Toisten elämät : Kirjoituksia elämäkerroista

"Elämäkerta on tapa muistaa ja tapa tutkia elämää. Se on samaan aikaan valhetta ja totta, totuudellista ja vääristynyttä. Elämäkertaan kietoutuu vankasti totuuden vaade. Yhden ihmisen elämän voi kirjoittaa yhä uudestaan, kuten historiankin, eikä se koskaan kuitenkaan ole sama."

Maarit Leskelä-Kärjen teos Toisten elämät : Kirjoituksia elämäkerroista on kiinnostavaa luettavaa elämäkerroista pitävälle. Kirjoittajan ote on tutkijan, joten mitään kesäisen kevyttä viihdettä ei ole luvassa, mutta käsitellessään eri elämäkertureita ja heidän teoksiaan Leskelä-Kärki antaa tavallisellekin kirjankuluttajalle runsaasti niin tietoa kuin lukuvinkkejä viime vuosilta ja vuosikymmenten ja joissain tapauksissa vuosisatojen takaa.

Kirjassaan Leskelä-Kärki luotaa elämäkertakirjoittamisen historiaa hieman kansainvälisesti, mutta erityisesti Suomessa. Hän keskittyy enimmäkseen naisten naisista kirjoittamiin elämäkertoihin. Helsingin Sanomat nosti viime elokuussa esiin sen, miten syksyn 2017 aikana oli ilmestymässä poikkeuksellisen paljon elämäkertoja, kaikkiaan 62, mutta vain  kuusi niistä naisista. Leskelä-Kärjen teoksessa hämmentää havaita, miten vähän naisista on koskaan kirjoitettu elämäkertoja ja miten uusi asia se on historian pitkässä juoksussa. Sen tekee toki ymmärrettäväksi se, että aikaisemmin elämäkertoja kirjoitettiin yleensä yhteiskunnallisesti merkittävistä, jollain alalla esikuvallisista henkilöistä, ja heistä useimmat olivat miehiä. Naisten vaikutuspiiri oli pitkään lähinnä oma koti ja perhe. Toisaalta tilanne osoittaa asenteellisuutta: ansioistaan tunnetuksikaan tulleita naisia ei pidetty riittävän merkityksellisinä ja esikuvallisina elämäkertojen aiheiksi.

Tarkemmin kirjailija käsittelee suomalaisia varhempia elämäkertojen kirjoittajanaisia ja heidän merkitystään lajityypin kehityksessä. Eniten ovat esillä Helena Westermarck (1857-1938) ja Helmi Krohn (myöhemmin Setälä, 1871-1967) sekä Aino Kallas (1878-1956) ja Tyyni Tuulio (1892-1991). Westermarckin tunnen paremmin taidemaalarina, mutta myöhempinä vuosina hän keskittyi kirjoittamiseen ja varsinkin kirjoittamaan elämäkertoja. Hänen kielensä oli ruotsi ja hän kirjoitti muiden muassa George Eliotin elämäkerran sekä yhteiselämäkerran Tre konstnärinnor kolmesta naistaiteilijasta, Maria Wiikistä, Sigfrid af Forsellesistä ja Fanny Churbergista. Westermarckia motivoi kirjoittamaan naisasia. Fiktiivisessä romaanissaan Jäljet  Mila Teräs antaa Helene Schjerfbeckin käydä sisäisiä keskusteluja jo kuolleen ystävänsä Helena Westermarckn kanssa.

Helmi Krohn-Setälän motivaatio oli kasvatuksellinen, hän kirjoitti useita kokoomaelämäkertoja sekä lapsille että aikuisille ja kirjojen lisäksi runsaasti biografisia lehtiartikkeleita. Hän julkaisi elämäkerrat esimerkiksi ruotsalaisesta kirjailijasta Viktoria Benedictssonista (Siipirikko) ja suomalaisen teatterin toisesta perustajasta Emilia Bergbomista. Westermarck ja Krohn kirjoittivat suurelle yleisölle, eivät siis tehneet elämäkertatutkimusta, mutta pitivät tärkeänä käyttää kirjoittamiensa henkilöiden omaa ääntä ja autenttisia lähteitä, kirjeitä ja päiväkirjoja arkistolähteiden lisäksi. He esittivät henkilönsä esikuvallisessa valossa. Sen sijaan Aino Kallakselta ilmestyi 1915 erilainen elämäkerta virolaisesta Lydia Koidulasta. Tähdenlento : Virolaisen runoilijattaren Lydia Koidulan elämä oli yksi ensimmäisiä psykologisia elämäkertoja. 

