perjantai 6. joulukuuta 2013

Oi maamme Suomi! -lukuhaaste koosteena


Mikä sopisikaan itsenäisyyspäivään paremmin kuin suomalaiset kirjat? Juuri niitä olen tämän vuoden aikana ahminut. Tänään 6.12. päättyy Aletheian emännöimä lukuhaaste Oi maamme Suomi!, jossa on luettu Suomen maakuntiin sijoittuvia kirjoja. 

Itse asiassa aloitin kotimaisiin kirjailijoihin tutustumisen jo Facebook-haasteessa, josta Kirsin kirjanurkka kertoi. Siinä luettiin kirja 13 kotimaiselta ennen lukemattomalta kirjailijalta. Siihen haasteeseen liittyi saumattomasti Aletheian alkama, milloin kirjan vain voi sijoittaa kotimaan maakuntaan.

Oi maamme Suomessa tarkoitukseni oli lukea teoksia, joiden tapahtumat sijoittuvat johonkin Suomen 19 maakunnasta. Sitten annoin vähän itselleni periksi ja päätin ottaa mukaan myös teokset, jotka todennäköisesti tai todistettavasti tapahtuvat jossain tietyssä maakunnassa, vaikka sitä ei kirjassa suoraan sanotakaan, MIKÄLI kirjailija on syntynyt tai asunut samassa maakunnassa. Hyvä esimerkki on Metropoliitta Panteleimonin murhamysteerit Murha kirkonkylässä ja Murha näyttämöllä, joiden tapahtumat sijoittuvat pieneen yläsavolaiseen kylään. Sen tarkemmin ei kirja kerro, mutta löytämästäni metropoliitan lehtihaastattelusta selviää, että hän sijoitti kirjansa Vieremälle, jossa hän on syntynyt.

Kaikkiaan luin 35 Suomen maakuntiin sijoittuvaa kirjaa, vähintään yhden jokaisesta maakunnasta, mutta joistakin useita. Luin sitä, mitä muutenkin olisin lukenut, joskin esimerkiksi dekkariluettavaa kaipaillessani tarkistin, minne tapahtumat sijoittuvat. Aivan lopussa, kun taisi olla kolme maakuntaa jäljellä, otin asiakseni etsiä lukemista jokaisesta niistä ja lukea ne ennen tätä päivää. Kohdalle sattui kirjoja, joita en ehkä olisi muuten löytänyt, kuten Kiba Lumbergin ainutlaatuinen mustalaistytön kasvusta kertova Musta perhonen.

Tässä luettelo lukemistani kirjoista ja linkit blogikirjoituksiin: 

Ahvenanmaa
   1. Joel Pettersson: Sininen kehä, Kertomuksia (Ahvenanmaa)
   2. Ulla-Lena Lundberg: Jää (Luodot)

Etelä-Karjala
   3. Kiba Lumberg: Musta perhonen (Lappeenranta)

Etelä-Pohjanmaa
   4. Orvokki Autio: Viistotaival (Kurikka)

Etelä-Savo
   5. Esko Laulajainen: Oopperakaupungin murhat (Savonlinna)

Kainuu
   6. Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija (Lentua, Kuhmo)

Kanta-Häme
   7. Kaarina Sakala: Kylä järven kainalossa (hämäläinen kylä, Tyrväntö)
   8. Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla (Oitti, Hausjärvi)
   9. Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele (Oitti, Hausjärvi)
   10. Anni Polva: Tiina kesälaitumilla (Hämeenlinnan ympäristö)

Keski-Pohjanmaa
   11. Eila Kujala: Valkea kissankello (Lohtaja/Kälviä)

Keski-Suomi
   12. TaoLin: Suomen taivaan alla  (Jyväskylä)

Kymenlaakso
   13. Heleena Lönnroth: Kuoleman portti (Kotka/Hamina)

Lappi
   14. Paula Havaste: Kymmenen onnen Anna  (Lappi)

Pirkanmaa
   15. Anni Polva: Tiina (Tampere)
   16. Anni Polva: Tiina aloittaa oppikoulun (Tampere)
   17. Anni Polva: Tiina toimii (Tampere)
   18. Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies (Tampere)

Pohjanmaa
   19. Raili Mikkanen: Kahdentoista vala  (Uudenkaupungin seutu)
   20. Raili Mikkanen: Myrkkypuun marjat  (Uudenkaupungin seutu)
   21. Raili Mikkanen: Pähkinäpuinen lipas ( Uudenkaupungin seutu/Vaasa)

Pohjois-Karjala
   22. Niina Miettinen: Israel-tyttö (Joensuu)

