sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä

Taidan kuulua siihen joukkoon, josta Katja Jalkanen ja Hanna Pudas kirjoittavat uudessa Rivien välissä -kirjassaan: "Tämän kirjan kirjoitushetken ja teoksen ilmestymisen välillä syntyy varmasti ainakin pari uutta kirjablogia." (s. 26) En tietenkään voi vannoa, että omani on toinen näistä, mutta lähimain se on!


Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja
Kustantaja: Avain, 2013. 168 s.
Kansikuva: Kira Leskinen
Kannen suunnittelu: Tarja Kettunen

Oli mukava tutustua Jalkasen ja Pudaksen kirjan mukana kirjablogimaailmaan  laveasti. Jotenkin kirjoihin keskittyneet blogit olivat jääneet täysin huomioni katveeseen, kunnes ne ylittivät jonkin kynnyksen viime joulun alla. Kun "Kirjan pauloissa" astui julkisuuteen 19. päivänä toukokuuta, olin seuraillut aika montaa löytämääni kirjablogia säännöllisesti puolisen vuotta. Kirjablogikirjan kirjoittajien omat blogit Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua ja Kirjainten virrassa kuuluivat siihen joukkoon.

Rivien välissä antaa noviisille hyvät eväät ja yleiskatsauksen suomalaisiin kirjablogeihin, niiden yhteisöllisyyteen, tempauksiin ja käytyihin keskusteluihin. Yllätyin hieman, että näinkin lyhyessä ajassa olin saanut vihiä useimmista kirjablogimaailman ilmiöistä. Silti oli mukava saada perusteellisempi kuvaus, mihin blogistit oikein viittaavat, kun kirjoittavat vaikkapa flash mob -tempauksesta. Uuttakin kirjassa oli. Ilmeisesti tekijänoikeuskeskustelu oli jo laantunut mukaan tullessani, kun siitä ei ole jäänyt muistijälkeä, mutta kirjan selvitys asiasta oli yksi kirjan hyödyllisiä anteja itselleni. Samoin sain ideoita oman blogin varioimiseksi. Annamin lailla kiinnitin huomiota virheisiin (mm. sama sana kahteen kertaan), mutta se epäilemättä kertoo enemmän kiireisestä aikataulusta kuin mistään muusta.

Valitsin Rivien välissä yhdeksi lukumaratonin harjoituskierroksen kirjaksi menneellä viikolla, ja se sopi yllättävän hyvin sen illan lukutunnelmaan: mielenkiintoinen, helppolukuinen, tarpeeksi väljästi taitettu väsyneille silmilleni. Olisin varmaan lukenut kirjan saman tien loppuun, ellei olisi ollut puoliyö ja harjoitusmatkan määrä päättyä. Ja seuraavana aamuna herätys töihin odotettavissa. Kirjan päätös sai odottaa seuraavaan päivään.

Kirjablogikirja on ollut paljon esillä kirjablogeissa, kuinkas muuten. Luettua elämää -blogin Elina listaa useita muita, missä kirjaa on käsitelty.

KIRJAN nappasin kotikaupungin kirjaston tietokirjojen uutuushyllystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!