Haastekysymyksiin vastaamassa

Sain Liebster award -haasteen sekä Kirjat kertovat -blogin Satulta että Mustelumo-blogin Henniltä.  Kiitos paljon! Vastaaminen on ottanut aikansa, väliin tuli pitkähkö matka ja muita kiireitä. Tässä mennään. 

Ensin haasteen säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.2. Laita palkinto esille blogiisi. 3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen. 4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa. 5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.  6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen. 7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Ensin Satun kysymykset:

1. Minkä kirjan muistat parhaiten lapsuudestasi?

     Olisiko Anni Swanin Iris rukka? En kuitenkaan ole varma, muistanko juuri sen siksi, että olen aikuisena katsellut sen televisiosta elokuvana.

  2. Mikä on mielestäsi paras lukemasi dekkari ja miksi?

     Yhtä parasta on vaikea nimetä, mutta sanon norjalaisen Karin Fossumin Konrad Sejer -sarjan. Komisario itse on tavattoman sympaattinen, ja kirjoissa pureudutaan rikosten tekijöiden psykologiseen taustaan ymmärtävällä otteella.

  3. Kuka on suosikkikirjailijasi?

     Oivoi, taas on vaikea kysymys, sillä yhtä suosikkia on vaikea nimetä. Jos täytyy, olkoon Charlotte Brönte.

  4. Minkä elämäkerran luit viimeksi?

     Hannu-Ilari Lampilan Sibelius. Nyt on meneillään Aino Sibelius - ihmeellinen olento.

  5. Milloin luet mieluiten?

     Illalla ennen nukkumaanmenoa.

  6. Mikä on erikoisin paikka, missä olet lukenut kirjaa?

     Jaa-a. Pietarissa asuessa luin usein rullaportailla metroon laskeutuessa tai sieltä noustessa. Pisimmillään matka kesti muutaman minuutin. Siellä tosin moni muukin luki.

  7. Mikä kirja on jäänyt mieleesi jostain erityisestä syystä, mistä?
     Tove Janssonin Taikatalvesta tuli jaettu kokemus, kun piti yhdessä perehtyä ja karaistua. Kirjoitin siitä täällä.

 8. Millaisen kirjan haluaisit itse kirjoittaa?
     Kiinnostavan ja elävästi kirjoitetun historiallisen romaanin Suomen maaseudulta 1800-luvulta.

 9. Ketä kirjan henkilöä mielestäsi muistutat?

     Ei kyllä tule ketään mieleen.

10. Mistä hankit mieluiten kirjasi?

     Kirjastosta, näemmä! Vaikka ei minulla olisi mitään kivijalkakirjakauppaakaan vastaan, jos ...

11. Minkä kirjan pariin palaat mielelläsi yhä uudestaan?

     Antoine Saint-Exupéryn Pikku prinssin. Tai Charlotte Brönten Kotiopettajattaren romaanin.

Ja sitten Hennin kysymykset:

1. Oletko lukenut kirjaa, jonka koet muuttaneen sinua (arvomaailmaasi esimerkiksi tai jollakin muulla tapaa)?

     Arvomaailmaa ajatellen kai eniten on vaikuttanut Raamattu. 

2. Mitä kirjoja mielestäsi  pitäisi ''pakkoluetuttaa'' peruskoulussa?

     Pakkoluettaminen ei kuulosta hyvältä ollenkaan, mutta olen itse iloinen, että minun piti aikoinaan lukea Seitsemän veljestä.

3.Saavatko uudet, suomalaiset kirjailijat mielestäsi tarpeeksi näkyvyyttä?

     No, eivät!

4.Kuka on mielestäsi kirjamaailman paras pahis?
     Olen nyt tosi tylsä, mutta ei tule mieleen.

5.Entä sankari?
     Tylsyys jatkuu vaan...

6.Pidätkö omaelämäkerroista?

     Pidän, vaikka taidan lukea enemmän muiden kirjoittamia elämäkertoja. Pidän myös elämäkerrallisista romaaneista, vaikka ne joskus hämmentävät.

7.Luetko tietokirjoja?

     Nykyään aika vähän, mutta jonkin verran.

