torstai 31. heinäkuuta 2014

Bingoilua


Le Masque Rouge -blogin hauska kirjabingo päättyy tänään. Ehdin saada toisen täyden bingorivin, vaikka yksi luettu kirja odottaa vielä bloggaustaan, ja muutamia hajanaisia rukseja ruudukkoon, ne on merkitty vihrein tähdin.

Punaisella tähditetty bingorivi:

Historiallinen: Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu
Tositarinaan perustuva: L.M.G. Le Clézio: Alkusoitto
Kirjan kuva
TBR-listan viimeinen: Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies
Kuuluu kirjasarjaan: Enni Mustonen: Metsäkukkia asvaltilla

Jo aikaisemmin listasin siniharmaalla tähditetyn bingorivin. Alkusoiton linkitän, kun olen blogannut siitä. 

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu

Viena kävi oman sisällissotansa samaan aikaan Suomen kanssa, vaikka tilanne oli kaiketi monimutkaisempi: Vienan karjalaisen kansan lisäksi osansa halusivat venäläiset ja suomalaiset, punaiset ja valkoiset. Laila Hirvisaaren romaanissa Vienan punainen kuu historia herää eloon yhden naiseksi varttuvan tytön ja hänen perheensä ja ystäviensä elämäntarinoiden kautta. Kirjailija itse kertoo jälkisanoissaan, että vieraillessaan Vienassa hän näki erään haudan ja kuuli julmasti surmatusta nuoresta opettajasta, ja sillä hetkellä tämä kirja sai alkunsa.



Anna Liisa on tuskin kymmenen ikäinen, kun hänen vanhempansa hukkuvat koskeen kauppamatkallaan Uhtualta Vienan Kemiin. Tyttö jää asumaan kotitaloon palvelijoiden kanssa - he kutsuvat hänen äitinsä siskon, suomalaisen Katrin, tytön turvaksi ja kasvattajaksi, ja tämä jättää opettajan työnsä ja muuttaa Uhtualle Huotarin taloon.

Vuoden kuluttua Annan Liisan orvoksi jäämisestä kotitalon niemeen aletaan kaikkien hämmästykseksi rakentaa mahtavan suurta ja komeaa taloa. Rakennuttaja on tytön isoisä, joka lähti nuorena merille ja jota edes hänen oma poikansa, Anna Liisan isä, ei ollut koskaan nähnyt. Rakennuksen valmistuttua isoisä, Ilja Huotari, palaa varakkaana miehenä Kanadasta, ja Anna Liisa vihaa hänessä kaikkea. Yhteiseloon ei silloin ole kuitenkaan tarvetta, sillä tyttö muuttaa tätinsä kanssa Sortavalaan; hän on päässyt oppikouluun, suoraan tyttökoulun toiselle luokalle. Aika kuitenkin siloittaa rosoja ja sovinto löytyy.

Annan Liisan ja hänen ystävänsä Anjan kouluajasta Sortavalan tyttökoulussa oli hauska lukea mukavan yhteensattuman vuoksi. Omassa oppikoulussani oli useita opettajia ja paljon kuvatauluja ja muita opetusvälineitä Sortavalan Tyttölyseosta, josta ne oli evakuoitu jatkosodan (vai talvisodan?) aikaan Riihimäelle. 

Kirjan loppuosassa Anna Liisa on isoisänsä perustaman suomenkielisen koulun opettajana. Eletään vuotta 1918, punaisia ja valkoisia partioita hiihtää metsissä, he etsivät aseita ja vääriä mielipiteitä ja puheita. Niin suomalaiset kuin venäläisetkin haluavat vapauttaa Vienan ja yhdistää sen maihinsa. Sodassa herkästä viulistista tulee sotilas, pienestä pojasta salaisten viestien viejä ja naisista vallantavoittelijoiden ja kostajien sijaiskärsijöitä mielettömyyden keskellä. Mutta poikkeukselliset ajat sisältävät myös helliä tunteita, ystävyyttä ja rakkautta, jotka vetävät ihmisiä toistensa luo ja muuttavat elämänkulkuja suunnittelemattomasti. 

