keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kesäbingoilun rivit

Kristan Lukutoukan kulttuuriblogi aloitti kesäkuussa mukavan Kesäbingon.  Sellaista olin hieman odotellutkin, sillä pari vuotta sitten osallistuin kirjabingoon ja sain kaksi riviä ja viime vuoden Kirjankansibingossa sain kolme riviä. Nyt lähdin kokeilemaan, josko taas saisin kolme riviä. 

Tänään loppuu bingoilun määräaika, ja tällaiset rivit sain kokoon. Eipä tullut kolmea riviä täyteen, mutta kaksi sentään ja rapiat päälle. Kuvassa (lainattu Kristan haastebloggauksesta) rivini on merkitty erivärisin tähdin (klikkaa kuva isommaksi).




1. RIVI SINISIN TÄHDIN

Dekkari: Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto
Kannessa nainen: Anja Gustafsson: Mansikkatyttö 
Kirja, josta on tehty elokuva: Tšingiz Aitmatov: Valkoinen laiva
Lastenkirja: Keiko Kaichi: Herra Karhun eläinparaati

Valkoinen laiva on filmattu Neuvostoliitossa 1976. Muutama kuva elokuvasta löytyy Perttu Eemelin Ensimmäinen-blogista.

2. RIVI VALKOISIN TÄHDIN

Kirja jonka nimi on yksi sana: Eeva Joenpelto: Ralli
Kirja jossa lähetetään kirjeitä
        Shaffer & Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville 
Lastenkirja: kuten 1. rivissä
Kirja jossa on värikäs kansi: Matti A. Pitkänen: Inkojen lastenlapset

RAPIAT PURPPURANVÄRISIN TÄHDIN

Menneisyyteen sijoittuva kirja: Tamara McKinley: Merten taa
(sopisi myös kohtaan Kirja jossa rakastutaan)

Kiitos, Krista, tämän kesän kivasta bingosta!

tiistai 30. elokuuta 2016

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Luin ihanan kirjan, joka heti ensi sivuilla tempasi minut maailmaansa. Ja millaiseen maailmaan: vuoteen 1946, Guernseyn saarelle Englannin kanaalissa, saaren sitkeiden ja rohkeiden asukkaiden selviytymistarinaan ja lontoolaisen kirjailijan ponnisteluun kertoa se maailmalle. Jo kirjan nimi houkuttelee selvittämään, mistä kirjassa oikein on kysymys. Kuka kirjanystävä voi vastustaa kirjallista piiriä, mutta mikä ihme on perunankuoripaistos? Kirjan nimi on Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville.



Kirjallinen piiri sai alkunsa yhtenä yönä, kun sekalainen seurue oli palaamassa salaisista porsasjuhlista ja saksalaiset miehittäjät syyttivät heitä ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta. Eräs heistä keksi sanoa, että he olivat tulossa kirjallisen piirin kokouksesta. Siispä piirin tuli kokoontua vastakin. Kokoontumisissa tuli olla jotain tarjolle pantavaa, ja kun ei ollut jauhoja, ei sokeria, ei munia, syntyi perunankuoripaistos.

Kirjailija Julie Ashton kuulee piirin synnyn ja monta muuta tarinaa, kun hän saa yhdeltä sen jäseneltä kirjeen keväällä 1946. Kirjeen kirjoittaja on saanut luettavakseen käytetyn kirjan, jonka edellinen omistaja Julie oli ollut; hän oli kirjoittanut osoitteensa kirjan ensimmäiselle sivulle. Alkaa kirjeenvaihto, jonka seurauksena Julie tutustuu kirjallisen piirin jäseniin ja saarelaisten kohtaloihin toisen maailmansodan viisi vuotta kestäneen miehityksen aikana.

Saarelaiset kirjoittavat Julielle, ja tämä kokoaa aineistoa lehtiartikkeliin. Hän on pitkään etsinyt aihetta seuraavalle kirjalleen, ja nyt Quernseyn asukkaat alkavat kiehtoa häntä, kirje kirjeeltä. Tässäkö se nyt on, hänen uusi kirjansa? Julie matkustaa Quernseyyn kirjoittamaan.

