Alan Bradley: Piiraan maku makea

Flavia de Luca on nokkela ja nenäkäs nuori neiti, joka asustelee vanhassa englantilaisessa kartanossa isänsä ja kahden sisarensa kanssa. Isä on intohimoinen filatelisti, joka on lähes erakoitunut kotiinsa ja postimerkkien pariin vaimon kadottua vuosia aikaisemmin. Flavian suhde vanhempiin sisaruksiin on reilusti pakkasen puolella, kepposia ja koston kierteitä on suuntaan jos toiseenkin.

Kanadalaisen Alan Bradleyn kirjassa Piiraan maku makea Flavia on 11-vuotias. Kun hän löytää tuntemattoman miehen ruumiin kotikartanon Buckshaw'n puutarhan kurkkupenkistä ja kun isä pidätetään surmaan syyllisenä, Flavia joutuu murhamysteerin pyörteisiin. Nokkelasti tyttö selvittää, että vainaja ei olekaan aivan tuntematon, vaan isän koulutoveri. Vuosikymmeniä aikaisemmin he kuuluivat koulun  postimerkkikerhoon, jonka vetäjä, koulun opettaja, teki itsemurhan. Miten se liittyy tähän murhaan ja eräisiin mittaamattoman arvokkaisiin ja harvinaisiin postimerkkeihin, sen Flavia päättää selvittää. Arvoitus ratkeaa, mutta sitä ennen tyttö joutuu itse hengenvaaraan.

Piiraan maku makea on varsin vauhdikas ja käänteikäs kirja. Se sisältää hämmästyttävän paljon tietoa kemian alalta ja erityisesti myrkyllisistä tai muuten haitallisista kemiallisista yhdisteistä, sillä kemia on Flavian suuri rakkaus. Omassa kartanolaboratoriossaan hän kokeilee ja suunnittelee kaikenmoisia seoksia niin hyviin kuin pahoihinkin aikeisiin. Mielikuvituksella ei tunnu olevan rajoja tässä tarinassa, se on näppärä, humoristinen ja sisältää melkoisen määrän pahanilkisyyttä.

Viihdyin kirjan parissa kohtuullisen hyvin, varsinkin sen jälkipuoliskolla, kun tapahtumat saivat entisestään vauhtia. Englantilainen 1950-luvun maaseutu miljöönä houkutteli lukemaan. Jokin kuitenkin tökki eikä kirja ja sen sankaritar nousseet suurimmiksi etsiväsuosikeikseni. Vaikka tykkään lukea keksittyjä rikostarinoita ja vaikka lapsi päähenkilönä on ihan mieleinen kuvio, ilmeisesti Bradleyn kirja kolkutteli jotain rajaa, jonka olemassa olosta en ollut tietoinen. Katselen asiaa kaiketi tylsän aikuisen näkökulmasta, kun en oikein innostunut siitä, että 11-vuotiaasta ruumiin löytyminen ja näkeminen oli sykähdyttävää.

Toinen tökkivä asia oli kirjan tuskastuttava kuin-vertausten ylikäyttö. En ole lukenut kirjaa englanniksi, joten en osaa sanoa, miltä se kuulostaa alkuperäisessä asussaan. Tässä esimerkki kielikuvien tehoviljelystä, mutta rehellisyyden nimessä on todettava, ettei kirjassa ehkä ole toista kahden lauseen katkelmaa,jossa olisi kolme kuin-vertausta peräkkäin. 

Hänen housunpunttinsa olivat litimärät, ja vaikka hän valui vettä kuin meren jumala Poseidon, hänen hymynsä oli kirkas kuin aurinkoinen kesäpäivä.Hän ojensi minulle kirjekuoren, joka oli pehmoinen ja valkea kuin hanhenuntuva."Pitäisikö minun avata se?" kysyin.

Kirjan takakansi kertoo, että Flavia de Luce -dekkarisarja on tarkoitettu niille, joiden yöpöydällä notkuu pino Neiti Marpleja ja jotka eivät koskaan kasvaneet yli Viisikoista. Sarjassa ilmestyy neljäs suomennettu kirja tänä keväänä, Filminauha kohtalon käsissä. Ehkä annan sarjalle vielä toisen mahdollisuuden.

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA blogistit ovat lukeneet sarjaa paljon. Piiraan maku makea -kirjaan sekä Flavia de Lucaan ja brittihenkiseen arvoitusdekkariin tykästyttiin kovasti mm. Kirjasähkökäyrässä, Kirsin kirjanurkassa ja Lumiomenassa. Oksan hyllyllä ihastus oli hieman laimeampaa, samoin Notkon, sen lukevan peikon arviossa. 


     Alan Bradley: Piiraan maku makea, 389 s.
     Kustantaja: Bazar 2014
     Alkuperäinen: The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009
     Suomentanut: Maija Paavilainen
     Taitto: Jukka Iivarinen / Vitale