Herta Müller: Matala maa

Matala maa on kokoelma Herta Müllerin lyhytproosaa ja hänen ensimmäinen teoksensa. Se julkaistiin Romaniassa sensuroituna vuonna 1982 ja Saksassa kokonaan pari vuotta myöhemmin. Kirjan niminovelli on teoksen pisin, 75 sivua, muut neljätoista kertomusta ovat mitaltaan yhdestä muutamaan sivuun. En oikein osaa niitä novelleina pitää, mutta kaikkineen kirjan tekstit muodostavat kokonaisuuden ja kertovat elämänmakuisen, joskin apean tarinan eräästä romaniansaksalaisesta kylästä joskus toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä.

"Silloin kylään oli tullut valokuvaaja. Minä olin pullukka ja ranteissani oli kuopat. Päässä minulla oli rulla joka laitettiin siihen aina pyhäpäivinä, se kostutettiin sokerivedellä ja kierrettiin kauhanvarren ympärille. Se oli mennyt vinoon kuten kaikkina pyhäpäivinä, sillä kammatessaan äiti itki kun isä oli taas tullut juovuksissa kapakasta."

Novellin "Matala maa" kertojana on nimettömäksi jäävä pikkutyttö, joka omasta lapsen näkökulmastaan havainnoi ihmisiä ja elämää kotikylässään. Kylän asukkaat ovat svaabeja eli romaniansaksalaisia. Herta Müllerin tekstissä ajatus virtaa asiasta toiseen, siitä pian kolmanteen, pakottomasti. Kerronta on realistista, eikä söpöstelyyn tai tunteiluun tuhlata sanoja, mutta uniin tulee oma maaginen maailmansa. Kylä on köyhä, ihmiset maatöitä tekeviä ja elämä vaatimatonta ja puutteellista. Tytön kotona ei ole sen kummempaa, isä on viinaan ja vieraisiin naisiin menevä, mistä äiti saa aiheen itkeskelyyn. Elämä riitaisessa kodissa näyttäytyy harmaalta, ankealta ja ilottomalta. Silti siinäkin on hetkensä. 

Kokoelman muut kirjoitukset ovat lyhyitä tarinoita, jotka jatkavat ja laajentavat niminovellin teemaa. Joissain niistä kertoja on selvästi vanhempi tyttö, jo teini-iässä. Osa on melkoisen absurdeja, ja kaikkea tajunnanvirtaa en pysty ymmärryksellä seuraamaan. Kaikkein mielettömin leikittely on viimeinen, yhden sivun, tarina "Työpäivä", jossa asiat heittävät häränpyllyä:

"Ruokakaupasta ostan lehden, kävelen sitten pysäkille ja ostan voisarven ja nousen lehtikioskilta raitiovaunuun. Poistun raitiovaunusta kolme pysäkkiä ennen vaunuun astumistani."

Humoristisin on kertomus "Kyläkronikka", jossa sivalletaan sosialistista järjestelmää. Müllerin teos julkaistiin Romaniassa sensuroituna, ja voisin kuvitella, että ainakin "Kyläkronikkaa" karsittiin siitä pois, mutta tässä voin olla väärässäkin. Pari otetta kertomuksesta:

"Sivukujilla kuulee varhain aamuhämärissä kanojen kotkottavan ja hanhien kaakattavan ja sähisevän. Sitten kun ulkona on jo valoisaa tai kuten kylässä sanotaan keskellä kirkasta päivää, kotkotus, kaakatus ja sähinä hukkuvat siihen että naiset joita kylässä sanotaan emänniksi juttelevat aitojen ja puutarhojen yli, mitä kylässä sanotaan rupatteluksi. Puutarhat ovat aina vastakitkettyjä ja möyhittyjä mitä kylässä sanotaan hoidetuiksi."

"Monet talonpojat väittävät, ettei kollektivisoinnin tai kuten kylässä sanotaan pakkoluovutuksen jälkeen ole enää kunnon satoa saatukaan. Pakkoluovutuksen jälkeen, sanovat talonpojat, ei paraskaan maa ole ollut minkään arvoista, ja kylänvanhin väittää että kotipuutarhojen ja peltojen maan välillä on iso ero, niin iso ettei uskoisi niiden koskaan samaa maata olleenkaan."

Herta Müller (s. 1953) syntyi ja kasvoi romaniansaksalaisena pienessä Banaatin svaabilaiskylässä, joten kirjassa varmasti näkyy hänen omia lapsuuden muistojaan. Vuonna 2009 Müllerille myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto. Aikaisemmin olen lukenut häneltä romaanin Hengityskeinu. 

        Herta Müller: Matala maa, 137 s.

        Kustantaja: Tammi (Keltainen kirjasto 232), 2009 (2. p.) (1. suom. p. 1989)

        Alkuperäinen: Niederungen, 1982 ;  suomentaja: Raija Jänicke

        Kansi: Markko Taina

KIRJAN lainasin kirjastosta. MUUALLA sen ovat lukeneet ainakin Eniten minua kiinnostaa tie, Keltainen kirjasto, Kirja-aitta, Leena Lumi, Nannan kirjakimara, Tahaton lueskelija, Yhtä sun toista

HAASTEET: Kuukauden kieli -lukuhaasteessa syyskuun kieli on ollut saksa. Liiityn tällä kirjalla myös uuteen Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen, jossa luetaan vähintään yksi naisen kirjoittama klassikkoteos. Jospa parin muunkin naisnobelistin kirjan ehdin siihen lukea ennen haasteen päättymistä naistenpäivänä 8.3.2019.