Epäröin ensin tarttua Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin kirjoittamaan kirjaan, sillä en ollut varma, pitäisinkö kirjeromaanista. Teos osoittautui kuitenkin valloittavaksi tapaukseksi. Varsinkin ensimmäisen osan monipuolinen kirjeenvaihto Julien ja hänen ystäviensä sekä saaren asukkaiden välillä kuljetti juonta jouhevasti ja välillä yllättävästi eteenpäin. Saarelaiset näyttäytyivät kirjeissä melkoisina persoonallisuuksina, joita kuvataan lämpimästi ja huumorilla. Kirjan toinen osa oli sekin kiinnostava, mutta kirjeet siinä eivät ihan vetäneet vertoja alkuosalle. Ihmissuhteiden kehittymisen kuvaus kuitenkin korvasi puutteen. 

Ihana kirja. Koskettava ja humoristinen, nokkela ja vakava. Kirjeet kuljettavat hienosti juonta, rakenne on taitavasti koottu. Kieli on ilmeikästä, ja osa sen ansioista lankeaa epäilemättä suomentaja Jaana Kapari-Jatalle.

Kirja on yhdysvaltalaisen Mary Ann Shafferin esikoisteos. Hän menehtyi sairauteen ennen kirjan julkaisemista, mutta hänen sisarentyttärensä, lastenkirjaiija Annie Barrows, viimeisteli romaanin. Sen oikeudet on myyty 30 maahan.

KIRJA on kirjastosta.

HAASTEET: Kesäbingo (Kirjassa kirjoitetaan kirjeitä), Kirjaherbario (peruna)


Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: 
            Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, 301 s.
Kustantaja: Otava 2010
Alkuperäinen: The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society,
 2008 
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta

lauantai 27. elokuuta 2016

Kuukauden Tiina: Tiina joutuu sairaalaan

Kekseliäisyyttä ei Anni Polvalta puuttunut, kun hän kirjoitti Tiina-kirjojaan, sen verran erilaisia tapahtumia ja kommelluksia kirjoihin sisältyy. Tässä viimeksi lukemassani sarjan 18. kirjassa eletään tämän hetken vuodenaikaa: pihan lapset viettävät kesäloman viimeisiä päiviä, ja koulun uusi lukuvuosi alkaa syyskuun alussa. Kirjan nimen mukaisesti Tiina joutuu sairaalaan.

Itse asiassa Tiina viedään ensin lääkäriin ja sitten ihan muusta syystä sairaalaan. Lääkärireissun aihe on liiallinen tuttavuus näytteillä olevan apinan, Apan, kanssa. Kuka olisi voinut ajatella, että lystikäs kaveri puree sormeen, jos käden työntää häkin sisäpuolelle? Kun paikalle osuu lääketiedettä opiskellut, joka kehottaa varmuudeksi hankkimaan jäykkäkouristusrokotuksen, ja kun Elvi paljastaa sen kotona Tiinan äidille, lääkärin vastaanotolle mennään pikapikaa.

Sairaalaan Tiina taas joutuu, kun vaiheikkaan koulupäivän ja Juhan tarjoamien leivoskahvien jälkeen vatsaan alkaa koskea aivan kauheasti kesken juoksulenkin. Vaiva paljastuu umpisuolen tulehdukseksi. Kirjan kansikuvasta voisi kuitenkin luulla, että kirjan sankari on pudonnut puusta tai joutunut elämänsä tappeluun jonkun heikomman puolustukseksi. Lukevatko kansitaiteilijat ne kirjat, joiden kansia he taiteilevat? Entä kustantajat? Takakannen tekstissä kuitenkin kerrotaan oikea sairaalaan joutumisen syy.