8.Onko kirja aina parempi kuin siitä tehty sarja taikka elokuva? 

     Usein on, mutta ei aina.

9.Oletko itse joskus haaveillut kirjailijan urasta?

     Ehkä joskus, mutta en kovin vakavasti.

10. Millaisia lapsuusmuistoja liittyy lukemiseen?

     Kirjastokäynnit sekä koulun kirjastossa että myöhemmin kaupunginkirjaston lastenosastolla. Alakoulun tunnit, jolloin luin ääneen luokalle saamaani palkintokirjaa. Luin sitä jatkokertomuksena joka viikko. Kesälomat, kun sadesäällä voi uppoutua kirjaan ullakolla.

11. Oletko aloittanut jonkin kirjan monta kertaa ja aina jättänyt kesken?

     The Lord of the Rings. Karamazovin veljekset.

Tämä haaste on kiertänyt jo laajasti, joten en nimeä enää uusia blogeja palkinnon saajiksi. kiitos kuitenkin mukavista kysymyksistä, Satu ja Henni.

Leena Krohn: Erehdys

Erehdys on yhden päivän tai oikeastaan yhden illan romaani, jossa kaikki tuntuu menevän pahaenteisen huonosti. Ikääntyvä kirjailija matkustaa kirjaston kirjailijailtaan jollekin nimettömäksi jäävälle paikkakunnalle. Hän on merkillisen haluton ja jopa ärtyinen ajatellessaan iltaa, matkalla hän pelästyy pahanpäiväisesti, eikä kirjastovirkailijan tyly vastaanotto perillä paranna hänen tuultaan.

Kirjailija lukee katkelmia kirjoistaan illan aikana. Hänen synkeä olonsa tuntuu tarttuvan hänen yleisöönsä. Jos kirjailija lukee tekstejään innottomasti, osa yleisöstä suhtautuu häneen suorastaan vihamielisesti. Vai onko se vain kirjailijan mielikuvitusta?

Iso osa Leena Krohnin romaanista koostuu kirjailijan lukemista teoskatkelmista. Ne ovat novelleja eri kokoelmista tai romaanin katkelmia, ja jokaisessa on oma, mystinenkin, virityksensä. Lukijana jään niitä ajattelemaan, makustelemaan. Tilaisuuden kuulijoiden lailla haluan tietää, miten ne jatkuvat katkelman jälkeen.

Pahantuulisuus, vihamielisyys tarttuu ja karttuu. Ilta päättyy, ja niin kirjailija kuin hänen yleisönsäkin ovat tyytymättömiä. Silti mikään ei valmista lukijaa kirjan lopun yllätykseen. Vai olisiko siitä ollut viitteitä jo aikaisemmin. Varmasti oli. Kirja täytyy lukea uudelleen, siinä riittää aineksia useampaan lukukertaan.

Erehdyksen tunnelma tihenee, vaikkei kirjassa tapahdu paljonkaan. Kieli on vivahteikasta ja kirjailijan lukemat katkelmat kiehtovia. Leena Krohn etäännyttää kirjailijansa lukijasta, edes tämän nimeä ei käytetä, vaan hän on pelkkä kirjailija E. Krohnilla on hieno, persoonallinen tyyli kirjoittaa ja tässä kirjassa rakennekin on kiintoisa, novelli- tai kertomuskokelma romaanin sisällä.

KIRJAN lainasin kirjastosta. MUUALLA Suketus toteaa kirjan luettuaan, että Leena Krohn on nero. Hän myös listaa linkkejä moniin muihin bloggauksiin.

     Leena Krohn: Erehdys, 155 s.
     Kustantaja: Teos 2015
     Kansi: Marjaana Virta

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1

Mma Ramotswe on hersyvän sydämellinen ja viisas afrikkalainen nainen, joka perustaa etsivätoimiston Botswanan pääkaupunkiin Gaboroneen. Rahat toimiston ja oman talon hankintaan hän saa myymällä isän hänelle jättämän ison karjan. Isän kuolema on ainoalle tyttärelle suuri suru, mutta isä on kasvattanut tämän uskomaan omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa ja ponnistelemaan sinnikkäästi saavuttaakseen unelmansa.

