita Maarit Kaimio on tehnyt kulttuuriteon kääntämällä kirjan nykyajan suomen kielelle. Minun on aina ollut vähän tuskaista lukea kokonaista kirjaa antiikin säemuotoista tekstiä yhteen menoon, mutta Kaimion suomea luin kuin romaania ikään, teksti on sujuvaa ja ilahduttavan miellyttävää lukea. Toki kirjoitusaika näkyy teoksessa, sen puheenparsissa, puhutteluissa, uskomuksissa ja ihmisten elämässä.

Seikkailujen lomassa kirjasta löytyy antiikin ajan filosofista pohdintaa rakkaudesta ja rakastuneista, jos kohta ihan käytännön neuvojakin annetaan rakkauden saloihin pääsemiseksi. Havaitsin myös useita kiinnostavia ilmaisuja äänen, kielen ja sanojen tärkeydestä. 

"...sillä suu on äänen lähde, ja ääni on sielun kuvajainen." 

"Kielen nuoliin, puheeseen, tepsii vain toisen kielen nuoli, se sammuttaa sydämen raivon ja häivyttää mielen murheen."

Johdannossa Maarit Kaimio kirjoittaa, että ajanlaskumme alussa kreikankielinen viihdekirjallisuus oli varsin suosittua. Niiden papyrukselle kirjoitettuja katkelmia on löytynyt paljon, mutta vain viiden romaanin käsikirjoitus on säilynyt kokonaisena. Hienoa, että jälleen yksi niistä on luettavissa nyt suomeksi.

         Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon, 238 s.
         Kustantaja: WSOY 2019
         Alkuperäinen: τὰ κατὰ Λευκίππην καὶ Kλειτoφῶντα 100-200 jKr.
         Suomentaja: Maarit Kaimio
         Kansi: Martti Ruokonen. Kuva: Peter Paul Rubens: The Rape of Europa (1628)

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA Khelidon, Kirjavinkit, Mummo matkalla, jolle kaunis kiitos siitä, että löysin kirjan blogistaan.

HAASTEET: Joulukuussa Kuukauden kieli -haasteen kieli on kreikka, joten tällä teoksella päättelen haasteen. Koostetta on luvassa lähipäivinä.