Taivaanrantojen maalari ja muita taiteilijaromaaneja

Jaakko Toivola muutti Kauhavalta Helsinkiin pian sisällissodan jälkeen vuonna 1919. Isän ja sedän opissa Jaakosta oli kehittynyt ammattitaitoinen maalari, ja sodanjälkeisessä Helsingissä rakennettiin paljon ja ammattitaitoisille rakennusmaalreille löytyi töitä. Taiteellisella miehellä oli värisilmää, ja niinpä hän sai tehtäväkseen sekoittaa jauheista värit, kun Helsingin keskustan uusien kerrostalojen porraskaiteet piti maalata tietynvärisiksi tai rappukäytäviin piirrettiin ja maalattiin lehtiköynnöksiä ja muita koristeita.

Alkuun maalausurakoita riitti. Iltaisin Jaakko suuntasi Ateneumin taloon piirustus- ja maalauskurssille. Hiilipiirroksia, öljyvärejä. Palkkarahoista meni iso osa maalauskurssilla tarvittaviin kankaisiin ja väreihin. Sitten Jaakko huomasi ruokalassa käydessään Mandin, keittiöapulaisen. Alkoi yhteinen taival, jossain vaiheessa käytiin vihilläkin Annin ja Oton todistaessa tapausta.

Näistä asetelmista Riitta Latvala alkaa kirjansa Taivaanrantojen maalari. Se on realistinen romaani nuoren parin elämästä, unelmista ja taisteluista 20- ja 30-lukujen Suomessa. Elämä sujuu alkuun hyvin, Mandilla on työnsä ruokalassa ja Jaakolle riittää rakennusmaalauksia.  Mandin sisko Hulda alkaa puhua oman ravintolan perustamisesta, ja siskokset onnistuvatkin hankkimaan Haagan kauppalasta liiketilan, johon he laittavat kahvila-ruokalan. Työtä on paljon, mutta Mandilla riittää intoa ja tarmoa. Tuntuu, että hän elää omaa unelmaansa, kun ruokailijoita riittää lähiseudun rakennus- ja tehdastyöpaikoista. 

Sitten tulee 30-luvun lama. Jaakolla on työttömyysjaksoja, jolloin väkevät juomat maistuvat turhankin hyvin. Kun putki on päällä, taulujen maalaaminenkaan ei suju, vaikka ystävät neuvovat myymään tauluja ja saamaan siten tuloja. Se tuntuu yllättävän vaikealta. Mandin on vaikea löytää ruokatarpeita ruokalaansa, ja kun yhä useampi työmies saa lopputilin, asiakkaittenkin kanssa on vähän niin ja näin.

Sisällissodan jälkeen sosialistit ja ammattiyhdistysliikeet agitoivat kannattajia työpaikoilla, vaikka mestarit eivät siedä minkäänlaista poliittista värväystoimintaa. Sota on vielä tuoreessa muistissa. Jaakkokin tempautuu salaa mukaan työväestön kokouksiin ja lentolehdisten levitykseen, vaikkakin enimmäkseen peesatakseen Hautista, työkaveriaan. Lama, lakot ja työttömyys synnyttävät kuitenkin uuden unelman: Neuvostoliitossa on asiat hyvin, työtä, asuntoja ja ruokaa riittää kaikille, jotka haluavat maata rakentaa. Anni ja Otto lähtevät matkaan, ja Jaakko alkaa valmistella samanlaista siirtoa heille Mandin kanssa. Pelko kuitenkin estää toteuttamasta aietta.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, ja jokaisen osan otsikko kuvastaa Jaakon poliittista kehitystä 20- ja 30-lukujen aikana: I valkoinen, II punainen, III sinivalkoinen - ja vieläkin punainen. Yhteiskunnallisen pohjavireen rinnalla kulkee Jaakon kehittyminen taiteilijana. Hänellä on palo maalaamiseen, ja kun hän syventyy kuvan tekemiseen, hän astuu tilaan, jossa muu maailma unohtuu. Vuosien varrella syntyy lukuisia tauluja, joita hän aina välillä onnistuu myymäänkin. Kirjan päättyessä näyttää siltä, että taiiteilijan töille on enemmänkin kysyntää. 