Kuuntelin kirjan äänikirjana automatkoillani, nautin Erja Mannon luennasta, ja Laila Hirvisaaren luoma tarina imaisi mukaansa. Vienan Karjalan metsät ja muu luonto heräsivät elämään, henkilöt tulivat lähelle ja herättivät tunteita, ja sodan mielettömyys ja julmuus näyttäytyi heidän silmiensävälityksellä. He halusivat olla vienalaisia eikä kenenkään puolella tai ketään vastaan. Laila Hirvisaari on vahva kertoja. Olen lukenut ainakin pari hänen sarjoistaan, mutta Vienan punaista kuuta en ole lukenut, vaikka se on ilmestynyt kirjana parikymmentä vuotta sitten (nimellä Laila Hietamies). 

ÄÄNIKIRJAN lainasin kirjastosta. Sitä on luettu ja kuunneltu blogeissa viime vuosinakin. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Äidille kirja oli ensimmäinen Hirvisaaren kirja, Lähiöneidon lokikirjassa oltiin ennakkoluuloisia Hirvisaaren kirjoitustyylin suhteen, mutta päädyttiin lopulta suosittelemaan kirjaa historiasta kiinnostuneille, ja Kirjakaapin avain -blogissa teosta ei pidetty aivan samanveroisena kuin muita Hirvisaaren kirjoja, mutta arvioitiin kylläkin luonnonkuvaus sellaiseksi, johon muut kirjailijan kirjat eivät yllä. -- Osallistun kirjalla Ihminen sodassa -haasteeseen ja saan samalla vääpelin arvon. 

* * * * * * * * *
Jaa-a, ensi viikon olen lomalla, ja näyttää siltä, että lomasäistä tulee hulppeat. Lukemista on varattu mökille mukaan: Muumi-sarjakuvia ja Kesäkirja, Koskis-dekkareita, Missä kuljimme kerran, Anne of Green Gables. Loppuviikosta kotiin muuttaa uusi karvainen perheenjäsen. Nähtäväksi jää, miten maltan bloggailla lukemastani lomaviikolla. 


Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu, äänikirja
Kustantaja: Otava 2010 (alkuperäinen paperiversio 1992, nimellä Laila Hietamies)
Lukija: Erja Manto, 11 CD-levyä, noin 13 t.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kuukauden Tiina - Tiinalla on hyvä sydän




- Ole kiltti ja laske hameesi alas, rouva Johansson kehotti viileästi, ja tule sitten tervehtimään.  
- Minä toin teille pienen kissan lahjaksi, Tiina laski penikan maahan ja kohosi oikomaan hamettaan. - Se raukka olisi kuollut, jos te ette olisi ottanut sitä omaksenne. 
- Enhän minä ole sitä ottanut, rouva torjui tarjouksen. 
- Ette te vielä ehtinyt, kun te ette tuntenut sitä. Te saatte sen ihan omaksenne, eikä se maksa mitään. Se voi syödä hiiriä kellarista, ja kun tulee sade, se pureskelee ulkona ruohoja. --- (s. 138)

Tarpeetonta sanoakaan, että kissanpoika sai kodin rouva Johanssonin talosta, ja sen kahdelle sisarukselle Tiina puhui hyvät hoitajat muualta. Tiina oli yhtä hyväsydäminen ja kekseliäs kuin aina ja hänen kesälomansa täynnä tapahtumia.

Tällä kertaa Tiina suuntasi maalle kesälomansa alkajaisiksi. Kevätlukukauden viimeisinä päivinä kouluun tuli kirje, jossa eräs vanha nainen toivoi, että joku tyttöoppilaista lähetettäisiin hänen luokseen muutamaksi viikoksi. Opettaja oletti, että hän oli yksinäinen ja sairas ihminen, joka kaipasi apua ja seuraa. Tiina tarjoutui tehtävään, johon kukaan muu ei halunnut, ja saapui kylään, josta hän alkoi etsiskellä kirjeen lähettänyttä Minna-muoria. Sen nimistä vanhaa ja sairasta naista ei kylässä ollut, oli vain Miina-mummo, jonka Tiina päätteli olevan etsitty. Kirjeessä oli täytynyt olla kirjoitusvirhe. Niinpä Miina sai odottamatta avukseen reippaan tytön, jonka avustuksella hänen asiansa järjestyivät hyvin. Aikaa myöten selvisi, että Tiinan oli ollut tarkoitus mennä ihan muualle, ja kyllä hän sinnekin vielä ehti. 