Oma yritys on Mma Ramotswen unelma. Isä ehdottaa lihakauppaa, mutta Precious Ramotswe tietää, mitä tahtoo: naisten etsivätoimiston. Hän kohtaa monia ennakkoluuloja valitessaan naisena etsivän ammatin, mutta vaikeudet on tarkoitettu voitettaviksi, ja Agatha Christie esikuvanaan Mma Ramotswe saa vähitellen asiakkaita ja onnistuu maksamaan toimistonsa laskut ja sihteerinsä Mma Makutsin palkan.

Kun ihmiset Mma Christien kirjoissa ovat sillä lailla tunteettomia, lukijan epäilysten on tarkoitus herätä. Mitä Mma Christie olisi sanonut, jos hän olisi nähnyt, kuinka rauhallinen, kuinka välinpitämätön Mma Malatsi oli ollut? Hän olisi ajatellut: Tämä nainen on tappanut miehensä!" (s. 111)

Kadonnut aviomies, uskottomuudesta epäilty aviomies, kadonnut pikkupoika, teini-ikäisen tyttären edesottamukset, erinomaisen koulutuksen saanut ja kokenut mutta toivottoman toistaitoinen lääkäri, vakuutuspetos. Mma Ramotsen toimistolta tullaan etsimään apua moneen arkiseen asiaan, joilla ei haluta tai voida vaivata poliisia. Kelpo etsivämme tarkkailee, seuraa, kuuntelee ja ratkaisee tapauksen toisensa jälkeen apunaan sihteerinsä Mma Makutsi ja ystävänsä autokorjaamon omistaja J. L. B. Matekoni sekä lukemattomat kannulliset rooibos-teetä.

Blogissani on ollut viime aikoina hiljaista, sillä olen ollut reilun kahden viikon matkalla Afrikassa. Varasin matkalukemiseksi Alexander McCall Smithin kirjoittaman sarjan ensimmäisen osan Naisten etsivätoimisto nro 1 : Mma Ramotswe tutkii, ja se olikin erinomainen valinta Afrikan matkalle. Vaikken ollutkaan Botswanassa, vaan pohjoisempana Etiopiassa, kohtasin matkalla samaa afrikkalaista elämäniloa sekä ympärilläni että kirjan sivuilla. Katselin auton ikkunasta pitkän käärmeen luikertelevan tien penkalta asfaltille - onneksi ei sentään konepellin alle kuten Mma Ramotswen ajaessa pienellä valkoisella pakettiautollaan. Todella ihon alle kirja meni, kun kävin kaupungissa, josta on kadonnut useita lapsia. Kirjassakin katosi poika, ja kun löytyi pussi taikavälineitä, Mma Ramotswella oli aihetta uskoa, että poikaa oli käytetty noitatohtorin taikoihin. Kirjan lapsen kävi lopulta hyvin, tosielämässä ei niinkään.

Naisten etsivätoimisto nro 1 : Mma Ramotswe tutkii huokuu hyvää tuulta ja huumoria ja on perin afrikkalainen tempoltaan ja positiivisuudessaan, vaikka sen kirjoitti skotlantilainen mies. Alexander McCall Smith tosin syntyi ja vietti lapsuutensa Rhodesiassa (nyk. Zimbabwe Botswanan itäpuolella) ja työskenteli aikuisena oikeustieteilijänä Botswanassa, joten hänen maantuntemuksensa on omakohtaista. Mma Ramotswen afrikkalaisessa omanarvontunteessa on jotain hyvin valloittavaa. 

Kirja päättyy siihen, että Mma Ramotswea kositaan - jälleen kerran. Siinäpä on sellainen koukku, että seuraavakin osa hänen toimistonsa tapauksia on saatava luettavaksi.

Kuvat ovat kännykkäkameran otoksia matkaltani. 

KIRJA on omasta hyllystä, oma ostos. MUUALLA Suketus menetti sydämensä Mma Ramotswelle, Kirsille koko sarja oli todellista rentoutusluettavaa, Lukuneuvoksesta kirja oli kiinnostava ja kepeä, joskin käsitteli myös vakavia asioita, Jonnalle Mma Ramotswe on valloittava hahmo, mutta etsivänä pettymys.


     Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 : Mma Ramotswe
                         tutkii, 302 s.
     Kustantaja: Otava Loistopokkari 2009 (8. painos; 1. painos 2003)
     Alkuperäinen: The No 1 Ladies' Detective Agency, 1998; suomentanut Jaakko 
                         Kankaanpää

Kuukauden Tiina - Tiinaa harmittaa

Nyt Tiinaa kyllä harmittaa. Hiihtoloma on tulossa, ja äiti on saanut päähänsä, että Tiina on kalpea ja tarvitsee raitista ilmaa maalla pysyäkseen terveenä. Niinpä Tiinan edessä on lomaviikko Emma-tädin, äidin naimattoman serkun, luona. Emma-tädin! Tiina ei usko kestävänsä viikkoa siellä, sillä Emma-täti on vielä paljon siivous- ja järjestysintoisempi kuin äiti.

Mutta maalle Tiinan on mentävä. Siltä ei pelasta edes Juhan äidiltä kalpeuden peitoksi lainattu ruskea väripuuteri. Emma-täti hoivaa Tiinaa, ja saa lisääkin hoivattavaa, kun Tiina pääsee vauhtiin. Ensin tädin vaaleanpunaiseen taloon kirkonkylän keskustassa muuttaa pieni kissanpoikanen, jonka Tiina saa lahjaksi uudelta kuusivuotiaalta ystävältään Heikiltä. Sitten muuttaa poika itse, kun hänen äitinsä joutuu äkillisesti sairaalaan eikä isätön poika voi jäädä kylmään mökkiin itsekseen. Ja viimeksi muuttaa pojan Rakki-koirakin, jonka Tiina oli aikaisemmin pelastanut tulvivasta ojasta.

Siinä hoivattavien joukossa on tädillä tekemistä, mutta onneksi paikalle sattuu vanha nuoruudenystävä. Äkkiä lämmenneiden tunteiden imussa täti hyväksyy taloonsa väkeä, joka aikaisemmin ei olisi tullut kuuloonkaan. Kirja koskettelee vielä nytkin ajankohtaista erilaisuuden hyväksymistä ja rotuennakkoluuloja. 

Hulvattomin kohtaus tässä Anni Polvan 13. Tiina-kirjassa ajoittuu kuitenkin sunnuntaipäivään ennen hiihtoloman alkua ja alkaa Tiinan harmittomalla aikeella paistaa lettuja Juhalle. Jauhopussia kurotteleva Tiina astuu Möllin hännälle sillä seurauksella, että pussi lentää lattialle, ja niin tyttö kuin kissakin ovat valkoisen jauhon peitossa. Kissa pitää pestä ennen äidin kotiin paluuta, mutta kylpyhetkellä on onnettomat seuraukset, kun turkkiin tarttunut vehnäjauho liisteröityy veden kanssa. Saksitta siitä ei selvitä.

Tiinaa harmittaa -kirjassa on runsaasti autettavia eläimiä, ja löytää Tiina tietysti apua tarvitsevia ihmisiäkin. Perustiinamaista menoa siis.

Seuraavaan Tiina-kirjaan palaan ennen ensi kesää. Nyt seuraa jälleen tavanmukainen talven kestävä tauko sarjasta.

KIRJAN lainasin kirjaston varastosta.

HAASTE: Puolet kirjasta Tiina viettää hiihtolomaa maalla kirkonkylässä, joten osallistun tällä Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen. 

Sarjan edellinen Tiina-kirja on Tiinastako näyttelijä.


Anni Polva: Tiinaa harmittaa, 167 s.
     Kustantaja: Karisto 1987, 8. painos (1. painos 1968)
     Kansikuva: Maija Karma

Katri Kirkkopelto: Soiva metsä

Soiva metsä on ihana kirja. Se on maalattu kielellä ja sävelillä ja herkin, paikoin lystikkäinkin, kuvin. Se menee sydämeen niin montaa reittiä, että sen seurassa voi vain ihastella ja huokailla.

