Saima Harmaja: Huhtikuu

Saima Harmaja on runoilija, jota olen lukenut ensimmäisenä ja ehkä eniten elämäni aikana, ja edelleen pidän paljon hänen lyriikastaan. Hiljan ilmestynyt Ritva Ylösen kirjoittama elämäkerta Saima Harmaja : Sydänten runoilija 1913-1937 innoitti minut lukemaan sitä rinnan runoilijan esikoisrunokokoelman Huhtikuu kanssa, ja se on osoittautunut  yllättävän antoisaksi. 

Ritva Ylönen on paitsi sujuvasanainen kirjoittaja, myös kirjallisuudentutkija, joka on perehtynyt arkistossa Saima Harmajaa koskevaan aineistoon ja sen tuloksena asettanut kirjassaan runot, päiväkirjamerkinnät ja mahdolliset Saiman kirjoittamat kirjeet ja kertomukset rinnakkain, ja sitä taustaa vastaan tutut runot sykkivät uudella tapaa minullekin. Tämän kirjoituksen elämäkerralliset taustat olen poiminut juuri Ylösen kirjasta.

WSOY julkaisi Huhtikuun vuonna 1932 runoilijan ollessa vasta 19-vuotias. Keväällä 1930 Saima Harmaja oli matkustanut äitinsä kanssa Keski-Eurooppaan, muun muassa Unkariin, ja matka inspiroi runoja, joiden kuvasto on selvästi Suomen ulkopuolelta. Muutama näistä runoista päätyi kokoelmaan.

                                                  Tasangon tummuessa
                                                  tuoksuvat akaasiat.
                                                  Valmujen punaiset liekit
                                                  hiljaa sammuvat.
                                                                        ("Yö tasangolla", 1. säkeistö)

Keväällä 1931 heräsi epäilys, että Saima Harmajalla oli hitaasti kehittyvä keuhkotuberkuloosi, ja se loi varjonsa kesälomaan, jonka Saima vietti tapansa mukaan perheensä kanssa rakkaassa kesäpaikassa Heimossa, Lohjanjärven saaressa. Sinä kesänä syntyi runoja, joissa näkyy toisaalta Saiman rakastaman luonnon kauneus ja toisaalta siihen aikaan usein kuolemaan johtavan sairauden synnyttämä pelko ja kauhu.

                                                Tulen kuoleman varjon maasta,
                                                tulen iltaan vaaleaan.
                                                Näen mykkänä: vihreä huntu
                                                on tullut ja kietonut maan.
                                                Ja on tuulta ja tuoksua lauhaa,
                                                ja linnunlaulua soi,
                                                - kun omassa rinnassani
                                                sydän kuoleva vaikeroi.
                                                         ("Kevät", 1. säkeistö, toukokuulta 1931)

Sairauden mahdollisuus sai Saiman kuumeisesti viimeistelemään runojaan, sillä hän halusi saada valmiiksi hopeamerkkinäytteen Nuoren Voiman Liitolle. Ennen kesän loppua hän postitti näytteen runot Liitolle, ja hyvä niin, sillä syksyllä hän joutui keuhkotautiparantola Nummelaan Nurmijärven Röykän kylään. Siellä syntyi yksi Saima Harmajan tunnetuimmista runoista, jonka Tapani Suonto on säveltänyt lauluksi. Runossa näkyy teemat, jotka olivat Saimalle tärkeitä luonnon ja rakkauden lisäksi: sairaus, kuolema ja tuonpuoleisuus. Monet hänen runoistaan ovat syvästi hengellisiä.
                                                Oi Jumala, siipeni murtuneet
                                                ota käsiisi ihmeellisiin!
                                                Olen lentänyt liian kauas,
                                                olen lentänyt eksyksiin.
                                                ---
                                                Nyt rajalla viimeisen taivaan
                                                ja rajalla kuoleman maan
                                                minä vapisen enää hiljaa
                                                ja rukoilen, rukoilen vaan.
                                                                         ("Sairas III", 1. & 3. säkeistö)

Syksy 1931 toi mukanaan monta hyvää asiaa: Saima toipui tuberkuloosista ja kotiutettiin parantolasta, hopeamerkkinäyte hyväksyttiin, ja oli toiveita, että hänen runokokoelmansa julkaistaisiin. Huhtikuu-kokoelmaan päätyivät hopeamerkkinäytteen runot täydennettyinä parantolassa syntyneillä runoilla. Mika Waltari toimitti käsikirjoituksen WSOY:lle, jonka kirjallinen johtaja soitti Saimalle jo parin päivän kuluttua kertoakseen sen julkaisemisesta. Huhtikuu sai pääasiassa erinomaiset arvostelut, runojen omaelämäkerrallisuus huomattiin, ja kokoelman mainittiin olevan lyyrinen ja rytmiltään helkkyvä. Joitain runoja verrattiin milloin Elina Vaaraan, milloin P. Mustapäähän tai Kaarlo Sarkiaan.

