perjantai 28. kesäkuuta 2019

Lydia Koidula: Sillalla soi satakieli

Viime päivinä olen lueskellut Viron kansallisrunoilijan Lydia Koidulan (1843-1886) runoja, kun satuin kirjastossa näkemään viime vuonna julkaistun kokoelman uusia suomennoksia. Oikeastaan on hämmästyttävää, että vasta vuonna 2018, Viron 100-vuotisjuhlien imussa, ilmestyi suomeksi ensimmäinen kokoelma Koidulan runoja. Aikaisemmin niitä oli toki nähty eri julkaisuissa vuosikymmenten aikana. Ensimmäiseksi painoasun sai kolme runoa vuonna 1871 Hämäläisen osakunnan Hälläpyörä-lehdessä.


Teokseen Sillalla soi satakieli : Lydia Koidulan runoja suomeksi on valittu kaikkiaan 49 runoa. Ne on järjestetty teemoittain, jotka on otsikoitu esimerkiksi "Kevät", "Isänmaa", "Sonetin siivin", "Suomen silta" ja "Taruaarre". Suomentajia valikoimalla on peräti kuusitoista, joukossa sekä konkareita että ensikertalaisia. Kirjo näkyy luullakseni käännösten epätasaisuutena ja tyylillisenä variaationa, mutta tämä nyt on oma mutu-tuntemukseni, sillä en ole nähnyt runojen vironkielistä asua - enkä edes ymmärtäisi sitä, vaikka näkisinkin! Joidenkin runojen kohdalla kuitenkin mietin, ovatko ne alkuperäisinäkin vapaarytmisiä vai vain suomennoksissa.

Lydia Koidulan runot puhuvat luonnosta, isänmaasta ja rakkaudesta siihen. Säkeissä on herkkiä kielikuvia, mutta paikoin varsinkin isänmaalliset runot tuntuvat nykyaikana varsin paatoksellisilta. Niillä on syntyaikanaan ja sen jälkeen ollut kuitenkin merkitystä Viron kansallistunnon syntymisessä. Koidula runoili myös Suomen sillasta. Hänen isänsä Johann Jannsenin aloitteesta syntyivät Viron ensimmäiset laulujuhlat 1869, ja niiden aikana tytär Lydiassakin heräsi kiinnostus Suomeen ja heimoaatteeseen.

Yksi kauniista isänmaallisista runoista on virolaisen kirjailijan Kai Aareleidin suomentama:

                             Kuulen nimen armaan jossain
                             soivan,
                             taivaankaarelta sen
                             kaikuvan!
                             Kuu ja tähdet hänestä nyt
                             hohtaa!
                             Kukat kauniit saa hän
                             hehkumaan!
                                            ("Rakkain lahja" -runon alku) 

Enpä muistanutkaan, että laulun "Maan päällä paikka yksi on" lyriikka on Lydia Koidulan käsialaa. Valikoiman runot ovat uusia suomennoksia, joten tuon tutun laulun alku on saanut suomentaja Hanna Pippurilta nykyaikaisen asun:

                             Yhteen paikkaan on piilotettu
                             maailmassa harvinaiset
                             uskollisuus, rakkaus ja onni.

                             Tiedäthän äidin sydämen?
                             Se on vankkumaton ja lempeä,
                             elää kanssasi ilon ja epäonnen.
                                             ("Äidin sydän" -runon alku)

Hauskoja ovat kaksi runoa, jotka on suomennettu kahtena eri versiona. Toinen runoista on käännetty kirjakielelle ja lounaismurteelle, toinen taas Helsingin slangille ja lounaismurteelle. Tässä näyte jälkimmäisen runon alusta kumpanakin versiona:

Koto                                                   Hima

Tiä viäres ol piän koto meil,               Tie meiän pihan vieressä,
kui lysti oli see!                                  mä siitä diggasin.
Siäl pitkäs heinäs pihamaal               Siel polviin asti heinässä
me riamul kirmatti.                             me skidit leikittiin.

Siäl ehtos saak mää leikkisi,             Siel iltaan asti tsillasin
jäin myähäks kukkuma.                     mä kukkanurtsilla.
Siält meijän pappa talutti                   Sit ukki otti handusta,
munt tuppa nukkuma.                        vei himaan goisimaan.
         (suom. Heli Laaksonen)                       (suom. Aaro Kalliokoski)


Kirjan runoja täydentää mukavasti Sanna Immasen kirjoittama lyhyt Lydia Koidulan (oikealta nimeltään Lydia Jannsen) elämäkerta sekä Hannu Oittisen kirjoittama artikkeli "Koidulan runot Suomessa" ja Sirje Oleskin artikkeli "Runolija Koidula. Virolainen näkökulma".

        Sillalla soi satakieli : Lydia Koidulan runoja suomeksi, 143 s
        Kustantaja: NyNorden 2018
        Toimittanut: Merja Aho, Sanna Immanen, Hannu Oittinen, Hanna Pippuri 

                             ja Katariina Suurpalo.
        Suomentanut: useita suomentajia
     

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA Tuglas-seura/Pasi Lankinen
HAASTEET: Liitän kirjan Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen. Viro on Kuukauden kieli elokuussa, joten tämä on sen ennakointia.

2 kommenttia:

  1. En tunne minäkään Koidulan runoja alkuperäisinä, mutta yleisesti ottaen tiukkaan mittaan ja riimeihin sepitetyistä runoista kyllä tuntuisi katoavan jotain aivan oleellista, jos pelkkä suorasanainen merkitys on käännetty ja mitasta + riimeistä on luovuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Siitä se epätasaisuuden tunne noita runosuomennoksia lukiessa varmaan tulikin. Joissain oli aistittavissa runon rytmi, oli ne sitten tiukkaan loppusointuisia tai vapaammin sanoitettuja, mutta joistain toisista en millään saanut rytmistä kiinni.

      Poista

Kiitos kommentistasi!