Petri Tamminen: Meriromaani

Petri Tammisen Meriromaanilla on alaotsikko: Eräitä valoisia hetkiä merikapteeni Vilhelm Huurnan synkässä elämässä. Kirja on kertomus askaislaisen Vilhelm Huurnan elämästä, merikapteeniksi tulosta, purjehtimisesta maailman merillä ja onnettomista haaksirikoista. Ja valoisista hetkistä, jolloin hän melkein rakasti laivojaan ja vaimoaankin, jonka tunsi lapsuudesta asti ja jonka sai pitää niin vähän aikaa.

Vilhelm Huurna on hiljainen poika, josta kasvaa hiljainen mies, sellainen, joka tuntuu tutulta muistakin Tammisen kirjoista. Vallitsevimmat tunteet Huurnan sielussa ovat häpeä ja pelko. Romaani alkaa sanoilla:

"Merikapteeni Vilhelm Huurna häpesi eilistä ja pelkäsi huomista, mutta nykyhetken kanssa hän oli tullut aina hyvin toimeen."

Nykyhetken imu saa askaislaisen pojan lupaamaan erään kerran, kun "[t]uuli möyräsi takilassa ja laiva reuhtoi kettinkejään", että jos hän siitä myrskystä selviää hengissä, antaa elämänsä jollekin. Ja kun ei muuta keksinyt, lupasi käydä Merikoulun Turussa. Kouluvuosien jälkeen ura urkeni, kun askaislaiset isännät päättivät hankkia laivan, palkata Huurnan kapteeniksi ja rikastua kuljettamalla lasteja merillä paikasta toiseen: puutavaraa Saksan satamiin, sieltä kivihiiltä Pietariin, koneita ja rakennustarpeita Arkangeliin.

"Kevättä hän Jäämeren myrskyssä ajatteli. Se ajatus sai hänet päättämään, että vaikka laiva kaatuisi ja ajelehtisi maailman reunalle ja ylikin, hän roikkuisi kyydissä, sillä puulastissa oleva puinen laiva ei uppoaisi millään."

Nykyhetken kanssa toimeen tuleminen on tarpeen ja kääntyy ehkä vahvuudeksi, kun epäonninen merikapteeni Huurna seilaa ja upottaa laivan jos toisenkin. Kirjan luvut on nimetty niiden vesistöjen tai kaupunkien mukaan, joiden lähistöllä purjealukset haaksirikkoutuvat. Kapteenin on jäätävä satamaan, kestettävä pitkälliset tutkimukset ja kuulustelut, anottava korvauksia Merivahinkoyhtiöltä. Kerta toisensa jälkeen Huurna kokee itsensä epäkelvoksi kapteeniksi, ja yhtä monta kertaa vakuutus korvaa vahingon, Askaisten isännät hankkivat uuden aluksen ja Huurna suostuu sen kapteeniksi, joskus vain siksi, ettei heidän pyytäessään hölmistymiseltään osaa muuta kuin myöntyä.

"... Reipas II oli suurempi kuin Reipas ensimmäinen, ja suuren laivansa keulakuohuja katsellessaan Huurna aivan suutahti entiselle itselleen ja ihmetteli että minkä vuoksi hän oli kyyristellyt toisten takana vaikka hän olisi voinut loistaa ja kuohua keulassa."

Petri Tammisen kieli on tiiviydessään taiturimaista, nautin hänen osuvista sanallistuksistaan, joilla hän kuvaa niin hiljaisen, yksinäisen miehen mielenmaisemaa kuin myllertävää mertakin. "[K]ertomus nousee vertauskuvaksi lähes kaikelle", kuten kustantaja Otava toteaa sivullaan. Tamminen kiteyttää elämän tragikoomisuutta tavalla, joka naurattaa, vaikka samalla juontuu mieleen, ettei niin vakaville asioille sovi nauraa. Tammisesta on tullut yksi kirjailijasuosikkejani.

Aikaisemmin olen lukenut Tammisen kirjat Suomen historia (2017) ja Muita hyviä ominaisuuksia (2010).

          Petri Tamminen: Meriromaani, 142 s
           Kustantaja: Otava 2015
           Kansi: Piia Aho

KIRJAN lainasin kirjastosta. MUUALLA siitä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Kiiltomato, Kirjasähkökäyrä, Kirsin kirjanurkka ja Luettua elämää.

Osallistun kirjalla Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen, koska Itämeri, Pohjanmeri, Välimeri, Jäämeri.