perjantai 26. lokakuuta 2018

Yhdysvallat-lukuhaaste kootusti

Blogini lukijoille ei ole salaisuus, että tykkään lukuhaasteista. Ne tarjoavat mainioita lukuvinkkejä jostain tietystä teemasta, ja minusta on mukava haastaa itseni lukemaan jotain uutta ja erilaista(kin), omien lempilajieni ulkopuolelta. 

Yksi tällainen syrjään jäänyt alue lukemisissani on Yhdysvaltojen kirjallisuus. Sitä vain ei tule luetuksi. Siitä todisteena on pikainen laskutoimitus blogiarkistossa: 5½ vuoden aikana olen lukenut vain 18 amerikkalaisen kirjailijan tuotantoa -19, jos Sergei Dovlatov lasketaan mukaan - ja heistä kahdelta olen lukenut vain yhden novellin.



Niinpä Lukupino-blogin Yhdysvallat-lukuhaaste oli kuin minulle tehty. Viimeksi kuluneiden kymmenen kuukauden aikana olen lukenut niin vanhoja amerikkalaisia klassikkoja kuin dekkareitakin. Yli puolet blogiaikana lukemistani amerikkalaisista kirjailijoista, 9 kokonaista teosta, olen lukenut haasteaikana. 

Kaikkiaan luin Yhdysvallat-haasteeseen 10 kirjaa, joista yksi on tietokirja ja muut romaaneja. Osan sain sijoitetuksi haasteen antamiin teemoihin, kolme dekkaria jäi teemojen ulkopuolelle. Vaikuttavimmat lukukokemukset olivat Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani sekä Harper Leen Kuin surmaisi satakielen.

Kiitos antoisasta haasteesta, tätä olisi voinut jatkaa pitempäänkin!

Tässä ovat lukemani kirjat. Julkaisuvuodet ovat alkuperäisten englanninkielisten painosten, ei suomenkielisten käännösten.

Haasteteemat:

   1. Pikkukaupunkiin sijoittuva kirja 
          Louisa M. Alcott: Pikku naisia (1868)
   2. Musiikki osana kirjaa
   3. Beat-sukupolven kirja
   4. Alkuperäiskansat osana kirjaa
   5. Aiheena sota, jossa Yhdysvallat ollut osallisena

   6. New Yorkiin sijoittuva kirja

          Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla (2009)
          Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (2018)   
   7. Pulitzer-palkittu teos (v. 1953 palkinto)
          Ernest Hemingway: Vanhus ja meri (1952)
   8. Afroamerikkalaisen kirjailijan teos
          Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani (1987)
   9. Sukupolvikuvaus
 10. Kirja poliitikosta
 11. Lempiosavaltioosi sijoittuva kirja
 12. Orjuuteen liittyvä aihe
 13. Kirja, jossa ollaan matkalla Amerikkaan

 14. Ei-amerikkalaisen kirjailijan teos

           Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa (2018)
 15. Klassikko
          Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (1960)

Dekkarit:

  David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa (2016)
  Mary Higgins Clark: Kodin suojassa (2005)
  Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita (2018)



4 kommenttia:

  1. Oletpa löytänyt hienoja kirjoja ja kirjailijoita! Harper Leen kirja pitäisi kyllä ehdottomasti lukea itsekin... en nyt tullut lukeneeksi Morrisonilta mitään tämän haasteen aikana, vaikka Jazz on jäänyt minulta aikoinaan kesken ja minulla oli jonkinlainen aikomus lukea se loppuun nyt, kun on haastekin. No, ehtiihän sitä vielä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omastakin mielestä tälle haastematkalle osui monta hienoa ja vaikuttavaa kirjaa. Noita vanhempia klassikkoja olin suunnitellut lukevani jo pitempään. Muitakin olisi ollut, mutta onneksi kirjat jäävät, vaikka lukuhaaste päättyy. ;-)

      Poista
  2. Hyviä kirjoja itsekin luin Vanhuksen ja meren, yhden Toni Morrisonin ja Ekovuoden Manhattanilla. Olen lukenut aiemmin Kuin surmaisi satakielen, loistava kirja, olen lukenut myös Pikku naisia ja jatko-osatkin. Hieno nippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja kirjoja olet lukenut monta, nyt tai aikaisemmin. Nyt sattui tulemaan tällainen nippu haasteaikana, sitä auttoi kai se, että olin jo pitempään halunnut lukea jotain Hemingwayltä ja Morrisonilta ja tuon Harper Leen kirjan. Osoittautuivat hyviksi kirjoiksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!