Eowyn Ivey: Lumilapsi

"Unessa Faina nauroi, ja hänen naurunsa helisi kuin tiuku kylmän ilman halki, ja hän hyppeli järkäleiden välissä, ja mihin hänen jalkansa osuivat, sinne muodostui jäätä. Hän lauloi ja pyöri alas vuoristotundraa käsivarret taivasta kohti levällään, ja hänen takanaan satoi lunta, aivan kuin hän olisi juostessaan vetänyt valkoista viittaa vuorilta alas." (s.222)

Lumilapsi on kuin luotu luettavaksi talvella lumihiutaleiden leijaillessa pakkasilmassa tai tuulen viskoessa räntää. Kirjan taustalla on venäläinen kansantarina Lumityttö (Snegurotshka), johon ihastuin vuosia sitten. Ajattelin silloin, ettei kukaan muu kuin venäläinen osaa kirjoittaa niin kauniisti ja valloittavasti kylmästä ja talvesta.

Alaskassa asuva Eowyn Ivey on ottanut tuon vanhan tarun ja sijoittanut sen 1920-luvun Alaskaan. Keski-ikäiset Mabel ja John ovat muuttaneet Amerikan itärannikolta keskelle Alaskan erämaata, rakentaneet sinne hirsimökin ja alkaneet raivata peltoa. Heillä on yksi suru ja kaipaus, heillä ei ole omaa lasta.

Elämä on kovaa uudisraivaajan arkea, ja pitkän harmaan syksyn aikana Mabelin jaksaminen on koetuksella. Sitten sataa ensilumi, ja Mabel ja Jack riehaantuvat lumisotaan. Lopuksi he tekevät lumesta tytön, jolle Jack muovaa kasvot ja Mabel antaa huivinsa ja lapasensa.

Aamulla tyttö huiveineen ja lapasineen on hävinnyt, paikalta johtavat vain pienet kevyet jäljet metsään, muttei yhtään jälkiä heidän pihaansa päin. Sitten heidän lähimetsäänsä tulee pieni tyttö ketun kanssa. Vähitellen tyttö tulee lähemmäs, alkaa jutella, uskaltautuu sisälle mökkiin ja syömään heidän kanssaan. Minulle tuli aivan mieleen Pikku prinssi ja ketun kesyttäminen ystäväksi siinä. Talven mittaan lumitytöstä tulee tärkeä ja rakas lapsi avioparille. Lumien sulaessa keväällä tyttö lähtee eikä palaa enää. Hirsimökkiin astuu uusi suru ja kaipaus.

Mutta aivan kuten vanhassa sadussa tyttö palaa takaisin Mabelin ja Johnin luo kesän mentyä. Hän liikkuu lumessa keijumaisen kevyesti, metsästää ansalangoilla ja kalastaa. Hänen kotinsa on metsässä ja vuorilla, hän tuntee metsän eläimet ja kasvit. Kuluu vuosia, tyttö kasvaa nuoreksi neidoksi, häipyy aina kevään koittaessa ja palaa takaisin ensilumen tultua. Ystäväperheen poika auttelee Jackiä tilalla, ja eräänä päivänä lumilapsi ja poika kohtaavat toisensa. Kirjasta selviää, mitä sitten tapahtuu.

Lumilapsi on taianomainen kertomus, satu, mutta samalla se kuvaa Alaskan luontoa ja eläimistöä sekä uudisraivaajien sitkeää taistelua varsin realistisen tuntuisesti. Tästä hienoisen fantasian ja realismin suhteesta nousee kiintoisa jännite, joka saa lukijan aprikoimaan erilaisia tulkintoja. Lumesta ja talvesta Eowyn Ivey kirjoittaa kauniisti. Lumilapsi on viehättävä, surumielisen kaunis ja koskettava kirja. Pidin, kovasti.

     Eowyn Ivey: Lumilapsi, 418 s.
     Kustantaja: Bazar 2013
     Alkuperäinen: The Snow Child, 2012; suomentanut Marja Helanen
     Kannen kuva: Alessandro Gottardo (Shout); suom. kansi Susanna Appel

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA kirjaan ovat ihastuneet mm. Mai/Kirjasähkökäyrä, Katja/Lumiomena, Leena Lumi ja Ullan Luetut kirjat. Heidän arvioistaan löytyy linkkejä muihin blogeihin.

HAASTE: Huomenna päättyvä Ullan Luetut kirjat -blogin alkama Talven lukuhaaste 15.10.2015-29.2.2016 saa tästä viimeisen luetun kirjan. Koosteen kirjoitan huomenna.