Outi Pakkasen yli 40 vuotta sitten kirjoittama esikoisdekkari sijoittuu mainostoimiston kiireiseen hyörinään. Mainos-Arlan henkilökuntaa kokoontuu johtajan huvilalle juhlimaan onnistunutta mainoskamppanjaa. Riehakasta perjantai-iltaa viettävästä seitsemästä henkilöstä vain kuusi herää lauantaiaamuna: yksi löytyy saunan laiturilta kuristettuna.
Yhtä lukuun ottamatta kuka tahansa jäljellä olevista kuudesta voi olla murhaaja. Se yksi on tekstipäällikkö Katja Kivinen, jonka vasen käsi on täysin voimaton polion jäljiltä. Paikalle hälytetty rikoskomisario Antti Viitala on Katjan nuoruudenaikainen poikaystävä, ja tämä käyttää Katjaa avustajanaan tutkimuksissa. Viikonlopun jälkeen työntekijät palaavat tehtäviinsä Mainos-Arlaan, mutta niin taiteilijat kuin tekstintuottajatkin tuntuvat kadottaneen kaiken luovuutensa. Kaikkien mielessä pyörii se, että yksi heistä on murhaaja. Poliisikaan ei tunnu etenevän tutkimuksissaan.
Murhan jälkeen mainoskatko koukutti minut heti kesäiseen tunnelmaansa ja murhamysteerin arvoitukseen. Tutkinnan aikana mainostoimiston työntekijöistä paljastuu yhtä ja toista salassa pidettyä, ja epäluulot lankeavat milloin yhden, milloin toisen ylle. Samalla Katri Kivisellä on ikävä kahta miestään, jotka odottavat häntä viikonlopuiksi Saimaalle. Toinen on hänen turvallinen nimismiesisänsä ja toinen hänen pikisilmäinen viisivuotias Sacha-poikansa.
Dekkarissa on mainiota 1970-luvun ajankuvaa. Hipit kansoittavat elokuvateatterin edustan, käytössä on vain lankapuhelimia, lähes kaikki tupakoivat ketjussa ja mainostoimistossa keskustellaan mainostuksen eettisyydestä kapitalistisen järjestelmän palveluksessa. Toimiston johtaja puolustaa mainostamista sanoin, jotka olisin voinut kuulla viime aikojenkin uutislähetyksissä:
"Älähän nyt, Ilmari taputti häntä rauhoittavasti käsivarrelle ja oli kaataa lautasen syliinsä. -- Siitä katsos seuraa että saadaan lisää työpaikkoja ja ihmisille enemmän ostovoimaa..."Kirja on kirjaimellisesti värikäs. Huonekalut ja vaatteet ovat aikaan sopivasti kirkasvärisiä. Lisäksi Katja Kivinen näkee ihmiset väreinä. Hauska yksityiskohta on värikartta kirjan alussa (tavallisesti henkilöluettelo): Ilmari Artela, joulunpunainen toimitusjohtaja, Katja Kivinen, kirkkaanvihreä tekstipäällikkö, Antti Viitala, punatukkainen rikoskomisario. Myös kirjan luvut ovat saaneet nimensä väreistä: Musta prologi. Pieni punainen mökki. Valkeat liljat. Sininen laguuni.
Vajaa vuosi sitten kuuntelin ensimmäisen pakkaseni. Silloin en ollut täysin vakuuttunut Outi Pakkasen dekkareista, mutta sen verran uteliaan olon tuo Julma kuu jätti, että arvelin kokeilevani kirjailijan rikoskirjoja toistamiseenkin. Esikoiskirjan lukeminen kannatti, se oli sopivan kepeä dekkari, jossa tapahtumat ja teksti soljuivat sujuvasti ja mukaansa temmaten.
Kustantaja: Gummerus 2012 (2. painos)
(1. painos Weilin & Göös 1973)
OSALLISTUN sillä dekkariviikolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!