perjantai 22. maaliskuuta 2019

The Sound of Music Lahden Kaupunginteatterissa

Tulee harvoin käytyä teatterissa, enkä niistä harvoistakaan kerroista ole aikaisemmin blogannut paitsi kerran, ihan blogini alussa. Nyt teen poikkeuksen. Kävin nimittäin viikko sitten 14.3. Lahden Kaupunginteatterissa katsomassa musikaaliklassikon The Sound of Music yhdessä parin ystävän kanssa, ja olimme aika lailla myytyjä esityksestä.


Kuva: Johannes Wilenius, Lahden Kaupunginteatteri

The Sound of Music on tuttu televisiosta: olen nähnyt sen elokuvana vaikka kuinka monta kertaa. Niinpä teatteriin mennessäni tiesin jutun juonen jo etukäteen, mutta silti nunnaksi mielivän Marian lähettäminen luostarista kapteeni von Trappin perheeseen seitsemän lapsen kotiopettajattareksi, hänen rakastumisensa kapteeniin sekä heidän pakonsa Itävallasta Alppien yli pois natsien vallan tieltä jaksoi koskettaa liikutukseen saakka. Minua miellytti myös suuresti, että Lahden esitys oli melkoisen uskollinen elokuvan ja epäilemättä myös alkuperäisen Broadway-musikaalin tulkinnoille.

Osansa liikutukseen oli tietysti tunteikkaalla ja reippaalla musiikilla, kiitos kapellimestari  Antti Vauramon johtaman orkesterin ja kaikkien tutuksi käyneiden laulujen, sellaisten kuin  Do-re-mi, Edelweiss, Kun vuorelle käyn. Marian roolissa lauloi, tanssi ja näytteli Anni Kajos, joka suoriutui osastaan todella taitavasti ja viehättävästi ja lauloi erinomaisesti.  Mikko Pörhölän kapteeni von Trapp, leskimies ja ison lapsikatraan isä, oli jäykkä näyttämöllä lauluissaan ja tanssissaan, mutta jotenkin se jäyhyys sopi kapteenin roolihenkilöön, joka alussa piti lapsilleen sotilaallista kuria, mutta alkoi sitten vähitellen pehmetä ja lämmetä.

Von Trappin perheen lapsia esittäneet nuoret olivat esityksessä parasta. He valloittivat sydämen alkaen vanhimmasta 16-vuotaasta Lieslistä ja hänen herkästä ensirakkauden hämmennyksestään aina somaan pikku-Gretliin asti. Liesliä näytteli Roosa Lehtinen, joka opiskelee musiikkia Tampereen ammattikorkeakoulussa, ja Gretliä 8-vuotias Leea Mäki. Näkemässäni esityksessä muina von Trappin lapsina olivat Daniel Ivanov (Friedrich), lystikäs Henna Määttänen (Louisa), Inka Laukkanen (Brigitta), Evert Mäki (Kurt) ja Edith Mäki (Marta), jotka ovat yllä olevassa kuvassa. Hyvistä laulajista pitää mainita erityisesti luostarin abbedissana hienolla äänellään hurmannut mezzosopraano Ulla Raiskio. Sivuroolissa minua huvitti kapteenin hovimestaria esittänyt Jori Halttunen, joka toi hahmoon komiikkaa eleillään ja liikehdinnällään.

Pidin esityksen lavastuksesta kovasti, ja yhdessä valojen, äänen ja pukujen kanssa kokonaisuus oli mainio. Erityisen vaikuttava oli kohtaus, jossa Maria ja kapteeni vihittiin hämyisässä kirkossa, ja siinä samassa, seremonian jälkeen, pappi riisui papinkaapunsa, ja näyttämöllä seisoi hänen tilallaan natsiupseeri, taustalle projisoitui saksalaisten sotilaiden rytmikäs marssi ja kovaäänisistä kuului Hitlerin puhe. Se viimeistään ajoitti musikaalin vuoteen 1938, jolloin Saksa liitti Itävallan valtansa alle.

Musikaalin musiikin on säveltänyt Richard Rogers ja laulujen sanat kirjoittanut Oscar Hammerstein II ja suomentanut Esko Elstelä.

Lahden Kaupunginteatterin The Sound of Music oli hieno teatterielämys, josta nauttivat niin silmät, korvat kuin sielukin. Suosittelen lämpimästi perinteisestä hyvän mielen musiikkiteatterista pitäville. 

MUUALLA: Me viisi, Paljon Melua TeatteristaTeatterinna

4 kommenttia:

  1. Kävimme katsomassa muutama vuosi sitten Tampereella tämän musikaalin ja pääosaa esitti Maria Lund. Hieno musikaali ja hyvin lauloivat kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti ollut upea esitys Maria Lund pääosassa. Klassikkoja jaksaa katsoa, vaikka olisi jossain formaatissa jo nähnytkin.

      Poista
  2. Katsoin joitain vuosia sitten filmin, ja vaikutti mainiolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Elokuva on viihdyttävä, koskettava ja mainio.

      Poista

Kiitos kommentistasi!