Saima Harmaja runoili muustakin kuin kuolemasta. Yksi hänen pidetyimmistä runoistaan on  Huhtikuu-kokoelmaan sisältyvä, herkkä ja koskettava "Rannalla", joka on äänestetty runoilijan parhaaksi runoksi Saima Harmaja -seuran äänestyksessä. 
                                                Ihanat vaaleat pilvet
                                                liukuvat taivaalla.
                                                Hiljaa ja lumoavasti
                                                laulaa ulappa.

                                                Aaltojen hyväilyistä
                                                hiekka on väsynyt.
                                                Tulisit aivan hiljaa,
                                                tulisit juuri nyt -

Saima Harmajan runokieli on kaunista ja herkkää ja tavoittaa syvimpiä, vaikeitakin tunteita koskettavasti. Minua se puhuttelee edelleen, vaikkakin eri lailla kuin nuorta, murrosikäistä minua. Harmaja tunnetaan loppusoinnullisesta, loppuun asti hiotusta runosta, mutta tässä ensimmäisessä kokoelmassa on myös vapaampia, riimittömiä runoja. 

Aikaisemmin: Saima Harmaja: Sateen jälkeen (1935)
"Oi Jumala, siipeni murtuneet" löytyy YouTubesta Tapani Suonnon laulamana. 

          Saima Harmaja: Huhtikuu, 71 s.
          Kustantaja:  WSOY 2007 (näköispainos 1. painoksesta 1932)
          Kansi: Onni Oja

KIRJA on kirjastolaina (jostain omista kätköistä se löytyy Kootuista runoista).
MUUALLA: Jokken runonurkka, Kirjojen pyörteissä, Yöpöydän kirjat

Helmet-haasteessa tämä sopii mm. kohtiin 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua (kuolema, vakava sairaus) ja 47. Kirjassa on alle 100 sivua.
Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste

Saima Harmaja : Sydänten runoilija 1913 - 1937

Sain teini-ikäisenä lahjaksi Saima Harmajan kootut runot. Kyseessä oli Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa, jonka runoilijan äiti kokosi ja jonka ensimmäinen painos julkaistiin runoilijan kuoleman jälkeen vuonna 1938. Se oli minulle merkittävä teos. Saiman runoihin oli helppo murrosiän kuohuissa samaistua, ja kirja inspiroi minut kirjoittamaan sekä päiväkirjaa että runoja.

Niinpä viime kuussa julkaistu Ritva Ylösen elämäkerta Saima Harmaja : Sydänten runoilija 1913 - 1937 kertasi osin tuttuja vaiheita runoilijan lyhyestä ja traagisesta elämästä, mutta sisälsi myös monenlaista mielenkiintoista ja uutta tietoa. Jo 9-vuotiaana runoja kirjoittamaan alkaneen tytön suuri kutsumus oli tulla runoilijaksi, ja unelma toteutui, kun WSOY julkaisi hänen ensimmäisen runokokoelmansa Huhtikuu. Silloin oli vuosi 1932, Saima Harmaja täytti 19 vuotta ja pääsi ylioppilaaksi. Sairastaminen varjosti elämää ensimmäisen kerran kouluvuosina, jolloin hän jo vietti viikkoja eri lepokodeissa ja parantoloissa heikkohermoisuuden takia. Silloin hän myös sairastui ensimmäisen kerran tuberkuloosiin, joka uusiutui muutamaa vuotta myöhemmin ja johon hän menehtyi hieman ennen 24. syntymäpäiväänsä.

Ritva Ylönen käy elämäkerrassa kronologisesti läpi Saima Harmajan elämän vaiheet ja sijoittaa kirjoitetut runot, päiväkirjaotteet sekä lainaukset kirjeistä ajallisesti oikeisiin kohtiin. Se on helppo tehdä, sillä nuorella runoiljalla oli tapana päivätä runonsakin. Konteksti avaa runoja. Suuri osa runoista onkin omaelämäkerrallisia. Ylönen on ottanut mukaan myös katkemia julkaisemattomista, päiväkirjoista löytyneistä runoista sekä arkistosta löytämistään luonnoksista. Hän viittaa usein aikaisempaan, Kaarina Helakisan kirjoittamaan, elämäkertaan Saima Harmaja : Legenda jo eläessään (1977), joka on yksi lähteistä, ja Saiman tunteneiden haastatteluihin tai kirjoituksiin.