Katri Kirkkopellon kirjoittama ja kuvittama Soiva metsä : Jean Sibeliuksen matkassa on lapsille kirjoitettu kuvitettu elämäntarina, jota on sopivasti ryyditetty säveltäjän lastenlasten muistamilla hauskoilla tapauksilla. Kieli soljuu, lauseet ovat lapsille sopivan lyhyitä, miltei runollisen kauniita. Sanoissa soi se musiikki, jonka Sibelius kuuli kaikin aistein ja jonka pappa tartutti lapsenlapseenkin:

- Kuuletko, kuinka metsä tuoksuu! pappa huudahtaa. 

Tuuli humisee ja puut laulavat,kun juoksen pitkin metsäpolkua.    Metsä soi! Vihreä laulaa!Kukat kuiskivat! hihkun iloisena.

Katri Kirkkopellon kuvat ovat ilmeikkäitä ja viehättäviä, niissä elää Ainolan kodin tunnelma sadan vuoden takaa ja mummin puutarhan lumous. Tästä luonnon keskellä olevasta vihreästä maailmasta kumpusivat monet säveltäjän teoksista ja siellä oli lastenkin hauska leikkiä.

Kokonaisuuden täydentää kirjan mukana tuleva CD, jolla Nazig Azezian (piano) ja Jussi Makkonen (sello) soittavat kuusi Sibeliuksen sävellystä. Osa niistä on päässyt mukaan kirjan tekstiinkin tai kuviin vaikkapa radiosta kuunneltuna lauluna. Tunnetuimmat CD:n teoksista ovat Valse triste ja Finlandia, mutta viehätyin kovasti myös Granen (Kuusi) ja Souvenir -sävellyksistä.

Kirjan lopussa on lyhyt Jean Sibeliuksen elämäkerta. Tiedollista ainesta täydentää pieni sanasto, jossa selitetään lyhyesti ja nuoremmille lukijoille ymmärrettävästi muutama musiikkiin liittyvä sana kuten "sävellaji" ja "sinfonia".

Kirja on kerrassaan hieno ja tutustumisen arvoinen. Lapset voivat lukea sitä itse, mutta se taipuu myös ääneen lukemiseen pienemmille vaikka pienissä osissa. Kuvasivut ovat isot, moniella tekstiä on vähän. Isommille kirjassa on sopivasti tietoa ja historiaa säveltäjästä. Aikuinenkin lukee, katselee ja kuuntelee tämän mielellään. Ulkomaalaisten ystävien iloksi tämä on julkaistu myös ruotsiksi ja englanniksi.

Suosittelen!

      Katri Kirkkopelto: Soiva metsä : Jean Sibeliuksen matkassa. 36 s.

      Kustantaja: Lasten keskus 2015.

      Sisältää CD:n, jolla Sibeliuksen musiikkia soittavat Nazig Azezian (piano) ja

                    Jussi Makkonen (sello).

Nyt vietetään Kirjan vuoden Lasten- ja nuorten- kirjallisuuden viikkoa. 

KIRJAN lainasin naapurikunnan kirjastosta. 

MUUALLA tähän ovat ihastuneet Leena Lumi, Maria/Sinisen linnan kirjasto, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Pälvi Ahoinpelto/Valomerkki

HAASTE: Osallistun Elämäkertahaasteeseen tällä kuvitetulla Sibeliuksen elämäkerralla lapsille.

James Herriot: Elämäni kissat

Eläinten viikolla päästetään kissat vauhtiin. En muista, olenko lukenut aikaisemmin yhtään eläinlääkäri James Herriotin kirjaa, mutta televisiosta hänen eläintarinansa ovat tulleet tutuiksi. Nyt luettavakseni sattui hänen kokoelmansa kissatarinoita, joista monet (elleivät peräti kaikki) ovat ilmestyneet hänen aikaisemmissa kokoelmissaan.