Kiinnostava yksityiskohta kirjassa on yksi Mandin ruokalan asiakas, Haagassa asuva kirjailija Lehtonen, jonka kanssa Jaakko käy kiinnostavia keskusteluja politiikasta, kirjoista ja taiteestakin, kunnes sitten kuulee kirjailijan järkyttävästä kuolemasta.

Riitta Latvala kirjoittaa kieltämättä sujuvasti, vaikkakin vakavantuntuisesti. Muihin lukemiini 20-luvun Helsinkiin sijoittuviin romaaneihin tämä kirja tarjoaa uudenlaisen ja kiinnostavan näkökulman, pulaa ja nälkääkin kärsivän työväestön elämän ja ajan yhteiskunnalliset virtaukset. Helsinki elää kirjassa: Jaakko on mukana rakentamassa Stockmannia ja Lasipalatsia, Mandi kuljettaa ruokatavaroita raitiotievaunulla ruokalaansa, lapset syntyvät Kätilöopistolla.

          Riitta Latvala: Taivaanrantojen maalari, 352 s.
          Kustantaja: Otava 2008
          Kansi: Anja Reponen

KIRJA on omasta hyllystä, lahja ystävältä. MUUALLA sen ovat lukeneet ainakin Kiiltomato, Maijastina Kahlos ja Savon Sanomat. 
Helmet-lukuhaasteessa kuittaan kohdan "10. Ystävän sinulle valitsema kirja".

Osallistun kirjalla myös Tuijatan Taiteilijaromaanihaasteeseen, joka päättyy huomenna. Kaikkiaan luin haasteeseen 5 kirjaa, joista kaksi kertoo fiktion keinoin oikeasti eläneistä taiteilijoista, muut ovat kuvitteellisia. Yksi on sarjakuvaromaani.

Huomaan, että joissain muissakin lukemissani kirjoissa vilahtelee taiteilijoita, kuten Enni Mustosen romaanissa Ruokarouva (rouvan naapurissa asuu kuvanveistäjä Ville Vallgren ja kylässä käyvät Eino ja Kasimir Leino ja täysihoidossa asuu L. Onerva ja Leevi Madetoja), mutta en sitä kuitenkaan listaa haastekirjaksi, koska taiteilijat eivät ole siinä isommassa roolissa.

En malta olla mainitsematta, että parhaillaan luen tietokirjaa, jossa "tarkastellaan elämäkertakirjoittamisen traditioita ja merkityksiä kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta". Teos ei ole romaani eikä siis kuulu haasteeseen, mutta otan sen esille tässä, koska siinä on oma luku fiktioista eli elämäkertaromaaneista. Kirja on Maarit Leskelä-Kärjen Toisten elämät - Kirjoituksia elämäkerroista (Avain 2017). Tuon sen blogiini tuonnempana ja linkitän sitten kirjoitukseni tälle sivulle. (klik)

Tässä vielä Taiteiljahaasteen aikana lukemani kirjat (#taiteilijaromaani):

   Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
                           (säveltäjä-pianisti)
   Riitta Latvala: Taivaanrantojen maalari (taidemaalari)
   Raili Mikkanen: Teatteriin! (näyttelijä Ida Aalberg)
   Timo Mäkelä: Emil ja Sofi (taidemaalari ja -graafikko; sarjakuva)
   Kati Tervo: Iltalaulaja (taidemaalari Ellen Thesleff)

Tässä vielä linkki haasteen aloittajan yhteenvetoon ja muiden lukijoiden haastekirjoihin. Kiitokset Tuijalle kiinnostavasta haasteesta!