tiistai 6. tammikuuta 2015

Poliisiromaani Istanbulista: Belsassarin tytär

Istanbuliin sijoittuva dekkari! Se piti oitis laittaa lukulistalle, kun etsin syyskuun matkakohteeseen sopivaa lukemista, ja niinpä tulin tutustuneeksi brittikirjailijaan, joka oli minulle ennestään täysin tuntematon.



Barbara Nadel on kirjoittanut runsaasti poliisiromaaneja, joissa istanbulilainen rikoskomisario Çetin İkmet polttaa ketjussa, naukkailee estottomasti konjakkia työaikanaan tulematta humalaan ja ratkoo visaisia rikoksia työtovereineen. Pohjoismaisia fiktiivisiä kollegoitaan hän muistuttaa siinä, että työn imu on sellainen, ettei oman ulkonäön kohentamiseen tai terveelliseen elämään juuri jää aikaa tai kiinnostusta, mutta toisin kuin nämä, hän ei ole sinkku, eronnut eikä leski, vaan varsin onnellisesti naimisissa Fatmansa kanssa, joka odottaa heidän yhdeksättä lastaan tämän ensimmäisen kirjan alussa.

Sillä Belsassarin tytär aloittaa Komisario İkmet -sarjan, jossa on jo 17 osaa, niistä neljä ensimmäistä on suomennettu. Istanbulin juutalaiskorttelissa surmataan julmasti 90-vuotias Leon Meyer, joka on elänyt varsin yksinäistä juopon elämää. Surmapaikan seinälle on maalattu hakaristi, joten pian epäilykset kohdistuvat natsisympatioistaan 1940-luvulla tunnettuun saksalaissyntyiseen Reinhold Smitsiin, jonka palveluksessa Meyer aikoinaan oli, kunnes sai lähtöpassit juutalaisuutensa takia. Juonikuviota monipuolistaa Leon Meyerin historia: nuoruudessaan hän oli juutalaissyntyinen bolshevikki, joka pakeni Venäjältä, Permistä Uralin takaa, vallankumouksen maininkien keskeltä vuonna 1918 ja päätyi Istanbuliin mukaansa ottaman Marian, varakkaan venäläisperheen tyttären, kanssa.

Mutta mitä tekemistä on Marialla sekä hänen venäläisen aristokraattisesti kasvatetuilla lapsillaan ja lapsenlapsillaan Leon Meyerin surman kanssa? Tai Istanbulissa englantia opettavalla britillä, Robert Corneliuksella, joka on nähty Meyerin asunnon lähistöllä surmatyön aikoihin ja johon İkmet törmää tuon tuosta rikosta selvitellessään? Kirjassa historialliset tapahtumat Venäjällä 1918 ja Saksassa 1940-luvulla kietoutuvat yhteen ottomaanien valtakunnan ja Turkin historian kanssa, ja kaiken taustalla on monivärinen ja valloittava Istanbulin kaupunki, jonka kirjailija tuntuu tuntevan varsin hyvin.


Çetin İkmet on varsin sympaattinen poliisi, rentun näköinen ja oloinen, mutta ratkoo rikoksia sitkeällä uurastuksella, intuitioonsa luottaen, hauskannäköisestä konstaapelista Mehmet Suleymanista ja muista alaisistaan huolehtien ja vaimoaan rakastaen. Hänen tyylinsä on sen verran omintakeinen ja Istanbul sen verran ihastuttava, että tähän sarjaan tulee varmasti tartutuksi toisenkin kirjan verran, vaikka tämä ensimmäinen hipoi uskottavuuden rajoja mielikuvituksellisilla käänteillään. Eikä vähiten siksi, että taustalla kuhisee äänekäs, värikäs ja monimuotoinen Istanbul.

KIRJAN lainasin kirjastosta. Alkuperäinen englanninkielinen kirja ilmestyi jo vuonna 1999, mutta suomennos julkaistiin vasta 2010. Sen on arvioinut mm. Dekkarihylly. Sopivasti Aino alkoi sheferijm-blogissa Idän pikajuna -lukuhaasteen, johon tämä dekkari sopii Istanbulin aseman suoritukseksi.

Barbara Nadel: Belsassarin tytär, 470 s.
Kustantaja: Moreeni 2010
Alkuperäinen: Belshazzar's Daughter, 1999; suomentaja Anna Rantanen

6 kommenttia:

  1. Minä tykkään tosi paljon tästä Nadalin sarjasta. Ikmet on mainio, eikä epäuskottavuudetkaan ole minua haitanneet. Päinvastoin, eipähän ole mikään tusinadekkari. :) Minulla on uusin suomennos vielä lukematta, ja sen ajattelin tämän vuoden aikana lukaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tusinadekkariksi tätä ei voi kyllä mitenkään sanoa! Mielenkiintoista nähdä, miten paljon on variaatiota sarjan eri kirjojen välillä, vai alkaako Nadel toistaa itseään. Tai Ikmen...

      Poista
  2. Olen lukenut Nadelin Ikmet-sarjaa ainakin puolentusinaa englanniksi. Niissä on aika osuvaa istanbulilaista kaupunkikuvaa, toisinaan rajua liioittelua :). Pidän kovasti siitä, että sekä poliiseissa että patologissa ja muissa kirjoissa esiintyvissä henkilöissä kuvastuu se uskontojen ja kansallisuuksien kirjo, mikä on istanbulilaista todellisuutta, unohtamatta vanhan ottomaanivaltakunnan "aatelisia". Monissa on käytetty aineksia viimeaikaisista todellisista tapahtumista. Pelkään kuitenkin että minulle on tapahtumassa sama kuin aikoinaan Donna Leonen Brunetti-sarjalle: Nadel alkaan toistaa liikaa itseään ja sitten lakkaan lukemasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuvia luonnehdintoja, jotka sopivat tähän sarjan ensimmäiseen kirjaan. Minullekin on käynyt joidenkin dekkarisarjojen kanssa, että kirja on alkanut tuntua liian samanlaiselta kuin edeltäjänsä. Joskus asiaa on auttanut lukutahdin hidastaminen siihen alkuperäiseen kirjoittamisvauhtiin. Vuodessa ehtii unohtua paljon!

      Poista
  3. Oi, Istanbuliin sijoittuva rikosromaanisarja, tähänhän on pakko tutustua!

    Olen jo jonkn aikaa mietiskellyt, että pitäisi tutustua eri maiden dekkaristeihin.Tosin tämä taitaa olla brittituotantoa, mutta paikallinen kulttuuri puskee varmasti tässäkin hyvin esille (niin kuin tekstissäsi kerrotkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tutustumista tähän! Kirjailija on britti, mutta Istanbulin kaupunki on vahvassa roolissa. Minulla on käynyt samanlaisia mietteitä eri maiden dekkaristeista, kun viime vuonna löysin ranskalaisen Vargasin, ja varmaan joitain uusia tulee hiljakseen blogiinkin. Jännä nähdä, keitä tutustuttavia sinä löydät.

      Poista

Kiitos kommentistasi!