Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Fabrizio Collini on italialainen mies, joka on muuttanut Saksaan yli kolmekymmentä vuotta sitten. Hän on ollut hyvä ja tunnollinen työkalunvalmistaja Daimlerin tehtaalla eikä kenelläkään ole hänestä pahaa sanottavaa. Sitten hän jää eläkkeelle. Neljä kuukautta myöhemmin hän kävelee luksushotelliin, nousee hissillä viidenteen kerrokseen, koputtaa tietyn huoneen ovelle ja astuu kynnyksen yli. Käytyään lyhyen keskustelun huoneen 85-vuotiaan asukkaan Hans Meyerin kanssa Collini ampuu tähän neljä luotia takaa päin. Sen jälkeen hän menee hotellin vastaanottoon ja kertoo huoneen asukkaan kuolleen.

Reilu kuukausi aikaisemmin valmistunut asianajaja Caspar Leinen saa tehtäväkseen puolustaa Fabrizio Collinia, joka kieltäytyy kertomasta syytä ampumiseen. Tämä on nuoren Leinen ensimmäinen valaoikeudenkäynti ja iso oikeusjuttu, sillä ammuttu mies oli arvostettu teollisuusjohtaja. Monet kehottavat asianajajaa luopumaan koko tehtävästä, sillä heidän mielestään hänellä ei ole voittamisen mahdollisuuksia: Collini on tunnustanut teon, ja tutkinnassa on löytynyt runsaasti todisteita siitä, että hän ampui Meyerin. Lisäksi käy ilmi, että kuollut mies on Leinenin parhaan ystävän isoisä, jonka kodissa Leinen vietti paljon aikaa kouluvuosinaan.

Caspar Leinen ei kuitenkaan luovu jutusta, vaan päättää puolustaa Collinia. Asianajajaa vaivaa se, ettei hänen asiakkaansa suostu kertomaan mitään motiivia teolleen eikä sellaista löydy muutenkaan, sillä miesten väliltä ei löydy mitään ilmeistä yhteyttä. Leinen oli professorinsa mukaan opiskelijana erittäin älykäs, itsepäinen ja sinnikäs, ja niitä kaikkia ominaisuuksia hän tarvitsee kaivautuessaan Collinin tapaukseen. Hän joutuu tonkimaan arkistossa vuosikymmenten takaista rikostutkintapyyntöä ja sitäkin varhempaa sodanaikaista tapahtumasarjaa.

Ferdinand von Schirachin kirja Collinin tapaus on mukaansatempaava oikeussalidraama, jossa puolustusasianajaja - ja lukija hänen kauttaan - joutuu pohtimaan kysymystä syyllisyydestä, kostosta ja oikeuden toteutumisesta. Se valottaa myös Collinin oikeusjuttuun liittyvää saksalaista lainsäädäntöä ja siinä tapahtuneita muutoksia, jotka ovat nousseet kustakin yhteiskunnallisesta tilanteesta. Suomalaisessa laitoksessa on liite, jonka viimeinen kappale viittaa siihen, että kirjan julkaisemisen jälkeen Saksassa asetettiin valiokunta selvittämään oikeusministeriön toimia natsiaikana.

Von Schirach itse on asianajaja, mikä näkyy asiantuntevassa oikeusprosessin kuvauksessa. Aihe on hänelle myös omakohtaisen kipeä, sillä hänen isoisänsä tuomittiin aikoinaan vankeuteen Nürnbergin oikeudenkäynnissä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kirjailija kuljettaa juonta tiiviisti ja jouhevasti, ja yksityiskohdat ovat paikoillaan. Napakka, kiinnostava teos. Paikoin pysähdyin ihmettelemään suomennoksen sanavalintoja, esimerkiksi sitä, että äidin veljeä kutsutaan sedäksi eikä enoksi.

          Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus, 168 s.
          Kustantaja: Atena 2013
          Alkuteos: Der Fall Collini, 2011; Suomentaja: Raija Nylander
          Kansi: Timo Mänttäri

KIRJA on omasta hyllystä (napattu kirjaston asiakkaiden vaihtohyllystä).
MUUALLA: amusa, Kirjasähkökäyrä, Kirjoihin kadonnut, Kirsin kirjanurkka, Leena Lumi,

Helmet-haasteessa sopii kohtiin 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt (Berliini), 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, 44. Kirja kertoo Berliinistä
Kirjahyllyn aarteet -haaste

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Alicia Berenson on taidemaalari, joka on viimeiset seitsemän vuotta ollut potilaana oikeuspsykiatrisessa hoitolaitoksessa. Kaikkina niinä vuosina hän ei ole koskaan sanonut sanaakaan.

Ennen Groven hoitolaitokseen kalterien taakse joutumistaan Alicia on tuomittu aviomiehensä murhasta. Alicia rakasti Gabrielia, eivätkä hänet tunteneet voi uskoa hänen pystyvän tappamaan ketään, saati sitten aviomiestään. Alicia kuitenkin löydettiin omasta kodistaan Gabrielin ruumiin läheltä mykkänä ja jähmettyneenä. Gabrielia oli ammuttu useita kertoja eikä paikalla ollut jälkiä kenestäkään muusta kuin heistä kahdesta. Oikeudenkäynnissä Alicia ei puhu mitään, eikä kukaan saa häneen kontaktia Grovessakaan.

Seitsmän vuotta on kulunut Gabrielin murhasta, kun Groveen palkataan uusi psykoterapeutti, Theo Faber. Hän ottaa tavoitteekseen Alician auttamisen niin, että tämä alkaisi puhua. Theo onnistuukin rakentamaan luottamusta Aliciaan, ja pienillä eleillä, hymyllä, tämä kommunikoi ja osoittaa kuulevansa Theon sanat.

Terapeutti Theo Faber arvioi, että hän voi auttaa Aliciaa vain, jos tietää enemmän tämän lapsuudesta, avioliitosta, taiteilijuudesta, joten Theo alkaa etsiä ja kerätä tietoa Alician aikaisemman elämän tärkeiltä henkilöiltä. Samaan aikaan Theo jatkaa terapiaistuntoja Alician kanssa ja vaikuttaa tämän hoitoon niin, että lääkitystä vähennetään huomattavasti ja että tämä saa taiteilijatarvikkeensa käyttöönsä. Näillä toimenpiteillä on yllättäviä seurauksia. Yhteys Aliciaan paranee, mutta pari kertaa tämä hyökkää väkivaltaisesti muiden kimppuun.

Alex Michaelides tihentää jännitystä hiljakseen romaanissaan Hiljainen potilas. Vuoroin Theo Faber kertoo tapahtumista, vuoroin Alicia Berendsonin päiväkirjasivut, jotka Alicia antaa Theon luettavaksi. Päiväkirjaotteita lukiessani hieman kohottelin kulmiani, koska iso osa niistä on kirjoitettu dialogiksi, lainausmerkkien sisään, mitä en ole tottunut päiväkirjoissa näkemään näin runsaasti. Siellä täällä kirjailija sortuu tietoiskumaiseen psykiatrian eri suuntausten esittelyyn ja suurten nimien droppailuun (Freud, Bion), eikä Theon toiminta tunnu kovin ammattimaiselta, mutta sinänsä psykiatrian ja terapiatyön maailmaan sijoitettu jännityskirja on aihepiiriltään kiehtova.

Huikeinta kirjassa on sen yllättävä loppuhuipennus. Kolmekymmentä sivua ennen kirjan loppua piti lopettaa lukeminen, henkäistä ja lukea uudelleen pätkä. Näin äimistyneeksi en muista kirjan juonen saaneen minua pitkään aikaan. Suosittelen sitä hitaasta psykologisesta jännityksestä pitäville. Tämä maistui kyllä, vaikka itse taidan olla enemmän kunnon arvoitusdekkareiden ystävä - mielellään psykologisväritteisten.

