torstai 22. elokuuta 2019

Elly Griffiths: Käärmeen kirous


Neljäs Ruth Galloway -mysteeri löytyi kotikirjastoni kirjanvaihtohyllystä, ja se osoittautui yhtä kiehtovaksi kuin sarjan edelliset osat. Joka osassa on aina jotain uutta ja jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä.

Tai hetkinen, oliko Käärmeen kirouksessa sinistä väriä lainkaan? Sinistä taivasta tai merta ei ainakaan, kumpikin aaltoili harmaan eri sävyissä, utuisena, vetisenä ja synkkänä, ja musta oli arkeologi Ruth Gallowayn vaatteiden väri silloin, kun hänen piti pukeutua edustavasti.

Uutena ja lainattuna kirjailija Elly Griffiths tuo juoneen Australian aboriginaalien myyttiset tarinat ja uskomukset. Edellisissäkin osissa muinaistaruilla on ollut osuutensa, mutta silloin on pitäydytty kelttien ja skandinaavien muinaisuskomuksiin. Nyt Ruth saa uuden naapurin marskimaan reunalle, ihkaelävän australialaisen, Bob Woonungan. Hän on kirjailija ja opettaa yliopistossa vierailevana luennoitsijana luovaa kirjoittamista. Paikallisen Smith-museon kellarissa säilytetään useita laatikollisia luita ja useita aboriginaalien pääkalloja, joita aktivistit vaativat palautettavaksi Australiaan, jotta ne voidaan haudata sinne. Ruth ei ylläty, että niin Bob kuin brittidruidi Cathbadkin kuuluvat näihin aktivisteihin. Museo saa epätoivottua näkyvyyttä, kun sen lattialta löytyy kuollut kuraattori juuri ennen yleisötilaisuutta. Siinä piti avata juuri löytynyt keskiaikaisen piispan arkku.

Uutta on sekin, että Käärmeen kirouksen rikostutkinta vie hevostalleille. Lordi Smith omistaa niin Smith-museon kuin valiohevosten valmennuskeskuksenkin. Vanhaa sen sijaan on se, että Ruth Galloway saa tutkittavakseen luita. Tällä kertaa ne ovat museossa, sinne tuodussa arkussa ja museon kellarissa. 

Vanhaa on arkelogi-Ruthin ja poliisi-Nelsonin monimutkainen suhde, joka saa uusia kierteitä Ruthin tyttären Katen kasvaessa. Katen isän vaimo hoksaa, että hänen miehensä täytyy olla lapsen isä, eikä se tiedä hyvää Katelle eikä Ruthille.

Käärmeen kirouksessa eniten kiinnosti aboriginaalien tarinat ja uskomukset sekä tietysti Ruth päähenkilönä. Myytteihin mentiin sillä tavalla sisälle, että faktat ja tämänpuolinen maailma saivat jäädä, ja se söi mielessäni juonen uskottavuutta siltä osin. Siitä huolimatta kirja oli tuttua viihdyttävää laatua. 

          Elly Griffiths: Käärmeen kirous, 331 s.
          Kustantaja: Tammi 2018
          Alkuperäinen: A Room Full of Bones 
2012, suomentanut Anna Lönnroth
          Kansi: Markko Taina

KIRJA on löytö kirjaston vaihtohyllystä.

Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "Lomahaave" (Englanti, sen maaseutu, historia ja kartanot) ja saan yhden bingorivin lisää, keltaisen pystyrivin. 
Helmet-haasteessa kirja sopii kohtaan 29. Kirjassa nähdään unia (koska kauheita painajaisunia). Teos on myös oman Kirjahyllyn aarteita.

4 kommenttia:

  1. Tykkään tästä sarjasta ja kiva kun kirjailija lisää uusia teemoja kirjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin sarjoissa on hyvä, kun niiden teemat ja rikostavat vaihtuvat. Ja päähenkiöiden elämässä tapahtuu kehittymista tai uusia vaiheita. Ei pääse kyllästymään.

      Poista
  2. Ruth Galloway on kiinnostava hahmo, ja hänellä on vielä kiinnostavampi työ. Siksi nämä ovat niin viihdyttäviä romaaneja. Aloitin juuri Korppikuninkaan, jonka sain Vip-lainaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä Ruthin työ on kiinnostava ja löydöt Englannin itärannikon maaperästä myös. Yhtä ja toista oppii historiastakin, viihdyttävästi. Mukava tietää, että sarjassa on vielä monta suomeksi julkaisematonta kirjaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!