"Nykyihmisen tiedot, tunteet ja aistit oli pummattu internetistä. Ihmiset yrittivät epätoivoisesti liimata asioita yhteen ja kopioida itselleen elämän. Internet on sutaisu, kirjasto on suhde."Kun kirjastonhoitaja kirjoittaa rikosromaanin, ei ole lainkaan ihmeellistä, jos teoksessa viitataan kirjoihin, siteerataan niitä ja käydään kirjastossa. Ja kun ylikirjastonhoitaja kirjoittaa dekkarin, ei ole ihme, jos siinä hänen työpaikaltaan Kansalliskirjastosta löytyy surmattu tyttö.
Kupolisalissa tyttö on aseteltu lattialle kirjojen päälle. Kirjat muodostavat spiraalin, joka kiertyy jatulintarhana tytön alla. Myöhemmin kirjat lasketaan, niitä on 1250. Tyttö on ehkä 12-13-vuotias, lapsi vasta.
(Kuva: Kansalliskirjaston kupolisali. Kuvaaja Kallerna. Lisenssi CC-BY-SA-3.0)
Mystiseksi rikos käy, kun huomataan, että tyttö on balsamoitu ja ollut kuolleena puoli vuosisataa. Mistä hänet on tuotu, missä häntä on säilytetty? Ja kuka hänet on tuonut Kansalliskirjastoon Helsinkiin?
Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm on punonut vauhdikkaan ja monipolvisen tarinan esikoisdekkariinsa Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava. Kuolleen tytön surman tutkintaa johtaa väkivaltayksikön päällikkö Reinikka, joka on äreä toiminnan mies ja hellä isoisä, jonka lompakosta löytyy tyttärentyttären hampaaton hymykuva. Kun jatulintarhan kirjojen määrä ja laatu selviää, Reinikka kutsuu yksityisetsivät Kaljun ja Kiharan apuun, sillä poliisitoimessa on viuhunut säästöleikkuri, ja poliiseja on pois töistä muistakin syistä.
Kalju on keski-ikäinen suomalainen mies, joka kaipaa sairauteen menehtynyttä vaimoaan ja johtaa pientä etsivätoimistoa. Kalju ei koskaan valmistunut yliopistosta, vaikka suoritti kymmenen approbaturia eri aloilta ja jätti kolme melkein valmista gradua kesken. Hän on sopiva ratkaisemaan kirjajatulintarhan arvoituksen. Kaljun etsiväpari on Kihara, napakka ja notkea nuori nainen, joka on muuttanut Suomeen Chilestä, joka harrastaa kalliokiipeilyä ja seurustelisi mielellään kunnon miehen kanssa.
Kirjassa riittää käänteitä, melkein liiankin kanssa. Milloin Kalju käy Heinävedellä luostarissa, milloin Venäjällä. Löytyy lisää surmattuja, mutta nyt vastikään kuoleman omaksi joutuneita. Rikosvyyhdillä on juurensa vuosikymmenten takana. Kaljun ja Kiharankin henki on vaarassa.
Kirjan päättyessä rikos on selvitetty, kirjastosta löydetty tyttö saatettu hautaan kotiseudulleen, ja Kihara antaa vanhoja kirjoja joululahjoiksi Kaljun äidin Ebban joulukutsuilla. Kun Ebban kirjallisuuspiirissä oli kesällä nautittu suussa sulavaa lakka-vaniljabritakakkua, sen resepti löytyy kirjan lopusta!
Kai Ekholmin dekkari vilisee viittauksia kirjoihin ja henkii rakkautta kirjojen koteihin, erityisesti Kansalliskirjastoon, jota arkkitehti Engels rakensi hiljattain lukemassani kirjassa. Pidin Ekholmin romaanin huumorista ja nokkelista kielikuvista. Kaljun ja Kiharan sanailu oli sen verran letkeää, että saatan hakeutua heidän uusienkin seikkailujensa pariin, eri toten, kun Kaljulla oli mukavaa vipinää erään pienen pojan yksinhuoltajaäidin kanssa, ja tietysti minua kiinnostaa nähdä, mihin se johtaa. Kaljun ja Kiharan uudet seikkailut julkaistiin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa, joka on saanut nimen Tähtisilmä.