Tiina ja hänen ystävänsä kasvavat. Taas ollaan vuotta vanhempia, koska kerran alkaa uusi kouluvuosi, mutta kirjassa ei anneta vihjeitä siitä, millä luokalla oppilaat ovat. Kehittyminen näkyy lisääntyvissä kohtaamisissa tyttöjen ja poikien välillä: Juhalta lipsahtaa vahingossa, että Tiina on hänen tyttönsä; Juha on armottoman mustasukkainen, kun Tiina on tekemisissä luokkakaverinsa Matin kanssa; Tiina suree kovasti sitä, että rinnakkaisluokan tytöt uhkaavat iskeä Juhan ja Juha vielä vaikuttaa kiinnostuneelta - tosin into on teeskenneltyä, mutta sitähän Tiina ei tiedä. Mielenkiinnolla odotan, uskaltavatko Tiina ja Juha tunnustaa toisilleenkin, että pitävät toisistaan, ennen kuin kirjasarja loppuu.

Sarjan edellinen osa: Tiinaa tarvitaan

KIRJA on kirjastolaina.

     Anni Polva: Tiina joutuu sairaalaan, 160 s.
     Kustantaja: Karisto 1997, 12. painos (1. painos 1973)
     Kansikuva: Satu-Sisko Sintonen

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Naisten aakkoset: G

Tarukirjan aloittamassa naisten aakkosten haastessa on vuorossa G-kirjain. "Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Kysymyksiä on kolme."


   1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

G-kirjain on taas vuorostaan yllättävän vaikea. Blogiaikana olen lukenut yhden kirjan naiskirjailijalta, jonka etunimi alkaa G:llä, eikä hänestä tullut suosikkiani. Sukunimien kanssa tulos on vielä kehnompi: ei yhtään osumaa. Pitääkin kurkottaa muistojen sopukoihin, ennen kuin jotain löytyy: yhdysvaltalainen Gwen Bristow. Lapsuudenkodin kirjahyllystä luin aikoinaan hänen kirjoittamansa kirjan Tammikuja, joka oli kiinnostava ja josta pidin. En ole (vielä) lukenut Margaret Mitchellin Tuulen viemää, mutta mielessäni olen aina rinnastanut nuo kaksi Yhdysvaltain sisällissodan aikaan sijoittuvaa kirjaa.

   2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Tähän valikoituu ilman muuta Greta Garbo, ruotsalaissyntyinen Hollywood-tähti, joka sai elokuvarooleistaan lisänimen "Jumalainen".

   3. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? tai Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille (myös muut kulttuurin alat käyvät)?

Vaikka suosikkeja on vaikea löytää, tutustua haluaisin moniin. Nostan heistä esille yhden. Kirjailija Satu Grönroosin Lumen syli on pitkään ollut lukulistallani.

Kuvituskuvasarjan on piirtänyt Kate Greenaway (1846-1901) vuonna 1886. Hän oli englantilainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Lisää kuvan tietoja löytyy tästä.

Aakkoset tähän asti: 
        A  Apple Pie     
        B  Bit It     
        C  Cut It     
        D  Dealt It
        E  Eat It
        F  Fought for It

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Keiko Kaichi: Herra Karhun eläinparaati


Herra Karhu on posteljooni, joka päivittäin tekee kierroksensa jakaen kirjeet ja paketit eläimille. Yhtenä aamuna lähtiessään polkupyötällä päivän töihin hän lupaa Pikku-Karhulle, että tuo tälle yllätyksen, kun palaa kotiin. Ja millaisen yllätyksen hän tuokaan!

Heti postikierroksen alussa Herra Karhu löytää hylätyt junanvaunut ja keksii viedä ne Pikku-Karhulle leikkikaluksi. Tuumasta toimeen ja vaunut jonoksi polkupyörän perään. Ei aikaakaan, kun vaunuihin alkaa kerääntyä matkustajia tuoreita porkkanoita kantavista jäniksistä aina kaksostensa kanssa kävelyllä olevaan tiikeriäitiin. Mikä riemukas yllätys Pikku-Karhulle onkaan, kun eläinparaati  rymistelee karhujen kotimetsään asti. Posti ei tule sinä päivänä jaetuksi, mutta kuka sitä kaipaisikaan, kun saa olla yhdessä ystävien kanssa.


