Jostain syystä en ole lukenut aikaisemmin Antti Tuurin kirjoja, mutta keväällä päätin korjata tilanteen hänen Äitini suku -sarjallaan, joka ymmärtääkseni perustuu tositapahtumiin. Sen alkaa Eerikinpojat, jonka tapahtumat sijoittuvat 1730-luvulle.
Eerikinpojat on saanut nimensä kälviäläisen papin pojista, jotka palvelivat aikansa Ruotsin kuninkaan armeijassa, mutta sitten jättivät sotilasuran. He purjehtivat Keski-Pohjanmaalta Ruotsiin kauppa-asioilla. Lisäksi heitä luonnehtii heidän varsin jyrkkä uskonnollisuutensa, ja he ovat antaneet nimensä herätysliikkeelle, maan hiljaisille, joka pitää Lutherin kirkon pappeja harhaoppisina. Veljeksiä seuraa joukko ihmisiä Keski-Pohjanmaan pitäjissä.
Kirjan päähenkilö on kuitenkin laihialainen piikatyttö Ulla, jonka silmin tapahtumat nähdään. Kirja alkaa oikeudenkäynnillä, jossa Eerikinpoikia ja joitain heidän seuraajiaan syytetään harhaoppisuudesta. Oikeus tuomitsee heidät maanpakoon, ja kun veljekset perheineen ja seuraajineen lähtevät Tukholmaan anomaan kuninkaalta armoa, Ulla ja hänen äitinsä päättävät mennä mukaan.
Armoa ei maan hiljaisille kuitenkaan anneta. Asian ratkaisua odotettaessa asutaan Tukholmassa kuukausikaupalla, mutta lopulta karkoitettujen matka jatkuu Ruotsista Tanskaan, jossa he purjehtivat paikasta toiseen. Heidän maineensa kiirii heidän edellään, ja heitä odottaa aina uudessa satamassa seuraajia ja suojelijoitakin, mutta viranomaiset torjuvat heidät yhtä kaikki ja kieltäytyvät antamasta lupaa maihin asettumiseen. Pakolaiset joutuvat jatkamaan matkaansa seuraavaan etappiin, jossa ihmiset ehkä ovat hyväksyvämpiä.
Kirja tuntui aluksi hidaslukuiselta, ja kesti tovin, ennen kuin sain sen loppuun. Vähitellen kiinnostuin seuraamaan maasta karkoitettujen koviakin kohtaloita, kun esimerkiksi synnyttävää naista ei päästetty maihin synnyttämään harhaoppisten pelosta. Ullan elämässä on mukavia väreitä, kun Tukholmasta matkaan liittyy räätälinsälli, jonka kanssa sopii haaveilla yhteisestä kodista jossain turvasatamaksi luullussa kaupungissa. Vaan kuinka suunnitelmien kanssa käykään? Kirjan lopussa pakolaiset ovat asettuneet Tanskan alueelle.
Ihailin Tuurin kielenkäyttöä, voisin hyvin kuvitella, että juuri tuolla tavoin piikatyttö ajatteli ja puhui 1700-luvulla. Järkyttävääkin oli lukea, että Suomen historiasta löytyy tapaus, jossa kokonainen ryhmä ihmisiä on karkotettu merelle ilman tietoa kotimaasta vain sen perusteella, miten he uskovat. Siksikin kannatti lukea tämä kirja. Seuraavaksi sarjan toiseen osaan, Ullan kirjaan.
Kaiken voi lukea -blogin Jori luki Eerikinpojat viime kesänä.
KIRJAN lainasin kotikaupungin kirjastosta.
Antti Tuuri: Eerikinpojat, 316 s.
Kustantaja: Otava 2001
Kansi: Hannu Taina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!