lauantai 30. tammikuuta 2021

Pariisi-Dakar -kirjarallin vaiheet


Vuosi sitten lähdin innolla ajamaan Pariisi-Dakar -kirjarallia. Alkumatkalla peli kulki ja vauhti oli hyvä, ja olin varma, että maaliin päästään tuota pikaa. Katsoin etappeja valmiksi matkan varrelle, mutta ensin suoritin kolme erikoiskoetta Pariisissa loistavalla ajalla:

Reetta Niemensivu: Maalarisiskot (blogissa 9.2.20)
on viehättävä sarjakuva neljästä suomalaisesta kuvataiteilijaystävyksestä, jotka muun muassa opiskelivat yhdessä Pariisissa yli sata vuotta sitten.

Fred Vargas: Pystyyn, kuolleet! (blogissa 14.2.20)
on rikoskirja, joka sijoittuu Pariisiin ja jossa neljä velmua kaverusta - neljä evankelistaa heidän etunimiensä mukaan - joutuu murhaajajahtiin virkaheiton poliisin kanssa. Pidän Vargasin kirjojen erikoisista tyypeistä ja huumorista.

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa (blogissa 31.5.20)
on hieman surumielinen, hyvin tunteellinen ja mietteitä viljelevä kirja, joka alkaa Seinen varrelle pysäköidystä kirjakauppalaivasta ja päätyy Etelä-Ranskaan.

Nina Georgen kirjan matkassa kulkupelini oli jo Provencessa, ja Algeriasta erotti enää Välimeri. Silloin auto alkoi pahasti piiputtaa ja meinasi jo jäädä tienposkeen kokonaan. Onneksi kirjaralli jatkui yhden lisäkuukauden, ja varikolla auto saatiin kulkukuntoon. Luin sukuromaanin, joka sijoittuu sekä Ranskaan, myös Pariisiin, että Algeriaan:

Alice Zeniter: Unohtamisen taito (blogissa 18.1.21).

Seuraavaksi oli määrä mennä Timbuktuun, Maliin, mutta auto teki taas tenän, ja ralli oli keskeytettävä Algerian etapilla.

Kiitos haasteesta, Aino! Innostun aina maahaasteista ja haluan lukea maista, joista en ole aikaisemmin lukenut. Harmittelen, ettei auton rallikunto kestänyt loppuun asti. Sain kuitenkin uuden maan, Algerian, kirjalliselle kartalleni. 

6 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon. Vaiherikas matka kirjojen parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olisi varmaan ollut melkoisen vaiherikasta, jos olisin jatkanut Maliin, Nigeriin ja Senegaliin.:-)

      Poista
  2. Saithan kuitenkin useamman kirjan luettua. Maahaasteet ja maabongailut koukuttavat minuakin. Mali kuulostaa kyllä vaikealta rastilta, mutta ehkä siihenkin liittyen jotain luettavaa löytyisi, kun vain etsisi. Niin, siellä on siis Timbuktu, ehkä siitä on jotain kirjoitettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mali ei ollut helppo rasti, mutta kirjastossa näin jopa malilaisen kirjailijan kirjan, joka on käännetty suomeksi. Minulla oli omassa hyllyssä kotimainen Kimmo Lehtosen Timbuktun hetket, joka sijoittuu Timbuktuun ja pääkaupunkiin Bamakoon. En sitten kuitenkaan ehtinyt lukea sitä.

      Poista
  3. Olen lukenut listaltasi kaikki muut paitsi Nina Georgen kirjan. :) Sinulla on reitillä hyviä kirjoja, ja varsinkin Unohtamisen taito oli todella vaikuttava. Minullakin jäi reitti vajaaksi, vaikka sainkin tammikuussa hoidettua Malin etapin. Pitäisikin muistaa kirjoittaa kooste haasteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin katsomassa kirjoituksesi Maliin sijoittuvasta kirjasta. Tuo Outsiderin kirja ei tarttunut mihinkään hakuun, kun vuosi sitten etsiskelin kirjja eri rallimaista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!