Tyyni Tuulio oli edellisiä myöhäisempi, mutta varsin tuottelias elämäkerturi (esimerkiksi Vapaaherratar Sophie Mannerheim, Maila Talvion vuosikymmenet I-II ja Fredrikan Suomi) sekä lisäksi kääntäjä, lehtikirjoittaja, pakinoiden ja matkakertomusten kirjoittaja. Hiljattain ilmestyneistä elämäkerroista Leskelä-Kärki viittaa useasti Agneta Rahikaisen Edith Södergran -elämäkertaan Edith - runoilijan myytti ja elämä ja Minna Maijalan teokseen Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth, jotka kumpikin pyrkivät pureutumaan aiemmissa elämäkerroissa esitettyihin myytteihin ja niiden taustoihin.

Kirjassaan Maarit Leskelä-Kärki pohtii myös omaelämäkerrallisuutta sekä elämäkerrallista fiktiota, jossa aineksena on historiallisen ihmisen elämä. Näitä elämäkerrallisia romaaneja hän kutsuu biofiktioksi, ja herättää kysymyksen, missä määrin niiden pitää olla totuudellisia. Ihan erityislajinsa hänen mielestään on kirjailijoiden kirjoittamat elämäkerrat. Viime vuosina biofiktiota on kirjoitettu aiempaa enemmän, mikä kertoo elämäntarinallisuuden kasvusta.

"Kirjailijan toisesta kirjailijasta kirjoittama elämäkerta on erityinen lajinsa. Kun kirjailija valitsee tehtäväkseen elämäkerran kirjoittamisen, valikoituu kirjoittamisen muodoksi usein fiktiivinen biografia, biofiktio, ennemmin kuin tutkimuksellinen elämäkerta." 

"Totuudellisuuden vaade ja fiktiivisyyden lumo tekevät biofiktiosta kuitenkin haastavan, ehkä jopa vaarallisen lajin, johon ainakin kriitikoiden on äärimmäisen helppo puuttua."

Yllättävästi kirjailija laajentaa elämäkerrat kirjallisuudesta muihin taidelajeihin kuten elokuvaan, teatteriin ja ja musiikkiin. Elokuva-alalta hän nostaa erityisesti esiin saksalaisen ohjaajan ja käsikirjoittajan Margarethe von Trottan ja hänen pitkät historiallisia henkilöitä kuvaavat elokuvansa, "Rosa Luxemburg" niistä  tunnetuimpana. Musiikissa erityisesti 1960-70-luvuilla noussut lauluntekijä-laulajaperinne pohjautuu vahvasti tarinallisuuteen, jossa elämäntarinat ovat tärkeitä (Leonard Cohen, Bob Dylan, Bruce Springsteen).

Maarit Leskelä-Kärjen kirja on yleistajuinen, mutta silti sen lukeminen vaati minulta aikaa ja sulattelua. Sen viisi lukua pohjautuvat aikaisemmin julkaistuihin artikkeleihin, ja teoksessa näkyy kirjoittajan asiantuntemus kulttuurihistorian yliopistolehtorina, joka on väitellyt Krohnin sisarusten Helmin (Krohn-Setälä), Ainon (Kallas) ja Aunen (Krohn) kirjallisesta toiminnasta ja kirjoittamisen henkilökohtaisista merkityksistä. Kirjaa oli ehkä kiirehditty, sillä varsinkin sen loppupuolella oli turhan paljon kirjoitus- ja sijamuotovirheitä.

Kirjaa lukiessa minulle vahvistui jälleen se, mikä elämäkerroissa minua viehättää: henkilön persoonan lisäksi koko aikakauden kulttuurihistoriallinen konteksti, tapojen ja ajattelun kuvaus. Tämä teos antoi siihen sopivasti annosteltua ruokaa ja herätti isomman elämäkertanälän.

      Maarit Leskelä-Kärki: Toisten elämät : Kirjoituksia elämäkerroista, 272 s.

      Kustantaja: Avain 2017

KIRJA on kirjastosta. Siitä on kirjoitettu ainakin blogeissa Katveita, Kiiltomato, Sinisen linnan kirjasto

Osallistun kirjalla kirjablogien Naistenviikon tempaukseen, jota emännöi Tuijata-blogi. Tänään 20.7. on kirjailija Maarit Leskelä-Kärjen nimipäivä - onnea hänelle ja muille nimipäivää viettäville.

Lisäksi Helmet-lukuhaasteessa kuittaan kohdan "18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä", sillä Toisten elämät kertoo myös biografisten elokuvien tekemisestä, esimerkiksi Margarethe von Trottan elokuvasta "Rosa Luxemburg". 

Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "nostalgia" - kannen nostalginen kuva on otettu vuonna 1918 Mary Pickfordista kirjoittamassa kimonossaan.