maanantai 24. helmikuuta 2020

Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen



Cem on istanbulilainen lukiolainen, kun hänen apteekkari-isänsä jättää vaimonsa ja poikansa. Pitkään Cem ajattelee, että vasemmistolainen isä on pidätetty ja heitetty vankilaan kuten kerran aikaisemmin, kunnes hänelle selviää, että tällä kerralla isä on lähtenyt omasta halustaan ja pysyvästi alkaakseen uuden elämän. Se on pojalle iso pettymys, sillä hän on aina ihaillut isäänsä ja autellut isää apteekissa ollakseen lähellä häntä. Nyt isä on hylännyt hänet.

Cem haluaa tulla kirjailijaksi, hän viihtyy kirjoja lukien, ja erityisesti häntä kiehtoo kreikkalaisen Sofokleen näytelmä Kuningas Oidipus, jonka nimihenkilö tietämättään surmaa isänsä ja makaa äitinsä kanssa.

Lukiossa Cem saa eräänä kesänä työpaikan kaivonkaivajan, mestari Mahmutin, apulaisena Istanbulin ulkopuolella. Kuukauden ajan poika asuu mestarin kanssa teltassa Öngörenin kylän laitamilla, he kaivavat hakuilla kaivoa tontille, jonka omistaja haluaa perustaa sinne pesulan ja värjäämön. Päivä päivältä ja metri metriltä työ jatkuu, mutta vettä ei tule vastaan. Mestari on kaivon paikasta varma ja haluaa jatkaa. Viikkojen kuluessa Cem kiintyy Mahmutiin, joka iltaisin kertoo vanhoja tarinoita ja pitää hänestä huolta kuin isä, jota Cemillä ei enää ole. 

Iltaisin Mahmut ja Cem kävelevät usein Öngörenin keskustaan, jossa oleilee kiertelevä teatteriseurue. Cem huomaa siihen kuuluvan kauniin, punatukkaisen naisen. Hän kulkee kylässä vain naisen nähdäkseen ja istuu teatterissa naisen esityksissä, naisen, joka on lähes hänen äitinsä ikäinen. Teatterin lavalla Cem näkee persialaisen Firdawsin Kuningasten kirjan tarinan Rostamista ja hänen pojastaan Sohrabista, jonka isä surmaa taistelun tiimellyksessä, koska ei tunnista poikaansa. Sitten kaivolla tapahtuu onnettomuus, ja Cem pakkaa tavaransa ja pakenee äitinsä luo Istanbuliin. Kuukausi kaivonkaivuussa muuttaa pojan koko elämän kulun.

Seuraavat kolmekymmentä vuotta Cem kantaa häpeää ja syyllisyyttä kaivolla tapahtuneesta, vaikkei edes ole varma, mitä onnettomuudesta seurasi. Hän jättää haaveensa kirjailijan urasta ja hakee opiskelemaan geologian insinööriksi, rakastuu opiskelijatyttöön ja menee naimisiin hänen kanssaan. Valmistuttuaan hän saa hyvän työpaikan ja aikaa myöten perustaa menestyvän rakennusliikkeen, jonka johtoon hänen vaimonsa tulee. He antavat firmalleen nimeksi Sohrab. Pariskunta menestyy ja vaurastuu Istanbulin laajetessa joka suuntaan. Heillä on yhteinen suru lapsettomuudesta, ja ehkä siksikin he lukevat yhdessä kirjallisuutta ja käyvät eri maiden museoissa jäljittäessään Oidipuksen sekä Rostamin ja Sohrabin tarinoita. Mestari Mahmutista ja punatukkaisesta naisesta Cem ei hiisku vaimolleen sanaakaan, vaikka ei voi lakata ajattelemasta heitä.

Orhan Pamuk pureutuu isän ja pojan suhteen teemaan romaanissaan Punatukkainen nainen. Cemiä ei Oidipuksen eikä Rostamin tarina jätä rauhaan, isyyden ja isättömyyden sekä isänmurhan ja pojanmurhan kysymykset ovat aina mielen pohjalla, vaikka hän on kiireinen liikemies perustamassaan kasvavassa yrityksessä. Kirjailija kutoo vanhoista taruista nykyajan Istanbuliin sijoittuvan monitasoisen kertomuksen, jossa riittää jännitettä loppuun asti. Alussa kirja käynnistyy verkkaisesti, erityisesti kaivon kaivaminen tuntuu kestävän pitkään, mutta sen jälkeen teos vie mukanaan. Erilaisia käänteitä riittää loppuun asti, ja ihan viimeisille sivuille kirjailija on varannut vielä yllätyksen.

Henkilökohtaisesta isän ja pojan suhteen pohtimisesta teos laajenee idän ja lännen välisiin eroihin, mikä taitaa olla aika tavallista Pamukille. Lännessä poika, uusi sukupolvi ja aika, ottaa vallan isältä, idässä isä ottaa pojan hengiltä ja jatkaa hallitsemistaan. 