Kirjailija Alex Michaelides on syntynyt Kyproksella, mikä ehkä selittää kirjan runsaat viittaukset kreikkalaisiin tragedioihin. Nykyisin hän asuu Lontoossa, johon kirjan tapahtumat pääasiassa sijoittuvat.

          Alex Michaelides: Hiljainen potilas, 454 s.
          Kustantaja: Gummerus 2019
          Alkuperäinen: The Silent Patient 2019, suomentanut Antti Autio
          Kansi: Anne Twomey

KIRJA on kirjastolaina.
MUUALLA kirja on luettu ainakin blogeissa Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Kirja vieköön, Leena Lumi, Mummo matkalla, Tuijata

Helmet-haasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtiin 12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan, 31. Kirjassa kuljetaan metrolla, ja 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Risto Isomäki: Herääminen

Risto Isomäen romaani Herääminen on kieltämättä herättävä. Luullakseni se olisi sitä vielä enemmän, jos en olisi vuosia sitten, ennen blogiaikaa, lukenut kirjailijan kirjaa Sarasvatin hiekkaa, jonka aihepiiri on samanlainen. Se jätti aikoinaan vahvan muistijäljen, joka vieläkin nousee mieleen.

Risto Isomäki kirjoitti Heräämisen parikymmentä vuotta sitten, kirja julkaistiin vuonna 2000, ja sen tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, vuosiin 2038-39. Teosta onkin mielenkiintoista lukea tuosta aikaperspektiivistä, sillä nyt ollaan suurin piirtein puolivälissä kirjan kirjoittamisen ja tapahtumien välissä. Siksi on kylmäävää lukea Isomäen kuvaamia ilmaston lämpenemisen seurauksia, joiden hän kuvaa tapahtuvan 2030-luvun loppupuolella. Seuraavan lainauksen lauseita olisi hyvin voinut löytyä viime kesän uutisotsikoista.

"Yhdysvallat pelkää menettävänsä 80 prosenttia maissisadostaan kuivuuden takia - viljaa ei tänäkäään vuonna riittäne vientiin. Gotlannin metsäpalot laajenevat. Jyväskylän lähellä riehuvaa paloa ei vieläkään ole saatu sammumaan. Niilin virtaama pienentynyt neljällä viidesosalla. [...] Kalifornian metsäpalot ovat vaatineet lisää uhreja. Ranskan metsäpalojen uhrien määrä ylittää neljäsataa."

Herääminen rakentuu episodeista, jotka vievät lukijan Venäjälle ja Suomeen sekä pikaisesti eri puolille maapalloa, Espanjaan, Afrikkaan, Etelä-Amerikkaan ja Intiaan. Suomalainen tutkija Irina Saari hälytetään Venäjälle Pohjois-Siperiaan, jossa tapahtuu merkillisiä. Pieneen tundralla sijaitsevaan kylään on yhteys katkennut, kukaan ei vastaa puheluihin ja satelliittikuvissa ei näy mitään elonmerkkejä. Kun sotilaslentokone vie Irinan ja venäläiset tutkijat kylään, he löytävät koko kylän autiona, niin ihmiset kuin eläimetkin lojuvat kuolleina. Kun sama tapahtuu tuhannen kilometrin päässä kylästä 60.000 asukkaan kaupungissa Pohjoisen jäämeren rannalla, tutkijat ovat ymmällään ja kauhuissaan eivätkä voi ymmärtää, mikä on aiheuttanut tuhansien ja tuhansien ihmisten kuoleman. Etsiessään helikopterilla eloonjääneitä lähialueilta Irinakin joutuu samaan hengenvaaraan, kunnes kuolemien syyksi selviää metaanikaasun purkaumat ilmakehään. Onko ilmaston lämpeneminen edennyt jo liian pitkälle ja onko ihmiskunnan liian myöhäistä tehdä mitään koko maapallon tuhon estämiseksi?

"Joka ainoa päiväkotilapsi ja eläkeläismummokin tietää, mikä on kasvihuoneilmiö. Mutta mitä te tarkoitatte... karkuun pääseellä kasvihuoneilmiöllä?" 

