Rikos Lohjalla: Surmanpolku

On lauantai-ilta Lohjan Sammatissa. Metsäiseltä pururadalta löytyy miehen ruumis ja sen viereltä hänen sateesta märkä koiransa. Mies on paikkakuntalainen, usein nähty koiransa kanssa lenkkipolulla iltauutisten jälkeen. Puukottiko Kimmo Jalkasen joku tuttu, joka tiesi hänen iltarutiininsa, vai olivatko he sopineet tapaamisesta suojaisessa paikassa? Vai osuiko kohdalle joku tuntematon kulkija, joka jostain syystä päätti päästää  ilmalämpöpumppuyrittäjän päiviltä?

Kukaan ei ole nähnyt puukottajaa, mutta uhri ja koira löydetään pian, ja poliisi hälytetään paikalle. Sinne saapuu rikosylikonstaapeli Hanna Vainiokin Lohjan poliisista. Hän tunnistaa heti märän koiran Bellaksi ja kuolleen miehen naapuriksi, jonka hän on usein nähnyt iltalenkillä koiransa kanssa. Hannan ohjastama poliisikoira Riina pääsee töihin tuoreille jäljille.

"Koira hypähti maahan ja jäi häntä kiivaasti heiluen odottamaan, että Hanna pukisi sille jälkivaljaat. Hanna otti vielä peräkontista suuren taskulampun. Riina virittäytyi tehtäväänsä eikä välittänyt ihmisistä, joita oli vähitellen kertynyt alueelle ja tien varteen. [...] Koira nappaisi tekijän hajujäljen ruumiin lähistöltä."

Tiina Martikaisen kirjoittamassa poliisiromaanissa Surmanpolku rikosta ratkoo Lohjan poliisin ryhmä, johon Hanna Vainio ja Riina kuuluvat. Ryhmä tutkii Kimmo Jalkasen elinpiiriä ja taustoja löytääksen puukotuksen motiivin ja tekijän. Setvintään joutuu niin suhde puolisoon kuin yrityksen työntekijäänkin. Mitä ovat toistuvat, linnunnimiset kalenterimerkinnät Jalkasen kalenterissa? Ja kuka riiteli hänen kanssaan surmailtaa edeltävänä iltapäivänä?

Poliisin tutkinta vie moniaalle niin lähipiirissä kuin kauempanakin, ja epäilykset lankeavat useamman tahon suuntaan. Lopussa kaikki kiepsahtaa selkeäksi kuvaksi, kun tarpeeksi palapelin palasia on koossa. Poliisityö pitää Hannan kiiireisenä, ja hän tuntee huonoa omaatuntoa joutuessaan lyömään laimin niin teini-ikäistä tytärtään kuin miesystäväänsäkin. Hanna siis kipuilee työn, perheen ja ihmissuhteiden yhdistämisen kanssa silloin, kun tutkinnassa joutuu tekemään ympäripyöreitä päiviä. Hanna tuntuu paitsi hyvävaistoiselta poliisilta myös tavalliselta suomalaiselta työssä käyvältä naiselta ja äidiltä, jonka on huolehdittava välillä ihan arkisista asioista kuten ruokaostoksista ja talon lämmityksestä.

Tiina Martikainen kirjoittaa sujuvasti etenevää proosaa, jonka seurassa viihtyy, ja Hanna Vainio tuntuu samaistuttavalta hahmolta. Kirjasarjan kakkososasta Jäätyneet kasvot kirjoitin, että poliisikoira on hurmaava dekkarihahmo eläinystävälle ja että koira teki siitä omaperäisen. Samaa voin sanoa tästä uudesta kirjasta. Suosittelen sitä rauhallisemmista rikoskirjoista pitäville, joita suomalainen pikkukaupunkimiljöö rikoksen näyttämönä miellyttää.

             Tiina Martikainen: Surmanpolku, 212 s. (e-kirja)
             Kustantaja: Myllylahti 2019
             Kannen valokuva: Hannele Hänninen

KIRJA on arvostelukappale - kiitos kirjailijalle ja kustantajalle.
MUUALLA Kirja vieköön!, Kirjojen kuisketta, Kirsin kirjanurkka 

Osallistun kirjalla bloggareiden Dekkariviikkoon. 
Helmet-haasteessa tämä käy kohtiin 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä, 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja, 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja.

Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Kotieläin". Riina asuu ohjaajansa Hannan kotona, sitä pidetään hyödyn takia, vaikka tarkkaan ottaen se taitaa olla poliisilaitoksen koira.