Pentti Laasonen: Kadonnut isoäiti ja Pietarin vetovoima

Kun oman isoäidin isoäiti aikoinaan hankki seurakunnasta muuttokirjan ja lähti hämäläisestä maalaiskylästä kohti Pietaria, se tuntui niin rohkealta oppimattomalle piikatytölle, ettei sen hämmästelyä paljon häirinnyt se vähäpätöinen seikka, että matka katkesi puolessa välissä Iittiin. Sieltä löytyi sopiva piikomispesti. Ei siis ihme, että kirjaston hyllyllä esillä ollut kirja Kadonnut isoäiti ja Pietarin vetovoima houkutteli tutustumaan, mistä kirjassa oikein on kysymys.

Pentti Laasosen viime vuonna ilmestynyt kirja syntyi hänen oman syntyperänsä selvittelystä. Hän oli lukioikäinen, kun hän kuuli äidiltään, ettei kiteeläistä kotitilaa aikaisemmin isännöinyt pariskunta ollutkaan äidin biologiset vanhemmat, vaan hänen kasvatusvanhempansa. Äidin oikeasta äidistä ei koskaan puhuttu mitään, hän oli kuin kadonnut ja vaiettu pois. 

Yhden asian Laasonen tiesi: äitinsä syntymäpäivän ja että äiti oli syntynyt Pietarissa. Siellä olevan suomalaisen Pyhän Marian seurakunnan kastettujen luettelosta löytyi isoäidin nimikin, Maria Juhontytär. Vähitellen, askel askeleelta, Pentti Laasonen löysi äitinsä syntymän tarinan, huomasi tämän kasvatusvanhemmat sukulaisiksi ja tuli tietämään, miksi suomalainen äiti syntyi juuri Pietarissa. Maria Juhontytär oli torppariperheen tytär ja työskenteli koko aikuisen ikänsä Kiteen pappilassa, ensin piikana ja sitten taloudenhoitajana. Hän oli jo yli neljänkymmenen, kun hän alkoi odottaa lasta ja matkusti Pietariin synnyttämään tyttären. Sieltä hän palasi yksin entiseen palveluspaikkaansa.

Kadonneen isoäidin etsintä on kuin hiljalleen etenevä arvoitusdekkari. Pentti Laasosta kehoitettiinkin kirjoittamaan jännitysromaani. "Aineksia ja juonta olisi ollutkin riittävästi, mutta historian tutkija piirtää jopa mielikuvitusta runsaasti tarjoavasta materiaalista mieluummin todenmukaisen kuvan."

Historian tutkijan otteella Laasonen avaa kadonneen isoäitinsä elämän lukijalle sellaisena, kuin hän sen löytää kirjoitetuista lähteistä. Samalla hän valottaa 1800-luvun lopun ja seuraavan vuosisadan alun oloja erityisesti Itä-Suomen maaseudulla, nälkävuosien vaikutusta ihmisten tulevaisuuden pelkoihin ja odotuksiin, syitä Pietarin vetovoimaan ja suomalaisyhteisöön siellä. Kirkkohistorioitsijana hän eläytyy Kiteen pappilan asukkaiden elämään ja tutkii kirkkoherran hengellisiä, aatteellisia ja eettisiä vaikutteita, jotka loivat henkisen ja hengellisen ilmapiirin niin seurakunnassa kuin pappilassakin. Kaikella sillä Laasonen arvelee olevan merkitystä sille, millaiseksi hänen isoäitinsä elämänkulku oli muodostunut.

Laasonen on luetteloinut kaikki käyttämänsä arkistolähteet ja kirjallisuuden teoksen lopussa. Kiintoisimpia lähteistä ovat kirjaan tuodut katkelmat pappilan väen keskinäisistä kirjeistä, joissa kirjoittajan isoäitikin mainitaan. Niistä saa kuvaa sen ajan säätyläisten elämästä ja erityisesti heidän ja heidän palkollistensa välisistä suhteista.

Kirja on kiinnostava mikrohistoriallinen esitys yhden ihmisen kohtalosta, mutta se maalaa taustalle ajan sosiaalista talous- ja aatehistoriaa sekä muuttoliikettä Pietariin ja takaisin Suomeen. Vertaan sukututkimusta mielelläni dekkarien lukemiseen. Kummassakin etsitään puuttuvia paloja, tulkitaan löytöjä ja saadaan uusia vihjeitä, kunnes vähitellen kokonaisuus hahmottuu ja arvoitus ratkeaa. Pentti Laasonen etsi ja löysi kadonneen (tai vaietun) isoäitinsä, mutta ei voinut välttyä tekemästä päätelmiä tuntemattomasta isoisästäänkin, äitinsä isästä. Tästä hän ei löydä mistään lähteistä ainuttakaan mainintaa. Lukija saa vihjeistä aineksia omaan tulkintaan.

"Sitovien lähteitten puuttuessa historian tutkija ei voi sanoa enempää. Suku varmasti tiesi kaiken, mutta ne, jotka olisivat voineet kertoa, ovat kuolleet. Maria säilyttäköön salaisuutensa. Hänen aikaansa kuvastaa omalla tavallaan se, että se jää avaamatta. Tämän lukija taas tehköön omat johtopäätöksensä."

KIRJAN löysin kirjastosta.

     Pentti Laasonen: Kadonnut isoäiti ja Pietarin vetovoima, 176 s.
     Kustantaja: Kirjokansi 2015
     Kansi: Allan Majaharju