Kivi-juhlilla Taaborinvuorella

Tällä viikolla viimein toteutui kesäteatteri-ilta Nurmijärven Kivi-juhlilla. Kuten olen aikaisemmin hehkuttanut, voitin kaksi lippua Suketuksen arvonnassa, mutta koska lomani osui elokuun jälkimmäiselle puoliskolle ja koska ainoa sopiva päivä sekä kahdelle seuralaiselleni että itselleni oli tällä viikolla, osuimme kesän viimeiseen näytökseen tiistaina 27.8. Mutta hyvää kannatti odottaa!

Tässä muutamia päällimmäisiä vaikutelmia illasta:

Näytelmä oli Veijo Meren kirjoittama Aleksis Kivi. jota en ole lukenut, mutta vähän ennakoin tulevaa näytöstä lukemalla lastenromaanin Metsän poika tahdon olla, joka ilmestyi aikaisemmin tänä vuonna. Oli mukavaa tunnistaa jo tuttuja asioita Aleksin lapsuudesta ja koulutieltä, puhumattakaan Taaborinvuoren paikasta, johon oli laitettu kyltti "Aleksis Kiven leikkikirkko", sillä tosiaan olimme paikassa, missä nuori Aleksi Stenvall leikki aikoinaan Nurmijärven Palojoen muitten lasten kanssa.

Näytelmä aloitti kansalliskirjailijan elämäntarinan kouluvuosista. Kirjoittamisen palo roihusi jo varsin varhain. Tarina jatkui Aleksin ja Charlotta Lönnqvistin rakkaussuhteen kautta Seitsemän veljeksen saamaan murskaavaan vastaanottoon ja Kiven sairastumiseen ja kuolemaan. Joissain kohdissa mietin, miten paljon oli faktaa ja mikä osa mahdollisesti Meren luomaa fiktiota tai ohjaaja Samuli Reunasen näkemystä. Oli niin tai näin, ihan uskottavalta elämäntarina tuntui.

Esitys oli "yllättävän viihdyttävä" käyttääkseni teatteriseurani sanoja. Kolme tuntia meni kuin siivillä, ja erityisesti jäi mieleen aikuista Aleksis Kiveä esittäneen Esa-Pekka Smolanderin roolityö. Hieno esitys! Kivi-juhlien blogista voi käydä kurkkaamassa kuvia. Ja miten usein olen ollut katsomassa teatteriesitystä, missä on elävä orkesteri musisoimassa? Aleksis Kivessä kuitenkin oli, ja uuden sävelpuvun saaneilla Kiven runoilla oli esityksessä ihan oma roolinsa.

Etukäteen olin huolestunut, millainen sää olisi, kun esitys jäi näin myöhään elokuulle. Ei huolta! Sää oli mitä mainioin, ilta-aurinko valaisi teatteria puiden takaa, ja lämpimän päivän viiletessä auttoi kesäpusakka. Tosin sadekaan olisi tuskin ihmeemmin haitannut, sillä suurin osa katsomoa oli katettu.

Miljöö Taaborinvuorella on ihan omaa luokkaansa, sillä sinne on tuotu aikakauden asuin- ja talousrakennuksia. Esityksen jälkeen huvittelimme vielä pistäytymällä sepän ja nahkasuutarin mökeissä, jotka löytyivät ovi avoinna vuoren rinteestä. (Nahkasuutarin punainen mökki kuvassa.)

Ensimmäistä kertaa Taaborinvuorella, mutta ei varmaankaan viimeistä. Jo lastenromaania lukiessa tuli hinku lukea Seitsemän veljestä uudelleen. Saisipa sen nähdä vielä Kivi-juhlillakin!