Tällainen monipuolisten lähteiden ristivalotus antaa rikkaan kuvan suositun runoilijan elämästä, kirjoittamisesta, ihmissuhteista ja sisäisistä kamppailuista. Nyt on tullut tavaksi murtaa aikaisemmin syntyneitä/synnytettyjä, kirjailijoita koskevia myyttejä ja tulkintoja, eikä Ritva Ylönen tee tässä poikkeusta. Hän esittelee Saiman, joka ei ole pelkästään teinitytöille sopiva idoli rakkaudenetsinnässään ja "taivaita tavoittelevassa henkisyydessään". 

Runoilijan kuoleman jälkeen julkaistut päiväkirjat olivat rankasti karsittuja, sillä kokoelman toimittanut äiti Laura Harmaja oli valinnut kirjoista sen, mikä "äidin mielestä kuvasi parhaiten tyttären kehittymistä runoilijaksi", ja jättänyt pois aineistoa, jonka äiti oli kokenut liian henkilökohtaiseksi tai arkaluontoiseksi. Nyt Ylösellä on ollut käytettävissään loputkin päiväkirjat, jotka olivat olleet Saiman sisaren Kirsti Topperin hallussa, sekä Saiman salakihlanneen Jaakko Holman perikunnalta saadut Saiman Jaakolle kirjoittamat kirjeet. Saima Harmaja ei näyttäydykään enää samalla tavalla äidin sensuroiman version luomalta sadunomaisen ja mystisen kiehtovalta, eteeriseltä henkilöltä, jonka lyhyen elämän traagisuus, runoilijan kutsumus, sairaus ja kuolema nousivat etualalle ja jonka maallinen rakkaus oli piilotettu pois näkyvistä.

Ritva Ylönen tuo kirjaan laajasti myös Suomen 20- ja 30-lukujen kirjallisen eliitin. Saima Harmaja liittyi Nuoren Voiman Liiton jäseneksi ja tutustui sen myötä 15-vuotiaana Mika Waltariin, josta tuli Saiman elämän merkkihenkilö ja vaikuttaja, sielunveli. Nuorvoimalaisten kirjallisissa kerhoissa liikkuivat myös sellaiset kirjoittajat kuin Oiva Paloheimo, Olavi Paavolainen, Toivo Pekkanen, Helvi Hämäläinen ja Einari Vuorela, joitakin mainitakseni. Saima opiskeli syyslukukauden 1932 Virossa Tarton yliopistossa ja tapasi sinä aikana muun muassa Aino Kallaksen.

Ennen kuolemaansa Saima Harmaja valmisteli kolme runokokoelmaa julkaistavaksi (Huhtikuu 1932, Sateen jälkeen 1935 ja Hunnutettu 1936) sekä pitkälle myös neljännen, postuumisti ilmestyneen kokoelman (Kaukainen maa 1937). Aikalaisarvostelut näistä olivat kiittäviä, ja niissä mainittiin Harmajan runoilijuuden erityislaatu ja kypsyys. Hänen aiheitaan olivat ennen kaikkea luonto, rakkaus, sairaus ja kuolema.

Ritva Ylönen on kirjoittanut antoisan ja valaisevan elämäkerran yhdestä tunnetuimmista suomalaisista klassikkorunoilijoista. Kirjaan tekee mieli palata vielä uudelleen, sen sivut vilisevät kiinnostavia lukuvinkkejä. Ylönen on tehnyt paljon taustatyötä ja perehtynyt arkistolähteisiin, kirjassa on lähelle 500 viitettä. Arvostan kirjan lopusta löytyvää laajaa lähdeluetteloa ja henkilöhakemistoa.

Luin rinnan elämäkerran kanssa Saima Harmajan esikoiskokoelmaa Huhtikuu. Palaan siihen seuraavassa blogikirjoituksessa.

      Ritva Ylönen: Saima Harmaja : Sydänten runoilija 1913 - 1937, 298 s.
      Kustantaja: SKS (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura) 2019
      Kansi: Mika Tuominen

KIRJA on kirjastosta.
MUUALLA: Kirjavinkit, Yle Radio1/Kulttuuriykkönen 21.3.2019

Helmet-haasteessa kirjan voi laittaa kohtiin 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot, 32. Kirjan nimessä on ammatti (runoilija) ja 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja.
Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteessa luetaan elämäkertoja

Saima Harmaja: Sateen jälkeen

                    Niin kohoo, vielä kukkuessa käen,
                    sylistä metsän tuuli lämpöinen,
                    ja vivahdellen vihreyttään näen
                    mä kimaltavan koivun kutrien.
                    Lehahtaa yli nurmen tuoksu hellä.
                    Pois valkovuokon kasvot vaipuvat,
                    kuin arastelis päivään värähdellä
                    sen terälehdet liian kuulakat.
                    Mut taivaan sini huimin, polttavin
                    peloita metsätähtiä ei vielä,
                    kun vierivierin hymyävät tiellä
                    ne lapsenkasvoin pienenpienoisin.
                                   (osa runosta "Kultainen päivä.")

