perjantai 14. kesäkuuta 2019

Rikos Helsingissä: Operaatio Troijalainen

Dekkariviikon rikospaikkakunnista on vuorossa Helsinki, ja sinne sijoittuvista dekkareista on lukijalla runsaudenpulaa. Nyt kuuntelin äänikirjan, jonka kannen kuvassa koreilee kyllä pääkaupunkimme, mutta jossa rikoksia ratkotaan myös sen lähiseuduilla.



Christian Rönnbacka esittelee esikoiskirjassaan Operaatio Troijalainen Antti Hautalehdon, jonka läksiäisiä vietetaan Tikkurilassa Keskusrikospoliisin virastorakennuksen saunatiloissa. Antti on hakenut ja saanut vakinaisen viran Porvoon poliisilaitokselta teknisessä tutkinnassa, ja työkaverit ja koti Helsingissä saavat jäädä. Takana on ero parisuhteesta, ja toukokuun viimeisenä päivänä nelikymppinen konstaapeli muuttaa yksin Sipooseen rintamamiestaloon.

Konstaapeli Hautalehto on varsin puoleensavetävä tapaus naisten silmissä, ja käy niin, että hän myöhemmin päätyy lähempään tuttavuuteen ensimmäisen Porvoon asiakkaansa kanssa. Nuori tanssinopettaja tulee poliisilaitoksen tiskin taakse ilmoittamaan stalkkauksesta ja uhkailusta, joka liittyy erääseen menneeseen tapahtumaan.

Porvoon rikokset saavat kuitenkin pian jäädä rauhaan Antti Hautalehdolta, sillä Keskusrikospoliisi tarjoaa hänelle tilaisuutta peitetoimintatehtävään, jollaisiin hän oli aikaisemmin saanut erikoiskoulutuksen. Suomen poliisi on jo jonkin aikaa seurannut erään kansainvälisen, järjestäytyneen rikollisliigan aikeita tuoda Suomeen suuri huume-erä. Rikollisjärjestön piti löytää Suomesta joku luotettava kätkö ja kätkijä. Hautalehto oli ollut Ruotsissa työssä ja osasi kielen sekä harrasti retkeilyä maastossa, joten hän oli oivallinen valinta soluttautumaan liigaan.

Operaatio Troijalainen on melkoisen vauhdikas äänikirja kuunneltavaksi, siinä ei jahkailla, vaan tartutaan toimeen. Peitetoiminta vie Antin keskelle huumeitten salakuljetusta ja Espoon Nuuksion ja Sipoon metsiä. Seuraa poliisin väijytyksiä, tuliaseitten käyttöä, ja Antti itse haavoittuu vakavasti. Kiperän paikan keskellä lukija seuraa tapahtumia henkeään pidätellen, mutta levollisena Antin puolesta - onhan kirjailija kirjoittanut sarjaan jo viisi jatko-osaa (ja kuudes julkaistaan syyskuussa 2019), joten Antin on pakko selviytyä hengissä!

Christian Rönnbacka taitaa vetävän kirjoittamisen taidon. Hän on itse entinen poliisi ja nykyinen vakuutusetsivä, joten poliisin työ on hänelle tuttua, mutta mikään dokumenttiromaani Operaatio Troijalainen ei ole, vaan äksöniä alusta loppuun. Rikolliset syyllistyvät julmuuksiin, mutta niiden yksityiskohtia ei leväytetä lukijan silmille tai korville. Melkein parasta Rönnbackan kirjassa on Antti Hautalehdon humoristinen sanailu - ja tietenkin hänen sympaattinen persoonansa. Hän kulkee polkupyörällä ja harrastaa paljasjalkajuoksua, ja Rönnbackan esittelystä luin, että kirjailijalla ja kirjan sankarilla on sama harrastus. Tämän sarjan parissa oli jatkettava saman tien, ja huomenna blogiin on tulossa seuraava osa.

          Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainenäänikirja
          Kustantaja: Bazar 2013 (painettu kirja 2012)

          Lukija: Jukka Peltola, 9 t 25 min
          Kansi: Jussi Jääskeläinen


ÄÄNIKIRJA on oma ostos Elisa-kirjasta. 
MUUALLA: Kirjavinkit ("todella hyvä, vauhdikas ja jännittävä dekkari"), Kirsin kirjanurkka ("Kirjaa ei siis malttanut laskea käsistään"), Lukijan kirjahylly ("todella positiivinen yllätys"), Oksan hyllyltä ("leppoisaa luettavaa [...] parhaimmillaan kauniina hellepäivänä").

Osallistun kirjalla Dekkariviikkoon.

5 kommenttia:

  1. Jaa, esikoisdekkaristi Rönbackakin! Olen aikasten ulkona dekkareista nykyään, luen enemmän muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, tämä on kyllä Rönnbackan esikoinen, mutta sarjaan on tullut monta osaa jo tämän jälkeen. Itsekään en tunne häntä vielä kuin nimeltä, mutta toivottavasti ehdin hänenkin kirjojensa pariin tässä joskus.

      Poista
    2. Uusia dekkaristeja putkahtelee esiin tämän tästä, kaikkiin ei ehdi tutustua. Kuten Kirjarakkautta tuossa sanoi, tämän esikoisensa jälkeen Rönnbacka on kirjoittanut useita saman sarjan kirjoja, syksyllä ilmestyvä on jo seitsemäs.

      Poista
  2. En ole vielä lukenut Rönnbackalta mitään, mutta kauan olen jo suunnitellut... Hyvä tietää, että hän kirjoittaa vetävästi! Esikoisdekkarista on tietysti hyvä aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sarjassa tuo Operaatio Troijalainen voi olla hyvä aloituspiste, sillä se selvittää Antti Hautalehdon taustaa ja persoonaa. Muista osista en osaa vielä sanoa, onko niiden lukemisjärjestyksellä väliä. Tosin tässä toisessa alkoi jotain naisrintamalla, ehkä se saa jatkoa seuraavassa tai sitten ei.

      Poista

Kiitos kommentistasi!