sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Heikki Valkama: Pallokala


Riku Mäki on suomalainen huippukokki, joka kutsutaan osallistumaan erittäin arvostettuun kokkikisaan Japanissa. Kutsun takana on tokiolainen Kenta, johon Riku tutustui heidän opiskellessaan samaan aikaan kokkikoulussa Yhdysvalloissa. Kenta työskentelee sukunsa ravintolayrityksessä, joka on sen verran tunnettu, että Kenta on voinut ehdottaa ystävänsä kutsumista kisaan, kun järjestäjät ovat halunneet ulkomaalaisten kokkien sarjaan osallistujan myös Pohjoismaista.

Kokkikisa alkaa dramaattisesti. Kaikki kaksitoista kilpailijaa valmistavat aterian yleisön ja televisiokameroiden edessä. Riku on ensimmäisenä valmis ja vie alkupalat tuomariston maisteltavaksi. Hänen jälkeensä on vuorossa brittikokki. Sen pidemmälle ei kilpailussa päästäkään, sillä suora televisiolähetys näyttää, miten tuomarit saavat yksi toisensa jälkeen sairauskohtauksen. Kaksi heistä kuolee, ja syyksi paljastuu myrkytys. Pallokala, joka oikein valmistettuna on haluttua, joskin vaarallista herkkua, mutta jonka tietyissä sisäelimissä on erittäin voimakasta ja tappavaa myrkkyä.

Rikua epäillään murhaajaksi, tarjosihan hän alkupalat tuomareille ensimmäisenä. Hänen ystäväänsä Kentaa ja tämän hankkimaa asianajajaa on kiittäminen siitä, että kuulustelujen jälkeen hänen pidätyksensä jää yhteen selliyöhön. Epäilyksistä vapaa hän ei silti ole.  Sellistä päästyään Riku joutuu yakuzan, Japanin mafian, takaa-ajamaksi, ja kirjassa on vinhan jännittävä pakokuvaus.

Heikki Valkaman Pallokalaa mainitaan gastrodekkariksi, ruoka ylipäätään ja japanilainen ruoka erityisesti on siinä pääosassa, melkein suuremmassa kuin rikoksen ratkaiseminen. Kun asiaa ajattelen, aika monissa rikoskirjoissa ruoalla on tärkeä asema, niissä saatetaan kertoa yksityiskohtaisesti aterioiden valmistamisesta ja ne saattavat sisältää jopa ruokareseptejä sivuillaan. Pallokala ei tee poikkeusta. Ruokareseptejä siinä ei ole, mutta muuten kyllä kuvauksia ravintoloiden keittiöistä, kalatorista, syömisestä sekä kokkaamisesta, sen raaka-aineista ja välineistä. Rikosta ratkaisee sympaattisenoloinen japanilainen ylikomisario Daisuke Matsuzaka, mutta kuten sanottu, hän on kirjassa sivuroolissa.

Pallokala on sujuvasti ja hyvin kirjoitettu jännityskirja, asialla on kirjoittamisen ammattilainen, vaikka kirja onkin tekijänsä esikoisdekkari. Teos avaa mainiosti myös japanilaista kulttuuria ja elämänmenoa, mikä tekee siitä erityisen kiinnostavan. Valkama on itse asunut ison osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan Japanissa, ja sillä varmasti selittyy aidontuntuinen miljöön ja tunnelmien kuvaus.

Kirjn lopussa Riku Mäki joutuu jäämään joksikin aikaa Japaniin, ja Kenta järjestää hänelle työpaikan ravintolaan. Se saa ounastelemaan kirjalle jatkoa, mikä ei ole ihan turhaan ounasteltu, sillä Hämeen Sanomien haastattelussa kirjailija kertoo alkaneensa kirjoittaa toista osaa. Sitä odotellessa.

Päivitys 28.2.2018: Pallokala voitti Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan 2018. Onnittelut Heikki Valkamalle! Kirjailijan uusi dekkari Laserjuuri ilmestyy syyskuussa 2018, ja sen tapahtumat sijoittuvat osin Japaniin ja osin Kreikkaan.

        Heikki ValkamaPallokala, 270 s
         Kustantaja: Tammi 2017
         Kannen suunnittelu: Markko Taina



KIRJA on arvostelukappale. Kiitos kustantajalle!
MUUALLA: Kirjabrunssi, Kirsin kirjanurkka
HAASTEET: Marrasjännitystä 1.-7.11.2017, 100 suomalaista kirjaa (no 77)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!