Suomenkin uutisissa on viime vuosina näkynyt Turkin viime vuosien muuttuminen aikaisempaa konservatiivisemmaksi. Kirjan suomalaisen käännöksen takakannessa on lainaus The New York Timesin arvostelusta: "Punatukkainen nainen kietoo Turkin poliittisen tilanteen myyttien kieleen." Viittaukset Turkin historiaan ja politiikkaan ryydittävät romaania ja luovat sille yhden tason myyttisen ja psykologisen rinnalle. Minua miellyttävät myös lukuisat viittaukset kirjallisuuteen; Kuningas Oidipus nyt ainakin menee omalle lukulistalleni.

Orhan Pamuk on taitava kirjoittaja, hän tuntee oman maansa ja maailman kirjallisuuden tarinat ja myytit ja uusintaa niitä tässä hienossa romaanissa, jonka hän sijoittaa Istanbuliin. Samalla kirjassa on jotain ikiaikaista ja yleispätevää, inhimilliseen elämään kuuluvaa. Punatukkainen nainen on kirja, jonka herättämät ajatukset pyörivät mielessä pitkään lukemisen jälkeen. Upeaa, tasokasta kirjallisuutta.

Aikaisemmin luettua: Orhan Pamukin Valkoinen linna

           Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen, 322 s. 
           Kustantaja: Tammi (Keltainen kirjasto 496) 2019
           Alkuperäinen: 
Kırmızı Saçlı Kadın 2016
           Suomennos turkin kielestä: Tuula Kojo
           Kansi: Markko Taina

KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA blogeissa Kirjaluotsi (jossa lisää linkkejä), Nannan kirjakimara

Helmet-haasteessa ajattelin ensin laittaa tämän kohtaan 43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja (Keltainen kirjasto), mutta taidankin laittaa sen kohtaan 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja. Sen lisäksi se sopii esimerkiksi kohtiin 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli ja 21. Pidän kirjan ensimmäisestä lauseesta ("Itse asiassa halusin kirjailijaksi.").

10 kommenttia:

  1. Hieno postaus. Kiitos Paula. Olen tykännyt kovasti turkkilaisen kirjailijan Elif Shafakin teoksista, jotka sijoittuvat osaksi tai kokonaan Turkkiin.
    Media antaa aika hälyttävältä kuulostavia tilannekatsauksia Turkista. Kuulostaa jo diktatuurilta. Naisten elämä muuttuu myös koko ajan tiukemmin sanelluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shafalkia en olekaan vielä lukenut, kiitos vinkistä.
      Nuo median katsaukset ja tämä Pamukin kirja sopivat hyvin luettavaksi rinnakkain. kirjailija kieputtaa yhteen vanhoja tarinoita ja nykyhetkeä.

      Poista
  2. Mainio postaus teoksesta ja taiturimaisesta miljöön ja tunnelman välittäjästä, joka suvereenisti hallitsee lukijansa mielenkiinnon vangitsemisen jalon ja harvinaisen taidon.

    Komppaan Maita: Shafak on omaleimainen ja immersoiva kirjailija, jonka kynänjälkeä on silkka ilo lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän tuli vielä vahvistusta, että Shafalkiin kannattaa tutustua. Ja uskon, että luvassa on jotain hyvää, kun Pamukista tulee Shafalk mieleen.

      Pamuk on tosiaan taituri. Vieläkin olen hämmästyksissäni siitä, millaiseksi hän romaanin lopun kiepautti.

      Poista
  3. En ole lukenut Pamukia, mutta hän on kyllä kiinnostava kirjailija, johon pitäisi tutustua. Samoin Shafak. Tulisipa tutustuttua turkkilaiseenkin kirjallisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen lukenut vasta kaksi Pamukin kirjaa. Valkoinen linna oli aika mystinen ja vaikeakin tulkittava, vaikka aloitin siitä, kun se oli lyhyt. Tämä Punatukkainen nainen oli paljon helpompi luettava, eikä juurikaan mystinen, vaikka siinä ikivanhat tarinat näyttelivät isoa osaa.

      Poista
  4. Kiitos lukuvinkistä. Olen aiemmin lukenut Pamukilta muutaman teoksen, joista Lumi oli aivan huikea. Hitaasti tosin lähti sekin käyntiin. Minulle Pamuk on vähän haastava juuri tämän takia, mutta ehkäpä jaksan tänä vuonna yhden teoksistaan lukea, varmaankin juuri tämän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös vinkistä, pistän tuon Lumen korvan taakse. Pamuk tuntuu kirjoittavan monitasoisia kirjoja, se tuon paikoittaisen hidastempoisuuden kanssa haastaa, mutta Punatukkaisessa naisessa loppu kyllä kruunasi haasteisen etenemisen. Suosittelen

      Poista
  5. Luin tämän vuosi sitten ja kuuluu aivan huippuelämyksiin! Sopivasti mystisyyttä ja tarua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä huippua. Vanhoja taruja, ripaus mystiikkaa, vaikka ei mitään Valkoiseen linnaan verrattavaa. Ja mikä tarinan rakentamisen taito.

      Poista

Kiitos kommentistasi!