Keiko Kaichin Herra Karhun eläinparaati on tänä vuonna ilmestynyt lämminhenkinen lastenkirja. Kaichi maalaa akryyliväreillä, ja kirjan isot kuvat ovat herkän kauniita ja eläimet niissä hellyttävän pehmolelumaisia. Seurasin vierestä, kun 2-vuotias etsi sivuilta mielellään tuttuja eläimiä kuten siilin, possun ja oravan ja tutki tuntemattomampia aikuisen kanssa, pikkukoalaa, mangustia ja muurahaiskarhua. Kuvien ohella kirjan lyhyehköt ja helpot tekstit kertovat hauskasta postipäivästä, ystävyydestä ja yhdessäolosta, ja uskoisin tämän kirjan viehättävän niin 2-5 -vuotiaita kuin heidän kanssaan lukevia aikuisiakin lukijoita.

Kirjan kirjoittaja ja kuvittaja on japanilainen. Hänen luomansa kuvamaailma pehmeine väreineen ja muotoineen on miellyttävä, ja ehkä hänen itä-aasialaisuutensa näkyy runsaassa eläinjoukossakin, jossa Australian eläimet ovat hyvin edustettuina.

     Keiko Kaichi: Herra Karhun eläinparaati, 32 s.
     Kustantaja: Lasten Keskus 2016
     Englanninkielinen: Mr. Bear's Animal Parade
 2016 ; Suomentaja: Kalle Nuuttila
     Kansi ja kuvitus: Keiko Kaichi

KIRJAN lainasin kirjastosta.

HAASTE: Kirjalla on japanilainen kirjoittaja-kuvittaja, joten tämä sopii Itä-Aasian lukuhaasteeseen Kurjen siivellä.

perjantai 19. elokuuta 2016

Maria Lang: Vaarallista nautittavaksi

Kesä ja dekkarit kuuluvat yhteen, vaikka kyllä arvoituksia on mukava yrittää ratkoa muinakin vuodenaikoina. Sen jälkeen kun luin ensimmäisen Maria Langini, hänen kirjansa ovat tuntuneet kuuluvan kesälukemistoon. Selitys tuntemuksiin löytyy kai kirjasta, jonka luin ensimmäisenä. Se oli Pimeä elokuun yö. joka on edelleen mielestäni paras lukemani Langin rikosromaani. Siis kaikista kolmesta lukemastani...

Tänä kesänä luin kirjan Vaarallista nautittavaksi. Se on ensimmäinen suomennettu Langin dekkari, vaikka hänen ensimmäisenä kirjoittamansa ja julkaisemansa salapoliisiromaani, Murhaaja ei valehtele yksinään, oli ilmestynyt Ruotsissa sitä ennen. Tässä niin kuin muissakin Maria Langin varhaisemmissa rikoskirjoissa päähenkilöinä ovat Puck Ekstedt, hänen kihlattunsa Einar Bure, josta myöhemmin tulee hänen aviomiehensä, sekä Einarin lapsuudenystävä rikoskomisario Christer Wijk.




Vaarallista nautittavaksi sijoittuu tukholmalaiseen kouluun, jossa Einar Bure työskentelee opettajana ja johon Puck tulee sijaiseksi kevätlukukauden loppupuolella. Hänen tehtävänään on valmentaa ylimmän luokan oppilaat kirjallisuuden ylioppilaskokeisiin. Mielenkiintoista ajankuvaa liittyi tuohon 1950-luvun ylioppilaaksi pääsemiseen; en ihan päässyt perille silloisesta systeemistä Ruotsissa (ehkä Suomessakin?), mutta kirjasta jäi sellainen vaikutelma, että opettajat tutkivat omien oppilaidensa osaamisen jonkin komitean edessä. Hmm.

Kevääseen liittyy koulun juhla, jossa esitetään Einarin kirjoittama näytelmä. Näytelmä päättyy kaikkien järkytykseen, kun yksi näyttelijöistä, ylioppilaskokelas, kuolee myrkkyyn. Samana iltana löytyy toinenkin surmattu piilotettuna näyttämön alle. Paikalle kutsutaan poliisit, joista yksi on Puckille ja Einarille tuttu Christer Wijk. Tutkinnassa käy selväksi, että ainakin näyttämöllä kuolleen on voinut murhata vain joku näytelmäproduktiossa mukana ollut. Kirja on siis tyypillinen arvoitusdekkari, jossa syyllistä tai syyllisiä etsitään ja epäilykset kohdistuvat lähes jokaiseen. Lisää kiemuroita tulee kuvioon, kun lähes kaikkien ykkösepäillylle käy huonosti.