Elämäni kissat on hellyttävä kirja, jossa jokainen luku kertoo yhden tai parin kissan tarinan ja miten he päätyivät eläinlääkäri Herriotin suojateiksi tai potilaiksi. Lääkärimme kohtelee heitä hellyydellä ja asiantuntemuksella ja osaa kirjoittaa kaikesta sydämeen käyvästi ja huumorilla. Kirjan ihmisistä monelle kissa on tärkeä ystävä ja kumppani, joka tuo paljon iloa ja hellyyttä päiviin.

Kirjan kanteen ovat päässeet Olli ja Inkku, puolivillit kissanpoikaset, joista kasvoi eläinlääkärin ja hänen vaimonsa lemmikkejä, joita ruokittiin ulkona. Yksi Herriotin elämän ja uran suurimpia saavutuksia oli voittaa niiden luottamus pitkän ja sinnikkään ponnistelun tuloksena.

Oma suosikkini on Oskari, jonka joku kyläläinen löytää pahoin vammautuneena tien poskesta. Herriot on varma, että se kuolee, joten parasta on olla sille armelias ja säästää se turhilta kivuilta. Kissa kuitenkin henkitoreissaankin kehrää kuin rukki, joten Herriot ja hänen apulaisensa heltyvät yrittämään, pesevät ja ompelevat sen reikäiset suolet ja lääkitsevät kissan. Ihme tapahtuu, kissa selviää. Sen kotia ei kuitenkaan löydy, kukaan ei tunnu tietävän, kenen kissa on. Niinpä se jää Herriotien lemmikiksi, jolle he antavat nimeksi Oskari.

Yhtenä iltana Oskari on kadonnut, ja Herriotit ovat varmoja, että se on karannut. Illalla pastorin rouva kuitenkin palauttaa sen, Oskari oli tullut äitikerhon kokoukseen ja kuunnellut keskusteluja. Sama toistuu muina iltoina, Oskari häipyy, mutta palaa aina kotiin oltuaan tikanheiton mestaruuskisoissa, kotitalouskerhossa, missä milloinkin.

"- Nyt tiedän, sanoin. - Mitä tiedät? - Sen, miksi Oskari lähtee iltaretkilleen. Se ei karkaa - se kyläilee. - Kyläilee? - Niin. Ymmärrätkö? Se haluaa liikkua, se pitää ihmisistä, varsinkin ihmisjoukoista, ja sitä kiinnostaa katsella mitä ihmiset tekevät. Se on luonnostaan seurallinen." (s. 48)

"Saimme loputonta huvia seuratessamme sen uutta harrastusta. Se suoritti vierailukierroksensa säntillisesti osallistuen lähes kaikkeen kaupungissamme tapahtuvaan toimintaan. Siitä tuli tuttu näky visti-illoissa, kirpputoreilla, koululaiskonserteissa ja partiomyyjäisissä." (s. 49)

Lopulta pitkän ajan kuluttua Oskarin alkuperäinen isäntä saapuu Herrioteille poikansa kanssa. Kukaan ei osaa sanoa, mitä kissalle oli tapahtunut ja miten se oli päätynyt pahasti vammautuneena 50 kilometrin päähän omasta hyvästä kodistaan. Oskari pääsee takaisin oman perheensä luo - Herriotien suruksi, sillä he olivat jo ehtineet kiintyä seuralliseen lemmikkiin.

Elämäni kissat on hyvän mielen kirja kaikille vinkeistä ja viisaista karvakeristä pitäville. Luin sitä tarina, pari kerrallaan ennen unen tuloa ja kävin nukkumaan hymyillen. Teos on kuvitettu herkin ja viehättävin maalauksin, jotka antavat tuntumaa Brittein saarten Yorkshireen sijoittuvaan kylään, sen kissoihin ja vähän ihmisiinkin.

     James  Herriot: Elämäni kissat, 175 s.
     Kustantaja: Otava 1995
     Alkuperäinen: Cat Stories, 1994; suom. Aarne T.K. Lahtinen, Heidi Järvenpää
     Kuvittanut: Lesley Holmes

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA kirjan kissat ovat hellyttäneet myös Vauhkon ja Jennin ja Cj:n.

HAASTE: Maalaismaisemia -lukuhaaste.koska kirjan kissat elelevät yorkshireläisellä maaseudulla, jolla eläinten tohtori ammattiaan harjoittaa.