Eilen alkoi dekkariviikko, jonka MarikaOksa laittoi liikkeelle Oksan hyllyltä -blogissa. Tämä kirja on ensimmäinen, jolla osallistun viikon viettoon.
Kuuntelin tämän ÄÄNIKIRJANA - oli kirjastolaina.
MUUALLA Kaljuun ja Kiharaan on tutustuttu ainakin blogeissa Café pour les idiots ja Kirjojen keskellä. Lisäksi siitä ovat kirjoittaneet Agricola ja HS.
Kai Ekholm: Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava, äänikirja
Kustantaja: Atena / BTJ äänikirjat 2013 (painettu kirja 2013)
Lukija: Krista Putkonen-Örn, 8 CD-levyä, 9 h 3 min
Tämä kirja täytyy kyllä joskus lukea, ihan jo mielenkiinnosta kirjailijaa kohtaan!
VastaaPoistaMinulla on sinulle pieni haaste blogissani: http://kaisareetta-t.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html
Kirjailijan mielenkiintoinen ammatillinen tausta kyllä näkyi kirjassa, joten senkin takia kirja kannattaa lukea.
PoistaKiitos haasteesta, käynpä katsomassa.
Kuulostaa mielenkiintoiselta - kirjastoon sijoittuvaa dekkaria en olekaan lukenut aikoihin. Tämä on näköjään mennyt minulta aivan ohi, vaikkei ole edes kovin vanha dekkari. Onpas kaunis tuo kansalliskirjasto, en ole vieraillut (vielä).
VastaaPoistaKansalliskirjasto saattaa olla vielä kauniimpi nykyään. Kuva on otettu 2010, ja sen jälkeen siellä on ollut remontti. Osa kirjastosta oli pitkään suljettu yleisölle. Kirjan lukemisen jälkeen tekee mieli kyllä käydä kirjastossa, vaikka olen sieltä joskus opiskeluaikoina lainannut kirjoja.
PoistaAloitin tätä jo kerran, mutta en päässyt oikein juoneen kiinni. Tämähän käykin hyvin äänikirjaksi, joten taidan marssia kirjastoon. Kiitos vinkistä! (HelMetin haasteeseenkin tämä sopii, jos kerran sijoittuu kirjastoon.)
VastaaPoistaTämä tosiaan sopii äänikirjana kuunneltavaksi. Monet viittaukset kirjoihin tosin meni ohi, milloin kirja oli tuntematon, mutta kuultuna huumori kyllä nauratti. Ja niin, tämä tosiaan sopii tuohon Helmetin kirjastokohtaan.
PoistaMinäkin kuuntelin tämän äänikirjana. Tykkäsin tosi paljon lukijasta ja tarinasta myös, mutta olen kyllä samaa mieltä siitäkin että käänteitä olisi voinut vähän karsia. Toisaalta nautin kovasti kirjan runsaudesta, etenkin niistä kirjallisuusviitteista, vaikka tuskin edes kaikkia tunnistin.
VastaaPoistaMainiota huumoria ja hyvää viihdykettä. Tykkäsin myös jatko-osasta, joka ei ollut aivan näin rönsyilevä.
Minäkään en tuntenut läheskään kaikkia kirjoja , joihin viitattiin, osa taisi olla aika vanhoja kirjoja, mutta kirjamaailma antoi ihan oman ilmapiirinsä kirjaan, vaikka siinä oli sitten se toiminnallinen puolikin.
PoistaKiva kuulla, että tykkäsit jatko-osastakin. Luulen, että luen kyllä senkin.