keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Joel Haahtela: Adèlen kysymys


"Ehkä joku sanoisi, että kaikki on sattumaa, enkä minä voisi väittää vastaan. Mutta yhtä hyvin voin ajatella veli Paulin sanoja ja uskoa, että maailmassa tapahtuu hitaita ihmeitä, jotka odottavat meitä hiljaa, kuin lehtien alla nukkuvat perhoset."
Suomalainen klassisten kielten opettaja lähtee muutamaksi viikoksi luostariin Etelä-Ranskaan, Pyreneiden vuoristoon. Hän on kiinnostunut Pyhästä Adèlesta, nuoresta naisesta, joka julistettiin pyhimykseksi 1100-luvulla. Adèle oli vain parinkymmenen ikäinen, kun hän putosi korkealta jyrkänteeltä. Kolme paimenta näki sen, ja kun he katsoivat jyrkänteen reunalta alas, heidät yllätti täysin se, mitä he näkivät: murskautuneen naisen ruumiin sijaan alhaalla maassa oli vahingoittumaton nuori nainen, joka rukoili polvillaan Kristusta.

Ihmepelastumisen jälkeen Adèle eli parikymmentä vuotta, kunnes menehtyi tulipalossa. Hänen viitastaan säilyi kappale, samoin pieni pala hiiltynyttä luuta. Niitä säilytettiin puurasiassa, ja moni sitä koskettanut parantui tai kohtasi muun ihmeen elämässään. Kaiken tapahtuneen takia paavi julisti Adèlen pyhimykseksi. Lähelle jyrkännettä, jolta hän oli pudonnut, rakennettiin hänen nimeään kantava luostari paikallisen ruhtinattaren lahjoittamalle maalle.

Mies, latinan osaaja, kuulee Adélesta eräältä ystävältään, joka on käynyt luostarissa ja kokenut siellä ihmeen. Mies päättää lähteä Pyreneille ja etsiä siellä selitystä ihmeeseen, tutkia Adèlen kysymystä. Omassa elämässään hän on hukassa. Avioliitto ei ole enää pitkään ollut sitä, mitä se joskus oli, ja vaimo on lähtenyt työhön Edinburghin yliopistoon. Aikuinen poika on muuttanut omilleen, ja isä on jatkuvasti huolissaan hänestä, pelkää hänen masentuvan.

Pyhän Adèlen luostarissa mies tutkii arkistoja ja etsii todisteita Adèlen ihmeestä. Tapahtuiko se, mitä todisteita siitä on, mitä ovat ne vuosisatojen ajan tapahtuneet ihmeet, joiden on sanottu tapahtuneen Adèlen pyhiinjäännösten vaikutuksesta? Luostarissa asuessaan mies osallistuu luostarin elämään, aterioihin ja hetkipalveluksiin ja käy luostariveljien kanssa keskusteluja Adèlen kysymyksestä. Siihen pureutuessaan hänen omatkin asiansa nousevat mielen päälle, lapsuuskoti ja sairastava äiti sekä suhde vaimoon ja poikaan.
"On hiljaista. Silloin tällöin taivaalle ilmestyy musta varjo, kuin ilman halki liehuva lippu. En muista milloin viimeksi olisi ollut näin hiljaista. Niin kuin kaikki maailman hiljaisuus olisi puristunut samaan paikkaan, minun sisälleni. 
Tästä nainen putosi, tässä hänen jalkansa lipesi, ehkä juuri tämän kiven päältä. Tai ehkä hän putosi tahallaan, lipsautti vain jalkansa pienellä ja peruuttamattomalla liikkeelle. Vai ottiko nainen sittenkin vauhtia, juoksi ja levitti kätensä, katsoi maisemaa viimeisen kerran ihmisenä, joka oli ollut?"
Joel Haahtelan Adèlen kysymys on pienoisromaani, joka on kaunis ja surumielinen, ja jossa on monta tasoa yhtä aikaa. On taso, jolla tutkija etsii faktoja pikkutarkan tekstianalyysin keinoin selvittääkseen, mitä jyrkänteellä oikein tapahtui vuosisatoja sitten, ja paikoin dokumentit ovat ikään kuin oikeusprosessista, jossa kuullaan todistajia ja heidän kertomansa on merkitty muistiin. On hengellinen taso, jolla luostariveljien uskonnollinen elämä ja hengellisyys puhuttelevat tutkijaa, ja hän joutuu itse pohtimaan uskon ja tiedon välistä rajapintaa - ovatko ihmeet mahdollisia, löytyykö niille luonnontieteellinen selitys, mikä rooli Jumalalla on kaikessa? Ja on psykologinen taso, jolla mies kohtaa omat pelkonsa ja ahdistuksensa, joiden kanssa hän on elänyt lapsesta asti.

Tykästyin Adèlen kysymykseen kovasti. Miellyin Haahtelan kirjoitustyyliin, soljuvaan kieleen ja mietittyihin lauseisiin, rauhalliseen tempoon, syvällisyyteen. Olen aikaisemmin lukenut Haahtelalta romaanin Elena, se oli kauan ennen blogiaikaa, ja muistan, että se viehätti - ja että en ymmärtänyt kaikkea. Nyt koin Adèlen kysymyksen paikoittaisen mystisyyden kiehtovana.

                  Joel HaahtelaAdèlen kysymys, 188 s.
                  Kustantaja: Otava 2019
                  Kansi: Päivi Puustinen

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA: Katveita, Kirjareppu, Kulttuuri kukoistaa, Lumiomena, Nannan kirjakimara, Tuijata. Yle Areenassa Haahtela kertoo kirjan synnystä.

Helmet-haasteessa kirjan voi laittaa kohtiin 36. Kirjassa ollaan yksin, 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia.
Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Lempiväri", sillä kannen sinisen sävyt ovat lempiväriäni.

2 kommenttia:

  1. Kiva, että tykkäsit tästä. Minullakin on ollut aikeena lukea tämä, sillä kirja sopisi POPSUGARin lukuhaasteeseen (tapahtuu luostarissa). Haahtela on ollut minulle vähän epätasainen kirjailija, joskus kolahtaa, jos ei yhtään. Tämä on kyllä aiheensa puolesta kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä luostari on keskeinen tapahtumapaikka, joten sopii hyvin haasteeseen. Kirja on sivumäärältään pienoisromaanin mittainen, mutta sisällöltään ajatuksia herättävä. Minua alkoi kovasti kiinnostaa muutkin Haahtelan kirjat.

      Poista

Kiitos kommentistasi!