Arvoitus ratkeaa, koulu pääsee kesälomalle, ja Puck ja Einar ovat muutaman mustasukkaisuuskohtauksen jälkeen entistä rakastuneempia. Taattua kepeää, viihdyttävää ja nostalgista dekkarikirjallisuutta siis.

KIRJA löytyi kirjaston yllätyskassista, jonka teemana oli "Kodikkaita dekkaraita (Cosy mysteries)".

MUUALLA kirjan on lukenut Kaisa Reetta T.

       Maria Lang: Vaarallista nautittavaksi, 256 s.
       Kustantaja: Gummerus 2012 (pokkari, 4. painos; 1. painos 1951)

       Alkuperäinen: Farligt att förtära, 1950. Suomentaja: H. Sorjo-Smeds

tiistai 9. elokuuta 2016

Kooste Kansojen juurilla -lukuhaasteesta

Suketuksen aloittama lukuhaaste Kansojen juurilla innosti minua heti alkuun, sillä alkuperäiskansat kiinnostavat. Kävi kuitenkin niin, että kokonaan luin vain kolme kirjaa, vaikka useita muita lueskelin ja silmäilin.



Kirjojen kanssa pistäydyin kolmella mantereella: Pohjois-Euroopassa saamelaisten luona, Etelä-Amerikassa inkojen luona ja viimeksi Australiassa aboriginaalien luona.

Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto
Saamelaisalueelle sijoittuva ruotsalainen dekkari.

Matti A. Pitkänen: Inkojen lastenlapset
Lasten valokuvakirja inkaintiaaneista.

Tamara McKinley: Merten taa
Lukuromaani 1700-luvun Australiaan muuttaneista uudisasukkaista ja mannerta asuttaneista alkuperäiskansoista.

Kiitos kiintoisasta haasteesta, Suketus!

Tamara McKinley: Merten taa


Olin virittynyt lukemaan alkuperäiskansoista, joten kun romaani vei heti kättelyssä 50 000 vuoden taakse keskelle Australian aboriginaalien elämää ja heimon draamaa, olin koukussa. Ei se johtunut pelkästään aiheesta, vaan Tamara McKinleyn intensiivisestä ja tarttuvasta kirjoitustavasta.

Merten taa on ensikosketukseni McKinleyn kirjoihin. Prologi "Aamun huntu" vie lukijan esihistorialliseen aikaan, mutta sen jälkeen siirrytään 1700-luvun loppupuoliskolle. Kapteeni James Cook purjehtii Isosta Britanniasta Tahitille retkikunnan kanssa ja paluumatkalla tekee kartoituksia ja tutkimuksia Uuden Seelannin rannikolla. Sitten heidän laivansa "Endeavour" haaksirikkoutuu koralliriutalle ja seurue rantautuu Australian koillisosaan. Tutkimusmatkailijat ovat löytäneet suuren, tuntemattoman mantereen, josta ovat aikaisemmin kuulleet vain huhuja. He saavat myös kosketuksen aboriginaaleihin.

McKinley punoo kirjaansa monta tarinaa, jotka kietoutuvat toisiinsa kiehtovasti kunnon lukuromaanin tapaan. On Cornwall Englannin rannikolla ja siellä vanha kartano, jossa 17-vuotias Jonathan haluaa seikkailla ennen paikoilleen asettumista. Hänelle on taivaan lahja, kun eno pyytää häntä mukaan tutkimusretkikuntaan. Cornwalliin jää odottamaan Susan, köyhän kalastajan tytär, jota Jonathan rakastaa ja jonka kanssa hän aikoo mennä naimisiin, kunhan palaa tutkimusmatkalta. Matka venyy kolmen vuoden mittaiseksi. Jonathan odottaa voivansa solmia avioliiton Susanin kanssa, mutta onko tämä vielä vapaa? Entä sitten Tahitille jäänyt tyttö ja hänen sisällään kasvava uusi elämä? Entä Australian aboriginaalit?

