Jules Verne: Tsaarin kuriiri & Kavaltajan loppu

Lainasin Tsaarin kuriirin Ellibs-verkkokirjastosta hieman epäröiden, sillä arvelin kirjan vievän minut pois mukavuusalueeltani. Vaikken ole muistaakseni lukenut yhtään Jules Vernen (1828-1905) kirjaa (aivan, sellainen aukko sivistyksessä!), minulla on hänen tuotannostaan mielikuva kaikenlaisista tieteisseikkailuista, ja yleensä sekä scifi- että seikkailukirjat ovat oman suosikkirepertuaarini ulkopuolella.

Tsaarin kuriiri on puhdasta seikkailua alusta loppuun, mutta vaivautuneisuuteni sen suhteen  haihtui nopeasti, sillä kertomus on varsin vetävä, ainakin jos historia ylipäätään ja tsaarinaikainen Venäjä erityisesti kiinnostavat. Ainoa harmitus oli, ettei minulla ollut 1800-luvun Venäjän karttaa nenäni edessä äänikirjaa kuunnellessani.

Jules Vernen kirjan alkuperäinen nimi on Mikael Strogov (Strogoff). Se käännettiin suomeksi 1920-luvulla ja julkaistiin kahdessa osassa, joista ensimmäiselle annettiin nimeksi Tsaarin kuriiri ja toiselle Kavaltajan loppu. Seikkailu alkaa suurista juhlista Moskovassa. Niissä Venäjän tsaari on huolestunut valtakuntansa tilasta, sillä tataarit ovat valloittaneet sen itäosan, tiet ja lennätinlinjat maan itäisiin osiin on katkaistu, ja mikä pahinta, yksi Venäjän upseereista, Ivan Ogarev, on ryhtynyt kavaltajaksi ja loikannut tataarien puolelle. On erittäin tärkeää, että tsaarin veljelle, suuriruhtinaalle, joka on Irkutskissa Itä-Siperiassa, saadaan sana petturista mahdollisimman nopeasti, sillä suuriruhtinaan henki on vaarassa.

Koska lennätinlinjat on katkaistu, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lähettää kuriiri Moskovasta Irkutskiin. Tehtävään kutsutaan yksi tsaarin parhaimmista kuriireista, Mikael Strogov. Hän on urhea sotilas, mutta hänen täytyy matkustaa valehenkilöyden turvin kauppiaana. Matka on huikea seikkailu 1800-luvun kulkuneuvoilla halki euroopanpuolisen Venäjän ja yli Ural-vuoriston sekä halki eteläisen Siperian. Mikael on peloton ja uljas sankari, joka matkallaan kuuntelee ihmisten puheita ja pääsee perille siitä, miten tataarit ovat edenneet ja missä valloittaneet alueita venäläisiltä. Kauppiaana matkustaessaan Mikael tutustuu liiviläiseen neitoon, joka on matkalla isänsä luo Irkutskiin, sekä englantilaiseen ja ranskalaiseen lehtimieheen, jotka raportoivat Venäjällä käydyistä taisteluista kotimaihinsa. Näiden matkatovereiden ja Mikaelin tiet risteävät tämän tästä. 

Venäläiset paikannimet vain suhisevat korvissa äänikirjaa kuunnellessa, kun Mikael tekee tuhansien kilometrien matkaansa tsaarin kirje hallussaan. Milloin hän siperialaisella puukollaan tappaa karhun ja siten pelastaa Nadjan, liiviläisen tytön, varmalta kuolemalta, milloin taas häntä itseään ammutaan ja hänen hevosensa kuolee hänen altaan. Ensimmäinen kirja päättyy siihen, kun Mikael pakenee tataareja ja petturi Ogarevia Ob-joen yli. Hän pääsee Koluwaniin lennätintoimistoon, joka vielä toimii, ja hänen siellä ollessaan tataarit hyökkäävät ja Mikael vangitaan. 

Pakkohan toinenkin kirja on kuunnella, kun tsaarin kuriiri päätyi niin pahaan pinteeseen! Kavaltajan loppu jatkaa kuriirin tarinaa. Mikael pakenee vankeudestaan, mutta joutuu uudelleen vangiksi, kun hänen äitiään kidutetaan Omskin kaupungissa - juuri sen tähden, että Mikael antautuisi äitinsä pelastaakseen. Ivan Ogarev tietää hänet tsaarin kuriiriksi ja vie häneltä suuriruhtinaalle tarkoitetun viestin. Mikael saa julman rangaistuksen, mutta säilyttää henkensä.

Monenlaista tapahtuu, mutta Irkutskiin he kaikki viimein pääsevät, Mikael ja Nadja ja lehtimiehet. Ja kavaltaja Ivan Ogarev. Millainen on Nadjan kohtaaminen isänsä kanssa, millainen suuriruhtinaan kohtaaminen Ivan Ogarevin tai Mikael Strogovin kanssa? Kirjasta ei todellakaan puutu jännitystä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja romantiikallekin on viimein tilaa.

Kirjoista voi oppia yhtä ja toista 1800-luvun oloista Venäjällä, mutta mikään Venäjän historian oppikirja se ei ole. Verne käyttää tataari-nimitystä kaikista nykyisen keskisen Venäjän ja Keski-Aasian turkinsukuisista kansoista, olivat ne sitten tataareja, kirgiisejä, uzbekkeja tai muita, mutta 1800-luvun Venäjällä ei kyllä tapahtunut Vernen kuvaamaa näiden kansojen yhteistä sotaa Venäjää vastaan. Sama on huomattu Jokken kirjanurkassa.

Vernen kirjat olivat oivaa viihdykettä kotiaskareita tehdessä. Äänikirjoissa lukijana toimii Ritva-Liisa Elivuo, ja vähän meni aikaa, että hänen lukutapaansa tottui. En tiedä, johtuiko se äänitystekniikasta vai mistä, mutta kappaleitten loppujen pitkissä vokaaleissa ääni jotenkin kiristyi ja jännittyi. Onneksi seikkailulliset käänteet saivat unohtamaan äänen narinan, eikä sitä sitten jonkin ajan kuluttua huomannutkaan.

       Jules Verne: Tsaarin kuriiri & Kavaltajan loppu. Äänikirjoja.

       Kustantaja: Finore Oy. 2016. (Suomeksi ensi kerran:  Karisto 1927 & 1928)

       Alkuperäinen: Michel Strogoff, 1876

       Suomentaja: Valfrid Hedman (1872-1939)

       Lukija: Ritva-Liisa Elivuo. MP3-tiedostoja. 7 t 40 min & 7 t 24 min.

       Kansikuvat: Anssi Rauhala

KIRJAT lainasin Ellibs-verkkokirjastosta.

Helmet-lukuhaasteessa 2018 liitän nämä kohtiin "6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa" (Tsaarin kuriiri on julkaistu paperikirjana, ääni- ja e-kirjana, siitä on tehty televisiosarja ja elokuva) ja "11. Kirjassa käy hyvin" (Kavaltajan loppu).
Pääsen aloittamaan Tundran lumoissa -lukuhaasteen, sillä siihen käyvät myös taigaan sijoittuvat kirjat, ja kummassakin Vernen kirjassa matkataan Siperian taigan halki tuhansia kilometrejä.
Kirjat käyvät tammikuun Kuukauden kieleksi, sillä Verne kirjoitti ne ranskaksi.
Kirjat ilmestyivat 1920-luvulla Kariston nuortenkirjoja -sarjassa, joten ne päätyvät myös Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -lukuhaasteeseen.