 |
Kuvanveistäjän tytär on viehättävä kirja, jonka kertomuksissa näkyy kirjailijan lapsuuden maisemat Helsingin Katajanokalta - Luotsikatu mainitaan useaan kertaan - ja saaristossa vietetyistä kesistä. Henkilöitä ovat isä, äiti, kodissa vierailevat taiteilijat, saareen soutava vaari ja monet muut. Kirjan takakansi kutsuu kertomuksia lapsuuden "muistelmiksi", lainausmerkeissä, ja sellaisia ne ovat. Lukija ei useinkaan tiedä, mikä on oikeasti tapahtunut ja mikä on lapsen mielikuvituksen värittämää tai satua. Joskus mielikuvitushenkilö häviää, kuten kertomuksessa Merenlahdet, kun kertoja lähtee kävelylle meren lahtiin ennen muiden heräämistä. Hän kohtaa luotsin, joka huomaa hänet ja kuuntelee häntä arvostavasti. Mutta sitten:
"Sitten minä en saanut häntä pysymään.
Surullista, kun ne alkavat sumentua ja häipyvät. Vaikka sanoo kaiken ihan oikein, ne häipyvät kuitenkin. Eikä silloin kannata jatkaa, siitä syntyy vain jotakin hassua ja sitten tulee niin yksinäinen olo." (s. 45)Itse asiassa Tove Janssonin lapsuuden muistelukset sopivat ehkä paremminkin hitaaseen lukuun kuin ahmimiseen. Silloin jää aikaa makustella ja mietiskellä löytyviä helmiä. Yksi sellainen oli minulle tämä: Joskus Muumi-kirjat tuntuvat minusta synkiltä ja pelottavilta. Mutta niitä pelottavia voi kuunnella ja lukea pelkäämättä, kun tuntee olevansa täydellisen turvassa. Tove Jansson kirjoittaa kertomuksessa Pimeys:
"Ateljeen valot sammutetaan ja me istumme valkean edessä ja äiti sanoo: oli kerran pieni tyttö joka oli niin tavattoman kaunis, ja hänen äitinsä piti hänestä niin tavattomasti... Jokaisen kertomuksen täytyy alkaa samalla tavalla, sitten ei enää ole niin väliä. Lempeä, verkkainen ääni lämpimässä pimeydessä, ja minä tuijotan tuleen eikä mikään ole vaarallista. Kaikki muu on ulkona eikä pääse sisään. Ei nyt eikä milloinkaan." (s. 18)
"Ja korven synkän pimennossa myrskypilven pauhatessa kulki pieni lapsonen yöllä yksin samoten yö pitkä oli loputon ja korpi kolkko valoton lapsi kulki itkien suruissansa aatellen koskaan en ma kotihin pääse äidin luo vilu nälkä pimeä mulle kuolon tuo. Erittäin mieltätyydyttävää. Tällaista oli kun me telkesimme kaiken vaarallisen ulos." (s. 19-20)
Minulla on muuten Tove Janssonin kirjojen kanssa kovia luokitteluongelmia. Haluaisin ikiomassa haastelistassani laittaa Tove 100 -vuoden kirjat mukavasti Janssonin kirjakiusauksen mukaisiin lokeroihin. Mutta onko Kuvanveistäjän tytär elämänkerta ja kuuluuko se Hemuleille vai onko se Muumipappojen aikuisproosaa? Samalla tavoin mietin aikaisemmin lukemaani Muumit ja suuri tuhotulva -kirjaa: onko se kuvakirja ja Nipsu vai hieman paksumpi muumikirja ja Nuuskamuikkunen? Olen ne Homssun lailla asetellut omille hyllyilleen, toistaiseksi, mutta todennäköisesti muutaman ajan - tai kirjan - jälkeen vaihdan niiden paikkaa.
KIRJA on omasta hyllystä oma ostos. Sitä on luettu viime aikoina esim. blogeissa Erjan lukupäiväkirja ja Kirjojen keskellä sekä jo aikaisemmin blogeissa Lumiomena ja Lurun luvut, joista löytyy linkkejä muihin blogeihin.
Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär, 127 s.
Kustantaja: WSOY 2008. 9. painos. (1. p. 1969.)
Suomentaja. Kristiina Kivivuori
Kansi: J. S. Karjalainen. Kannen kuva: C-G. Hagström
Alkuteos: Bildhuggarens dotter. 1968.
Olen homssuna mukana haasteessa, enkä ole edes huomannut vaivata päätäni näillä luokittelujutuilla. Ajattelin vaan öhöm listata kaikki lukemani kirjat, joita toivottavasti alkaa nyt kertyä. :) Tämäkin odottele minulla omassa hyllyssäni lukemistaan. Kuulostaa ihanalta kirjaselta. Pituus ei aina ole tärkeintä!
VastaaPoistaJoo, vähän minäkin mietin, että kaikenlaisesta sitä tekee ongelman itselleen, mutta kun ne kirjat sopisivat niin somasti sinne listaani nipsuiksi, muuskamuikkusiksi ja muiksi. ;-) Taidan tehdä samaa muittenkin haasteitteni kanssa, että listaan eri luokat ja sitten sijoitan kirjat niiden mukaan. Loppujen lopuksi ei taida olla tärkeätä ollenkaan, meneekö oikeaan vai muualle.
VastaaPoistaMinäkin olen Tove-haasteiden myötä innostunut hänen kirjoistaan, joten niitä taitaa tulla vielä muutama vuoden mittaan.
Minä ajattelin myös osallistua tuohon Valkoisen Kirahvin haasteeseen, mutta kun olen vielä niin untuvikko kirjablogin pitämisessä niin pidättäydyn ensi alkuun yhdessä haasteessa per vuosi. mielenkiinnolla seuraan muiden haasteeseen osallistuneiden edesottamuksia!
VastaaPoistaKuvanveistäjän tytär täytyy lukea! :)
Minäkin olin maltillisempi haasteiden kanssa viime vuonna. Nyt olen antanut mennä, jos vain olen lukenut haasteeseen sopivan yhdenkin kirjan.
VastaaPoistaMinua ei houkuta niinkään suoritus, siis mahdollisimman monen kirjan lukeminen, vaan haasteet toimivat vinkkilistoina ja lukemisen laajentajina. Ja niistä tulee ikään kuin teemoja, jolloin kirjat rikastuttavat toisiaan, siis lukijan mielessä. Esim. Ihminen sodassa -haasteessa minulla sattuu olemaan useita kirjoja, joissa on lapsia sodan jaloissa, joten yhdessä ne antavat kokonaisemman kuvan ja elämyksen. Sellaista en suunnitellut, kun haasteeseen liityin, mutta sellaisen saan, sivutuotteena.