Anni Swan: Iris rukka

Iris rukka oli lapsuusaikojen kirjasuosikkini, ja paljon pidin muistakin lukemistani Anni Swanin lastenromaaneista. Nyt tartuin pitkästä aikaa uudelleen Iriksen tarinaan - ja kuinkas siinä kävikään? Kirja on edelleen viehkeä ja liikuttava ja toivoa luova. Vaikka siinä menetetään ystävä sairaudelle ja kuolemalle, siinä myös parannutaan, keppostellaan ja uskotaan sekä toivotaan, että elämässä käy vielä hyvin kaiken ikävän, surun ja tylyn kohtelun jälkeen.

Mutta muistikuvani kirjan tapahtumista eivät pitäneet paikkaansa! Tai siis eivät pitäneet kaikilta osin paikkaansa. Joko olin unohtanut asioita tai sitten näkemäni Iris rukan elokuvaversiot eivät olleetkaan yhtenevät romaanin kanssa, sillä ne taidan nyt muistaa paremmin. Esimerkiksi Iriksen ja hänen isänsä ensimmäisen kohtaamisen tapahtumapaikka oli muistini mukaan ihan eri kuin mitä kirjasta nyt luin. Ja täysihoitolan tapahtumista minulla oli hyvin vähäisiä ja hämäriä muistikuvia. Aivan täysin olin unohtanut sen, että Iris keksi kaikenlaisia kommelluksia ja kepposia. Mieleeni ovat syvemmälle painuneet kaikki liikuttavat ja surulliset kohtaukset. Mikä kertonee jotain asioiden mielessä pysymisestä ja yli päätään oppimisesta.

Elämänsä alkutaipaleen Iris kasvoi maaseudulla etäisten sukulaisten hoivissa. Äiti oli kuollut, kun Iris oli aivan pieni, ja isä lähtenyt heti sen jälkeen konsertoimaan ulkomaille. Nyt tyttö on 11-vuotias, ja hänen enonsa kutsuu hänet Helsinkiin perheeseensä asumaan, jotta Iris pääsisi kouluun ja saisi kunnon kasvatusta. Alku kaupungissa on hankala: serkut vieroksuvat ja häpeävät häntä hänen maalaisuutensa tähden. Iris taas ystävystyy sellaisten lasten ja nuorten kanssa, jotka osaavat arvostaa hänen teeskentelemättömyyttään ja suoruuttaan. Monien koettelevien ja surullisten vaiheiden jälkeen asiat kääntyvät lopulta hyvälle tolalle Iris rukalle ja hänen läheisilleen.

Ihana kirja, joka jaksaa liikuttaa edelleen. Nyt huomasin muutakin. Kieli on hurmaavan vanhahtavaa, eikä ihme, sillä Anni Swan kirjoitti kirjan jo 1916. Kasvatuksellinen ote kirjassa on paikoin osoitteleva - hemmotellut, pinnalliset enon lapset ja heidän rinnallaan hyväsydäminen Iris-luonnonlapsi -, mutta tuollainen taisi olla tapana tuon ajan lasten ja nuorten kirjoissa. Koululaiselämän kuvaus on kiintoisaa ajankuvaa ja luullakseni aitoa, sillä kirjailija toimi opettajana pitkään viime vuosisadan alussa. 

Tämä on ensimmäinen lukemani kirja Lapsuuteni kirjasuosikit -lukuhaasteessa. Samalla pääsen osallistumaan Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteeseen, johon tähän asti olen lukenut vain Tiina-kirjoja.

          Anni Swan: Iris rukka, 189 s.
          Kustantaja: WSOY 1987 (18. painos, 1. p. 1916)
          Kannen kuva: Martta Wendelin

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA Iris rukasta ovat kirjoittaneet Aino, Katja/Kirjojen kammari, Katja/Lumiomena, 

HAASTEET: Helmet-lukuhaaste 2017 (32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta, sillä siitä on tehty elokuva), 100 suomalaista kirjaa (no 30), Ajattomia satuja ja tarinoita, Lapsuuteni kirjasuosikit