torstai 9. marraskuuta 2017

Naisten aakkoset: S

Tarukirjan alkamassa aakkoshaasteessa olen päässyt S-kirjaimeen. Tarkoitus on etsiä "... naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme." 


   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Kumpikin lukemani Sirpa Kähkösen historiallinen romaani on ollut kovasti mieleeni. Ensin luin Mustat morsiamet 20-luvun Kuopiosta, sitten Graniittimiehen 20- ja 30-lukujen Petrogradista/Leningradista. Kumpikin kertoo saman suvun jäsenistä. Tarkoitus on lukea koko Kuopio-sarja.

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Susanna Mälkki on vuoden kapellimestari 2017. Siis ihan totta! Musical America -lehti valitsi suomalaisen naisen kaikista maailman kapellimestareista vuoden 2017 kapellimestariksi joskus viime vuoden lopulla. Melkoinen saavutus alalla, jolla on hirveän vähän naisia. Ihailuni Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarille, joka on onnistunut luomaan kansainvälisen menestyksekkään uran.  

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Anni Swan! Viimeksi kuluneen vuoden aikana olen lukenut lapsuuden kirjasuosikkeja, joista kirjailija Anni Swanin nuortenromaanit ovat jääneet erityisellä tavalla mieleeni. Eritoten Iris rukka.

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie                  K  Knelt for It
        B  Bit It                          L  Longed for It
        C  Cut It                         M Mourned for It
        D  Dealt It                      N Nodded for It
        E  Eat It                          O Opened It
        F  Fought for It              P  Peeped in It
        G Got It                          Q Quartered It (ei kirjoitusta)
        H Had It                          R  Ran for It
        J Jumped for It

8 kommenttia:

  1. Susanna Mälkki on hieno valinta S-kirjaimeen. Mahtavaa, että niinkin miehisellä alalla naisen pätevyys saa tunnustusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se on mahtavaa. Hänestä uutisoitiin jokin aika sitten jotain, ja silloin jo ajattelin, että hän kuuluu minun aakkoshaasteeseeni.

      Poista
  2. Sirpa Kähkönen on hieno valinta! Tulee varmaan minunkin listalleni :) Kuopio-sarja on todella hieno. Ja Anni Swan, tietenkin, minulla hän oli jo A:ssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Vähän harmittaa, että Kuopio-sarja ei ole edennyt, mutta kun kaiken aikaa löytyy vanhoja ja julkaistaan uusia hyviä kirjoja. Mistä löytyisi aikaa valmistava kone?

      Poista
  3. Olen Sirpa Kähköseltä lukenut mainitsemiesi lisäksi ainakin Hietakehdon ja Tankkien kesän. Minusta on tullut fani -- sitten kun pääsin hänen teostensa makuun.
    S- alkuisista tuli heti mieleen Sylvia Plath, rakastan hänen päivä- ja muistikirjojaan, lukenut liki kaiken muunkin ja tietysti hänen traaginen kuolemansa on oma lukunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvia Plath on jäänyt minulta väliin. Kiitos vinkistä, pidän nimen mielessä.

      Poista
  4. Hyviä valintoja sinulla. Minulla oli S-kirjaimessa toinen nainen musiikin alalta eli Kaija Saariaho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaija Saariahoakin ajattelin, mutta muistin sitten Mälkin jostain viime aikoina uutisoidusta. Lahjakkaita suomalaisia naisia kumpikin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!