Kirja on kertomus Australiaan lähteneistä uudisasukkaista ja heidän kohtaamistaan aboriginaaleista, se kattaa ajanjakson 1768-1793, ja sen tapahtumapaikkoina ovat niin Englanti, Tahiti kuin Australiakin. Ihmiset ovat lähteneet Australiaan eri syistä, kuka kruunun palvelukseen virkamiehenä tai sotilaana, kuka karkoitettuna rangaistusvankina, kuka pappina hoitamaan vankien ja siirtokuntalaisten sieluja. Kirjassa on Australian  historiaa ja ihmissuhdedraamaa, seikkailua ja romantiikkaa. Tarkemmin en juonikuvioita avaa, etten pilaa kenenkään lukunautintoa. Erityisen kiinnostavilta tässä tuntuivat kuvaukset aboriginaaliheimon elämästä ja Australian historiasta, joista tiedän varsin vähän, mutta tämä oli myös varsin viihdyttävä lukupaketti, joka jatkuu vielä kahden kirjan verran trilogiaksi. Nekin on pakko lukea jossain vaiheessa!

     Tamara McKinley: Merten taa, 498 s.
     Kustantaja: WSOY 2011 (pokkari; 1. p. 2009)
     Alkuperäinen:
Lands Beyond the Sea 2007 ; Suomentaja: Ulla Selkälä

KIRJA on omasta hyllystä, oma ostos.

HAASTE: Suketuksen aloittama Kansojen juurilla -lukuhaaste, joka päättyy tänään.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Matti A. Pitkänen: Inkojen lastenlapset


"Värikäs, lapsen mieltä kiehtova valokuvamatka Andien kaukaisille vuoristoseuduille", luonnehditaan kirjan takakannessa. 

Matti. A. Pitkäsen valokuvakirja Inkojen lapsenlapset vie kuvin ja tekstein Eteä-Amerikkaan Andien vuoristokyliin ja -kaupunkeihin. Sivuita tulevat tutuiksi inkaintiaanien lasten elämä sekä lyhyesti heidän kansansa historia ja vuoristointiaanien elinkeinot ja asuinolot. Aikoinaan inkat hallitsivat koko Amerikan laajinta intiaanivaltakuntaa, johon kuului osia nykyisistä Kolumbian, Ecuadorin, Perun, Bolivian ja Chilen alueista. 

Kirja koostuu isoista, usein sivunkokoisista valokuvista ja niihin liitetyistä lyhyistä teksteistä, joista vastaavat Ritva Lehtinen ja Kari E. Nurmi. Tekstit ovat helppoja ja lukemaan oppineiden lasten luettavissa. Matti A. Pitkänen (1930-1997) oli tunnettu ja palkittu suomalainen valokuvaaja. Monista kuvista näkyy, miten hän taitavana kuvaajana on päässyt lähelle kuvattaviaan. Kirjan kuvat ovat hieman tummasävyisiä, mikä saattaa johtua painotekniikasta, kirja kun ilmestyi yli 30 vuotta sitten. Omat, kirjan sivuista otetut, valokuvat eivät liioin tee oikeutta Pitkäsen valokuville, jotka ovat herkullista katsottavaa.


Minusta kirja oli mielenkiintoinen kuva- ja tietoisku alueelta ja ihmisistä, joista en usein tule lukeneeksi. Kirja julkaistiin Suomessa vuonna 1984 ja Yhdysvalloissa vuosina 1988 ja 1990. Se ei käsittele lainkaan alkuperäiskansojen asemaa Etelä-Amerikan maissa. Jäin miettimään, miltä kirja tuntuisi nykyisistä alakoululaisista, joiden nähtävillä on television värikkäät luonto- ja matkaohjelmat sekä koko internetin tarjonta.

KIRJAAN törmäsin kirjaston lastenosaston tietokirjoissa.

HAASTE: Suketuksen Kansojen juurilla -lukuhaaste.

     Matti A. Pitkänen: Inkojen lastenlapset, 32 s.
     Kustantaja: Otava 1984

     Kuvat ja taitto: Matti A. Pitkänen
     Teksti: Ritva Lehtinen ja Kari E. Nurmi