Pierre Lemaitre: Irène

Luin Pierre Lemaitren rikosromaanin Irène ja tyrmistyin. Eihän dekkari yksinkertaisesti voi loppua näin! Tai mikään romaani, jos minulta kysytään. Vaan kyllä se nähtävästi voi. Lopun kauheat tapahtumat jäävät jähmeinä aaltoilemaan mielessä, ja ajatus kurottaa jo sarjan seuraavaan osaan. Vahva koukku siis. 

Pierre Lemaitre kirjoitti Irènen ylikomisario Camille Verhoevenista kertovan sarjan ensimmäiseksi. En tiedä, suunnitteliko hän siinä vaiheessa jo sarjaa vai pelkästään yksittäistä romaania, mutta viisi vuotta myöhemmin julkaistiin toinen Camille Verhoeven -dekkari. Jostain kumman syystä Suomessa ilmestyi ensin tämän sarjan kakkososa nimellä Alex, sitten Camille, ja vasta sitten Irène. Ja viimeksi viime vuonna Rosie, joka ilmeisesti asettuu Alexin ja Camillen väliin. Olen aika lailla tyytyväinen, että joidenkin blogistien suosituksesta aloitin tutustumiseni Camille Verhoeveniin juuri Irènestä, vaikka se loppuikin tyrmistyttävästi.

Camille Verhoeven on rikospoliisi, joka muistetaan - hän on vain 145 senttiä pitkä ja saa kuulla lyhyydestään tämän tästä. Hän on onnellisesti naimisissa ja tulossa isäksi, hänen vaimonsa Irène odottaa heidän esikoispoikaansa. Niin esimies kuin työryhmäkin arvostaa Camillea taitavana rikostutkijana, joskin hänen intuitiivinen tapansa ratkoa niitä saa hänet toistuvasti tekemään asioita, joista hän joutuu esimiestensä puhutteluun.

Irène alkaa rajusti. Jostain Pariisin kolkasta uudesta hienosta loft-asunnosta löytyy kaksi nuorta naista raa'asti surmattuina ja ikään kuin näytteille asetettuina. Camille Verhoeven työryhmineen saa rikoksen tutkittavakseen. Tekijästä ei saada mitään johtolankoja. Sitten ylikomisario Verhoeven saa vinkin antikvaarinpitäjältä, että surmatapa noudattaa tarkasti kaksoismurhaa Bret  Easton Ellisin rikosromaanissa Amerikan Psyko. Kun yksi aiempi ratkaisematon henkirikos osoittautuu tarkaksi kopioksi eräästä toisesta rikosromaanista, Camille Verhoevenilla ja hänen kollegoillaan on käsissään sarjamurhaaja, joka on jo vuosia suorittanut julmia ja verisiä tekojaan tunnettuja rikoskirjoja matkien.

Vie kuitenkin aikaa, ennen kuin Camille Verhoevenin onnistuu vakuuttaa ylempänsä siitä, että murhaaja todellakin toimii näin. Paitsi antikvariaatinpitäjää Camille puhuttaa yliopistossa rikoskirjallisuudesta luennoivaa professoria, joka opiskelijoineen ryhtyy lukemaan vinoa pinoa rikosromaaneja poliisin avuksi. Ehkä kirjoista löytyy muitakin sarjamurhaajan selvittämättä jääneitä tapauksia. Kun viimeinen rikos käynnistyy, niin poliisivoimilla kuin kirjoista tietävillä on kiire selvittää, mitä kirjaa tekijä nyt pikkutarkasti kopioi. Verhoeven työryhmineen saa julman murhaajan kiinni, ja minut, lukijan, valtasi ääretön tyrmistys.

Irène on valtavan hyvä rikosromaani. Juoni on punottu mielenkiintoiseksi ja yllättäväksi, kirjaa on vaikea laskea kädestään. Kirjan rakenteessa on myös erikoinen mutka: jossain vaiheessa loppupuolella huomaan lukeneeni romaania romaanista. Päähenkilö Camille Verhoeven on sympaattinen ja ammattitaitoinen. Kirjassa ei kuvata surmatekoja tekijän näkökulmasta, mutta poliisin löytämät tekojen näyttämöt ovat melkoisen ronskia, veristä ja vastenmielistä luettavaa, suoraan lainattu julkaistuista aidoista rikosromaaneista. Jos niiden kohtien yli selviää, varsinainen älykkään poliisityön kuvaus ja rikosten tekijän selvittäminen kyllä pitävät imussaan loppuu asti.

        Pierre Lemaitre: Irène, e-kirja.
        Kustantaja: Minerva Kustannus, 2016
        Alkuperäinen: Travail soigné, 2006; suomentaja Sirkka Aulanko
        Kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy.

E-KIRJAN lainasin Ellibs-verkkokirjastosta. Kirjaa on luettu ainakin blogeissa Kirjavinkit ("hyvin harvassa ovat näin erinomaiset dekkarit"), Lukuneuvoja ("koukuttavaa jännitystä"), Sanoissa ja sivuilla ("laadukasta luettavaa väkivaltaa sietäville"), Tuijata ("hämmentää minut").

Helmet-lukuhaasteessa 2018 sijoitan tämän kohtaan "16. Kirjassa luetaan kirjaa", sillä Irènessä luetaan urakalla rikosromaaneja. Liityn kirjalla myös Kuukauden kieli -lukuhaasteeseen 2018, joka sopii paremmin kuin hyvin suunnitelmaani laajentaa lukurepertuaariani myös maantieteellisesti ja uusille kielialueille. Irène kirjoitettiin ranskaksi, joka on haasteen nimikkokieli tammikuussa.