Paula Havaste: Lumen armo

Lumen armo tuo Kertten kotiin pitkältä matkalta. Vuosia on kulunut siitä, kun hän lähti omasta pirtistä piispanlinnan sotilaan matkaan pelastaakseen miehensä kuolemanrangaistukselta (kirjassa Tuulen vihat). Tokholmin suurkaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa, mutta elämä siellä muuttuu kestämättömäksi ja jopa vaaralliseksi (kirjassa Maan vihat). Osmin matkassa Kertte pakenee kohti kotia Turukylään, mutta myrsky heittää laivan etelämmäksi Koluvaniin, nykyisen Tallinnan tienoille (kirjassa Veden vihat). Sieltä hän nyt palaa mukanaan pieni tyttövauva Usva, joka köllöttelee jäniksennahkapussin lämmössä. Lumen armo päättää Paula Havasteen keskiaikaan sijoittuvan romaanisarjan.

Kotiinpaluuta Kertte on odottanut kiihkeästi ja peläten. Miestään, Larria, hän on ikävöinyt ja kaivannut, mutta yhtä kovasti tytärtään Mimerkaa, joka hänen oli pakko jättää kotipirttiin Annan ja Immon hyvään hoivaan. Tyttären kanssa jälleennäkemisen ilo ei ole molemminpuolinen. Pikkutytöstä murrosiän kynnykselle varttunut tyttö on tottunut pitämään Annaa äitinään, kun oma äiti oli jättänyt hänet, eikä asiaa auta se, että Kertte hoivailee Usvaa, joka on jonkun muun kuin Mimerkan isän lapsi.

Larrin kanssa jälleennäkeminen on vähintään yhtä tunteikas ja vaikea. Puolisot rakastavat yhä toisiaan, mutta kuluneita vuosia, kohdattuja ihmisiä, tapahtuneita asioita, rikoksia, ei ole helppo pyyhkäistä olemattomiin. Eikä Usvaa. Kun jälleen on paettava, yhdessä kuitenkin lähdetään, Kertte, Larri ja Usva. Mimerka jää kotipirttiin, jonka emäntä hänestä aikanaan tulee. Nyt suuntana on pohjoinen, aina Lappiin asti, eikä siltä matkalta aiota palata koskaan.

Sarjan aikaisemmista osista on jo tuttua Kertten osaaminen niin sairauksien ja vammojen lääkitsijänä kuin herkullisten luonnonyrteillä maustettujen patojen loihtijana. Samoin hän lukee luonnon enteitä ja metsänjumalien viestejä. Tässä osassa Kertte joutuu oppimaan jotain Larrilta, kun he taivaltavat koko pitkän matkan etelästä pohjoiseen, pakkasesta, selviämisestä. Uusi koti ja elämä löytyvät tietäjän lämpimästä kodasta keskellä lumista lakeutta.

"Kun suo oli takana ja edessä avautui pieni lampi juuri sellaisena kuin Larri oli kuvaillut, taivaalle syttyivät taas revontulet. Vihreinä aaltoina ne levisivät taivaanrantaan, kirkastuivat ja leimahtivat tutulla tavalla, ja kun välähdykset kiihtyivät, lumi ympärillä toisti niiden kirkkaita värejä. Sitten vihreisiin verhoihin ilmestyi punaista, ja äkkiä revontulet ponnahtivat suurena kruunurenkaana suoraan heidän ylleen."

Kertten tarina on koukuttava, keskiaikaisen elämän kuvaus kiehtovaa. Kiintoisinta sarjan tässä kirjassa on minulle kuitenkin ihmissuhteet. Kertte ja Larri käyvät läpi monenlaisia tunteita, kun he tutustuvat toisiinsa uudelleen, kurovat kiinni erossa olon vuosia, antavat anteeksi, ymmärtävät. Ja hitaasti rakentavat luottamusta ja kumppanuutta uudelleen. 

Sarja päättyy. Kertte ja Larri ja Usva ovat uuden alun äärellä. Jatkon saa jokainen lukija rakentaa mielikuvituksessaan, miettiä, miilainen elämä heillä tulee pohjoisessa olemaan, miten Usva kasvaa, mitä Kerttelle tapahtuu. Jätän heidät kotaansa. Kirjasarja on ollut antoisa ja viihdyttävä matka keskiajan ihmisten maailmaan. 

       Paula Havaste: Lumen armo, 455 s.
       Kustantaja: Gummerus 2017 

KIRJA on arvostelukappale. Kiitos kustantajalle!
MUUALLA kirjan ovat lukeneet Amma, Jonna, Sirri ja Tiina.
HAASTE: Helmet 2017 -lukuhaaste (29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia - mieluusti oppisin käyttämään luonnonkasveja ruoka- ja lääkeyrtteinä Kertten lailla), 100 suomalaista kirjaa (no 70)