Vuosi sitten luin Anni Polvan Tiina-sarjaa järjestyksessä ensimmäisestä kirjasta alkaen. Viidennen jälkeen tuli tarve tauolle, mutta nyt tekee mieli jatkaa taas. Aikoinaan kirjat ilmestyivät suurin piirtein vuoden välein, ja voin hyvin kuvitella, että innokkaat lukijat odottivat malttamatta seuraavaa teosta. Nopealla tahdilla ja aikuisiällä lukiessa kirjat tuntuvat mielestäni melko samanlaisilta keskenään: Sarjan ensimmäisessä (Tiina) hiihdettiin ja toisessa (Tiina aloittaa oppikoulun) käytiin oppikoulun ensimmäistä luokkaa siihen asti, kun satoi ensilumi, mutta sen jälkeisissä on aina ollut kesä ja kesäloma. Maallekin Tiina on matkustanut jo kahdesti aiemmin, ensin mummonsa (Tiina kesälaitumilla) ja sitten ystävänsä Juhan Ingeborg-tädin luokse (Tiina ei pelkää). 

KIRJAN lainasin kirjastosta. Olen varma, että tämän kirjan olen itsekin omistanut, mutta en tiedä, missä se nyt on tai onko sitä enää olemassa. Muistan, että siinä oli oranssi kansi.


Anni Polvan Tiina-sarja:
   1. Tiina, 1956
   2. Tiina aloittaa oppikoulun, 1957
   3. Tiina kesälaitumilla, 1958
   4. Tiina toimii, 1959
   5. Tiina ei pelkää, 1960

   6. Tiinalla on hyvä sydän, 1961


Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän, 146 s.
Kustantaja: Karisto 1995, 14. painos (1. painos 1961)
Kansikuva: Maija Karma

torstai 10. heinäkuuta 2014

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Olisiko Neljäntienristeys blogatuin tänä vuonna ilmestyneistä kotimaisista kirjoista, ainakin toistaiseksi? Tällaisen vaikutelman olen kirjablogimaailmaa silmäilemällä saanut, ihan noin mututuntumalla. Koska netistä löytyy paljon arvioita tästä Tommi Kinnusen esikoisteoksesta, kirjaan tässä vain joitain hajahuomioita kirjasta, jonka luin juhannuksen aikaan.




  • Keväällä luin muutaman bloggauksen ja HS:n arvion Neljäntienristeyksestä, ja se riitti: tiesin kirjan päähenkilöistä jotain sellaista, joka kirjassa paljastui vasta vähitellen. Kyllä vähän harmitti, että tiesin liikaa. Olisin halunnut nauttia kirjasta mistään tietämättömänä, sen verran hienosti Tommi Kinnunen tarinaansa avasi.
  • 1900-luvun loppuun sijoittuvan kehyskertomuksen sisällä kirjassa on neljä osaa, joista jokaisessa on eri päähenkilö. Maria, kätilö, joka kulkee omaa tietään rohkeasti. Lahja, hänen isättä kasvanut tyttärensä, josta tulee valokuvaaja ja joka ei halua itselleen sellaista elämää, minkä hänen äitinsä valitsi. Kaarina, Lahjan pojan vaimo, joka perheineen asuu anopin talossa. Onni, Lahjan mies, taitava puuseppä ja rakennusmies. Vahvoja naisia ja lempeä mies. Lahjalla on vankka rooli kaikkien muiden elämässä. Jokaista kirjailija kuvaa herkkyydellä ja eläytyen, ja lukijana elin vahvasti heidän mukanaan.
  • Päähenkilöt kertovat yksittäisiä tapahtumia vuosikymmenten varrelta. Kertomukset ovat melkein omia pieniä kokonaisuuksiaan, mikä ei olekaan ihme, sillä kirjailija kertoi HS:n haastattelussa alkaneensa kirjoittamisen työväenopiston kurssilla, josta muutama kirjan teksteistä on kotoisin. Valtavan taitavasti Kinnunen on kokonaisuuden kuitenkin sommitellut: näistä yksittäisistä kertomuksista rakentuu romaani, jonka tarinalla on upea kaari alusta loppuun.
  • Kieleltään Neljäntienristeys on hieno esikoiskirja ja hieno lukukokemus. Sujuva, herkkä, jokaisen henkilönsä sanoittama. Taustalla elää Suomen historia ja sen murrosvaiheet, naisen asema yhteisöissä sekä oman ja toisten erilaisuuden hyväksyminen.