Pohjois-Pohjanmaa
   23. Hanna Hauru: Paperinarujumala (Oulu)

Pohjois-Savo
   24. Marko Kilpi: Kadotetut (Kuopio)
   25. Metropoliitta Panteleimon: Murha kirkonkylässä (Vieremä)
  26. Metropoliitta Panteleimon: Murha näyttämöllä (Vieremä)

Päijät-Häme
   27. Timo Sandberg: Mustamäki (Lahti)

Satakunta
   28. Taina Teerialho: Nenä rusetilla (Rauma)

Uusimaa
   29. Marianne Peltomaa: Ei valoa tunnelissa  (Helsinki)
   30. Marianne Peltomaa: Tilinteon aika (Helsinki)
   31. Regina Rask: Tänään kotona (Kerava)
   32. Maijaliisa Dieckmann: Metsän poika tahdon olla (Nurmijärvi/Helsinki)
   33. Tua Harno: Ne jotka jäävät (Helsinki)
   34. Kjell Westö: Kangastus 38 (Helsinki)

Varsinais-Suomi
   35. Jyrki Heino: Kellari (Turku)


Tänä vuonna olen ollut erityisen kiinnostunut historiallisista romaaneista ja dekkareista, molemmat ovat olleet hyviä valintoja tälle haasteelle, sillä niissä tapahtumat sijoittuvat usein jollekin tunnistettavalle ja olemassa olevalle paikkakunnalle.

Kirjoista vaikuttavin lukukokemus oli Ulla-Lena Lundbergin Jää, jonka tunnelmasta jäi vieläkin mielessä oleva muistijälki. Ahvenanmaan meri ja saaristo oli siinä voimakkaasti läsnä. Myös Kjell Westön Kangastus 38 teki vaikutuksen.

Mielestäni paras dekkari oli Jyrki Heinon historiallinen Kellari, jossa 1790-luvun Turku eli rakennuksissa, ihmisissä, ruuissa, hajuissa, mauissa ja äänissä.

Nuortenkirjoista tykästyin eniten Raili Mikkasen sarjaan, joka sijoittui 1600-luvun lopun Pohjanmaalle. Siinäkin ajankuva puhutteli, kielen lisäksi.

Yllättävin kirja oli Niina Miettisen Israel-tyttö, jonka oletin olevan vahvasti uskonnollinen, mutta uskonto-teemasta huolimatta se oli mielestäni jotain muuta! 

Eniten kirjoja luin Uudenmaan maakunnasta, kaikkiaan kuusi, ja niistä neljän tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin ja viidennenkin osittain. Näissä kaikissa liikutaan paljon kaupungin kaduilla ja muissa tunnistettavissa paikoissa, joten Helsinki elää niissä. Muutenkin huomasin, että Helsinkiin sijoittuvia kirjoja on ilmestynyt paljon.

Eniten kirjoja luin Anni Polvalta, jonka kirjoittamaa Tiina-sarjaa aloin lukea järjestyksessä ensimmäisestä lähtien. Kirjojen perusteella en osaisi sijoittaa niitä Pirkanmaalle, mutta Wikipedia tietää kertoa, että Tiina perheineen asuu siellä Tammelan kaupunginosassa. Uskotaan - varsinkin kun kirjailija asui siellä lapsuutensa ja nuoruutensa. Tiina kesälaitumilla sen sijaan sijoittuu maaseudulle Hämeenlinnan lähistölle.

Olisiko nyt vuoro siirtyä ulkomaisiin kirjoihin? 

Sitä silmällä pitäen haastoin itseni lukemaan kirjoja jokaisesta maailman maasta - ilman aikarajoja. Mutta kun tänään avasin Kirjabloggaajien joulukalenterin luukun Kirjallisena. Minna -blogista, sieltä löytyi kasapäin niin houkuttelevia kotimaisia kirjoja, että tiedän jo nyt jatkavani kotimaisella linjalla ensi vuonnakin. Niin paljon ihanaa lukemista!

Hyvää itsenäisyyspäivää 96-vuotias Suomi ja kaikki suomalaiset!

2 kommenttia:

  1. Onpas hieno kirjalista! Itse luen aika vähän kotimaista, joten tämmöinen kaikki maakunnat kiertävä lista herättää kunnioitusta. :) Tykkään dekkareista, joten tästä tuli kivasti muutama uusi kotimainen dekkarinimi tietoon.

    VastaaPoista
  2. Minulla oli tosi pitkään, etten juuri lukenut kotimaista kirjallisuutta, mutta nyt olen löytänyt paljon ihania suomalaisia kirjoja ja kirjailijoita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!