Jyrki Heino: Kelmit

Kelmit

- Eli tarina häikäilemättömästä juonittelusta ja ilkeämielisistä teoista, joiden selvittelyyn luutnantti Carl Wennehielm ryhtyy Turussa vuonna 1800.

Jyrki Heinon dekkareilla on hauskat nimet, lyhyet, napakat ja ne alkavat kaikki samalla tavulla. Kellari. Kello. Ja nyt viimeisimpänä Kelmit. Ja sitten niillä on hauskat nimen laajennukset, jotka kertovat kirjan ydinteemat ja vievät lukijan suoraan menneeseen aikaan, sen tapoihin ja eritoten säätyläisten elämään.

Kun kirjoitin kakkoskirjasta Kello, viimeisessä lauseessa sanoin: "Luutnanttimme sydänkin taisi saada vähän askarreltavaa..." Ennen kolmatta kirjaa sydän olikin askarrellut sekä ilon ja onnen että myös syvän surun kanssa. Kelmit-kirjan alussa luutnantti on leski, jonka kodissa on pieni Sofia Eleonora ja tällä taloudenhoitajan, mamselli Mannelinin, hankkima lastenhoitaja. Carl Wennehielm käy kovaa painia itsensä kanssa, sillä ajan käsitysten mukaan hän miehenä ei voi toimia pikkulapsen yksinhuoltajana, vaan hänen on luovutettava tyttärensä jonkun avioparin hoitoon. Tosin hän saa neuvoja toisenlaiseenkin menettelyyn asiassa.

Vaimon menetys on ottanut koville, ja masentunut Wennehielm lähtee Naantalin kaivohuoneelle ystävänsä suosituksesta. Olenkohan koskaan pysähtynyt miettimään, mitä nämä kaivohuoneet oikein olivat? Ilmeisesti jonkin sortin kylpylöitä tai luontaishoitoloita, joissa nautittiin terveeksi tekeviä vesiä. Naantaliin kokoontuu melkoisen kirjava seurue hoitamaan terveyttään ja juomaan prunnia.

Kaivointendentti kertoi prunninjuonnin säännöt. Jokainen tyhjentäisi vesilasinsa, minkä jälkeen vuorossa olisi vapaamuotoista seurustelua, mieluiten yhdistettynä rauhalliseen käyskentelyyn kauniissa luonnossa kaivon läheisyydessä. Kun tiimalasi näyttäisi, että neljännestunti oli kulunut, kongin kumahdus olisi merkki palata jälleen kaivolle tyhjentämään lasi. Hoidon oli tarkoitus jatkua tähän tapaan ainakin kaksi seuraavaa tuntia. 

"Kaivomme vesi on oloissamme ainutlaatuista. Se tuntuu kielellä hyvin kevyeltä. Huomaatte nopeasti sen verta ohentavan ja elintoimintoja elvyttävän vaikutuksen", Fåhrée lupasi.

Ei aikaakaan, kun yksi prunnin juojista kuolee. Hän on italialainen leskirouva, joka oli kuulemma ollut ruotsalaisen miehen kanssa naimisissa tämän kuollessa. Juuri ennen itsemurhaksi pääteltyä kuolemaansa nainen ehtii näyttää Wennehielmille avioliittotodistuksen, jonka mukaan hän oli nyt naimisissa toisen seurueen jäsenen kanssa, vaikka he olivat esiintyneet kuin eivät olisi koskaan aikaisemmin tavanneet toisiaan. Tuo mies omaa salaperäisiä kykyjä, hän on mainetta niittänyt mystikko, joka järjestää näytöksiä, joissa osallistujat voivat päästä yhteyteen kuolleitten kanssa ja saada heiltä viestejä.

Turun kaupungissakin kuolee mies, kirjankuvittaja, jonka päähän putoaa ikkunalaudalta painava rautapata hänen istuessaan penkillä ikkunan alla. Häijyn kissan sanotaan pudottaneen padan, mutta kaupunginviskaali Appengren selvittää tutkimuksissaan, ettei mikään kissa pystyisi liikauttamaankaan raskasta keittoastiaa.

Ystävykset Wennehielm ja Appengren ovat ennenkin ratkoneet rikoksia yhdessä, eikä heiltä mene nytkään kauan siihen, kun heidän epäilyksensä heräävät, että kaivohuoneen leskirouvan ja kirjankuvittajan sekä parin muun henkilön äkillisillä kuolemilla saattaa olla jotain tekemistä toistensa kanssa. Tapauksiin kietoutuu Turun ehkä varakkain porvari ja hänen perimysasiansa, joita Wennehielm lähtee selvittelemään Tukholman seurakuntiin asti, sekä salaperäinen ja suljettu uskonyhteisö, uskomattoman taitava taiteilija ja jo mainittu mystikko.

Kelmit on kirjalle sopiva nimi, sen verran kieroa ja suorastaan pahaa väkeä Jyrki Heino siinä tarjoilee. Tarinassa on monta langanpäätä, lopussa ne solmitaan näppärästi yhteen ja jokainen epäillyttävä kuolema saa selityksensä. Ajankuva on jälleen parasta tässä kirjassa kuten sarjan aiemmissakin osissa.

     Jyrki Heino: Kelmit : Eli tarina häikäilemättömästä juonittelusta 
               ja ilkeämielisistä teoista, joiden selvittelyyn luutnantti 
               Carl Wennehielm ryhtyy Turussa vuonna 1800.,  272 s.
     Kustantaja: Schildts & Söderströms 2016
     Päällisen suunnittelu: Anders Carpelan

KIRJAN lainasin kirjastosta.

HAASTEET: osallistun kirjalla dekkariviikkoon 12.-18.6.2017, jota emännöi Niina T. Yöpöydän kirjat -blogissa. 

Haasteessa 100 suomalaista kirjaa tämä on 40. teos.