KIRJAN sain lainaksi kirjastosta parin kuukauden jonottamisen jälkeen. Kirjan päähenkilöillä oli kullakin eri ammatti ja niissä työskentelyä kirjassa kuvattiinkin mukavasti. Eniten sai sijaa rakentaminen ja puusepän työ, Onnin ammatti, joten nappaan sillä pisteen Mikä minusta tulee isona? -haasteessa.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys, 334 s
Kustantaja: WSOY 2014
Kannen suunnittelu: Martti Ruokonen; Kannen kuva: SA-kuva

torstai 3. heinäkuuta 2014

BINGO! Sain bingon!


Kyllä melkein en huomannut, että eilen sain ensimmäisen bingorivin Emilien jännässä kirjabingossa. Siihen pääsee vielä mukaan Le Masque Rouge -blogissa. Bingoa pelataan heinäkuun loppuun.

Siniharmaalla tähditetty bingorivi:

Kotimainen kirja: Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa
Lainattu kirja: Eeva Vuorenpää: Arvet : Romaani sotavuodesta 1941
Lastenkirja: R. Krenzer & A. Bourykine: Pikkuveli Tuulispää
TBR-listan viimeinen: Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies
Romantiikka: Enni Mustonen: Unikkoja ikkunassa

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Pikkuveli Tuulispää



Loistava Aurinko asuu intiaanileirissä, johon kuuluu ihmisten lisäksi hevoslauma. Eräänä päivänä varsoista nuorin loukkaa jalkansa, ja Loistavan Auringon isä, Suuri Puhveli, tuo sen vaimonsa luo lääkittäväksi. Varsa tarvitsee hyvää hoitoa, ja tyttö saa sen omaksi suojatikseen. Hän tekee sille pesän preerialle ja syöttää sitä sekä nukkuu sen luona. Suuri Puhvelikin jää taivasalle yöksi tyttärensä ja varsan kanssa ja toisena yönä äiti liittyy heidän seuraansa.

Muutaman päivän hoidon jälkeen varsa vahvistuu ja pystyy jo juoksemaan. Loistava Aurinko saa varsan ikiomaksi ja antaa sille nimeksi Pikkuveli Tuulispää, koska se oli ollut niin villi, että oli satuttanut jalkansa, ja koska hän rakasti sitä kuin omaa veljeään. 



Rolf Krenzerin kirjoittama ja Anatoli Bourykinen kuvittama lastenkirja Pikkuveli Tuulispää on viehättävä kertomus myötätunnosta, toisista huolehtimisesta ja ystävyyden syntymisestä. Heli Karjalaisen saksasta kääntämä teksti on sujuvaa ja kaunista suomea ja enimmäkseen sen verran yksinkertaisia lauseita, että tämän voi hyvin antaa lukemaan oppineelle lapselle itsekin luettavaksi. Erityisesti pidin kirjan herkistä, vähän utuisista kuvista, joissa oli kuitenkin sopivasti mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Lyhyt selailu netissä kertoi, että Rolf Krenzer oli saksalainen lastenkirjailija. Taiteilija Anatoli Bourykine syntyi Moskovassa, mutta on asunut jo parisen vuosikymmentä Wienissä. Hänellä on ollut näyttely mm. Rovaniemellä ja Helsingissä.

KIRJAN sain keväällä sheferijm-blogin kirja-arvonnasta - kiitos vain! Siellä on muuten alkanut uusi kirjankierrätysarvonta, joka kestää heinäkuun loppuun. Kirja oli osa kesäkuista lukumaratoniani.

Rolf Krenzer: Pikkuveli Tuulispää, 25 s.
Kuvat ja kansi: Anatoli Bourykine
Kustantaja: Lasten keskus 1998
Alkuperäinen: Kleiner Bruder Wirbelwind, 1998; suomentaja Heli Karjalainen