Teini-iässä suurin runoilijasuosikkini oli Saima Harmaja. Sain silloin lahjaksi hänen Kootut runonsa, olin saattanut itse niitä toivoakin. Samassa niteessä oli runoilijan päiväkirjoja ja kirjeitä. Luin teoksen heti sen saatuani ja runoja uudelleen silloin tällöin, vuosien ajan. Kirja on tallella ... jossain.

Viimeisestä Harmajan runojen lukukerrasta on aikaa, ja nyt tartuin hänen kokoelmaansa Sateen jälkeen hieman epäröivin odotuksin. Miltä runot tuntuisivat nyt, näiden vuosien ja eletyn jälkeen? Saima Harmajahan ei ollut täyttänyt 24. ikävuottaan, kun hän menehtyi keuhkotuberkuloosiin, ja teini-ikäinen minä luki omaa kasvamisen kipuaan hänen nuoressa maailmantuskassaan ja tunsi suurta myötätuntoa hänen sairautensa ja purkautuneen kihlauksensa edessä. Myös herkät luontorunot puhuttelivat, niihin kiertyi nuoren Saiman kauneuden jano, unelmat ja ahdistukset.

Sateen jälkeen -kokoelman runot on jaettu viiteen osaan. Ensimmäisissä osioissa soi Saima Harmajalle tuttuun tapaan luonnon kauneus, kukat, perhoset ja linnut. Hauska on faabelimainen "Keijukaissatu", jossa maahiselle ja keijukaiselle syntyy kaksi poikaa, toinen isänsä ja toinen äitinsä luonnon perineenä. Neljännen osan runot sijoittuvat Unkariin, Alpeille, Italiaan. Kokoelma julkaistiin vuonna 1935, ja saman vuoden keväällä runoilija oli mukana opiskelijamatkalla Italiaan. Viimeisessä osassa on neljä pitkähköä runoa. Yksi niistä on sommiteltu espanjalaisen legendan mukaan, toisen otsikkona on "Aleksis Kiven haudalla" ja viimeinen "Inkerin rajalla" on omistettu äidin isälle.
                    
                    Sypressivarjojen alle
                    hehkuen kylä jää.
                    Yötäkin tummemmalle
                    vuoret sinertää.

                    Rinteillä siimeikkäillä
                    niityt heleimmät.
                    Vuorien olkapäillä
                    pilvet lepäävät.
                                      (osa runosta "Sade vuorilla.")

Saima Harmajan runot ovat loppusoinnullisia, ja hän käytti eri runomittoja. En ole perehtynyt metriikkaan, mutta minulle, lukijalle, avautuvat lyhyet, yksinkertaiset säkeistöt helpommin, pääsen niiden tunnelmaan ja ne jotenkin soivat. Monipolvisten säkeistöjen kanssa joudun tekemään töitä, jotta tajuaisin rytmin ja jotta säkeiden merkitykset avautuisivat. Mietin, miten paljon ponnistelua eri runomitat vaativat nuorelta Saimalta, joutuiko hän joskus pakottamaan sanat johonkin muottiin. Vai kumpusivatko säkeet hänen runoilijan kynästään ja sielustaan vapaina, esteittä.

Vieläkin monet Harmajan runot viehättävät ja puhuttelevat tunteita ja aisteja, mutta kokoelma ei nyt saa samaan hurmautumiseen kuin nuorena. Olen luullut, että minun on helpompi lukea loppusoinnullista lyriikkaa kuin vapaamuotoista, mutta nyt huomaan, ettei se ehkä olekaan niin. Riimitellyt säkeet ovat yllätyksekseni työteliäitä. Tosin on todettava sekin, että kun Saima Harmajan ensimmäinen kokoelma Huhtikuu sai varsin hyvät aikalaisarvostelut, tämä toinen julkaisu Sateen jälkeen ei niinkään.

Viime vuonna Ylen 101 kirjaa -sarjassa Sateen jälkeen valittiin vuoden 1935 kirjaksi. Linkin takaa pääsee teoksen sähköiseen versioon ja Heli Laaksosen, Maija Vilkkumaan ja Seppo Puttosen keskusteluun kirjasta.

          Saima Harmaja:  Sateen jälkeen, 121 s.
          Kustantaja:  WSOY 2007 (näköispainos 1. painoksesta 1935)

KIRJAN lainasin kirjastosta. 
MUUALLA se on luettu blogeissa Kirjojen pyörteissä, Reader, why did I marry him?
Osallistun kirjalla Runohaasteeseen.