"Monet ovat jo pitkään pelänneet, että jos ilmakehä ja meret lämpenevät tarpeeksi, lämpeneminen alkaa ruokkia itseään. Tähän asti meret ja maaperä ovat sitoneet suuren osan kaikesta hiilidioksidista, jonka ihminen on syytänyt ilmakehään. Jos ilmasto kuitenkin lämpenee liikaa, meret voivat äkkiä alkaa vapauttaa hiilidioksidia, sen sijaan että ne poistaisivat sitä ilmakehästä. Maaperälle voi käydä samalla tavalla."

Hyytävää. Ja kirjoitettu parikymmentä vuotta sitten, mutta tänä vuonna samanlaisia asoita on voinut lukea ja kuulla uutisissa tämän tästä. Lukemassani e-kirjaversiossa on Risto Isomäen vuonna 2006 kirjoittamat päätössanat, "Muutama loppuhuomautus", joissa hän toteaa, että merenpohjan metaaniesiintymät ovat tieteellinen tosiasia, mutta että kirjan kirjoittamisen aikaan hän ei pitänyt niiden purkaumia kovinkaan todennäköisenä uhkakuvana. Jälkisanojen aikaan niistä on tullut paljon vakavammin otettava mahdollisuus.

Kirjassa on toinenkin ulottuvuus ilmaston lämpiämisen rinnalla, siihen kietoutuneena, ja sen kirjailija myötää olevan fiktiota. Muualta maailmankaikkeudesta saadaan outoja havaintoja, jotka ovat liian tarkoitushakuisia ollakseen puhdasta sattumaa. Onko galakseissa sivilisaatioita, jotka ovat teknisesti edistyneempiä kuin ihmiskunta maapallolla? Mikä on heidän osuutensa oudoissa tapahtumissa maan ilmastonmuutoksessa? Ja miten aids-epidemian outo käyttäytyminen liittyy kaikkeen?

Tunnustan, että luen harvoin tieteiskirjallisuutta, mutta olen pitänyt paljon kummastakin lukemastani Risto Isomäen romaanista. Sarasvatin hiekkaa sai minut tiedostamaan asioita, joihin olen myöhemmin törmännyt tiedeuutisissa. Teokset ovat hyvin kirjoitettuja ja sopivan  jännittäviä minun makuuni, niitä on vaikea laskea käsistään niin kauan kun vielä on epäselvää, miten maailman oikein käy.

        Risto Isomäki: Herääminen, 175 s (e-kirja)
         Kustantaja: Tammi 2016 (1. painettu painos 2000)
         Kansi: Timo Mänttäri

E-KIRJA on laina Ellibs-kirjastosta.
MUUALLA: Kiiltomato/Kanerva Eskola, Yöpöydän kirjat

HAASTEET: Helmet-haasteessa kuittaan kohdan "7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan", sillä vuoden 2038 maailma on vielä fiktiivinen. Osallistun kirjalla myös Hiilidioksidihaasteeseen sekä Tundran lumoissa -lukuhaasteeseen sillä suuri osa kirjasta tapahtuu Pohjoisella jäämerellä ja liittyy muutoksiin Siperian ikiroudan alueella.

Ursula Poznanski: Viisi

Itävaltalaista jännitystä ei ole tullut aikaisemmin luetuksi, ja salzburgilaisen rikoskomisario Beatrice Kasparyn seurassa oli ihan hyvä aloittaa. Ursula Poznanskin trilleri Viisi äityi varsin jännittäväksi, suorastaan hyytäväksi, ennen kuin viimeinen sivu oli käsillä.

Eräänä aamuna lehmilaitumelta Salzburgin ympäristöstä löytyy naisen ruumis, joka ei ole luonnollisen kuoleman seurausta. Beatrice Kaspary ja hänen työtoverinsa Florin saavat tapauksen tutkittavakseen. Naiselta ei löydy minkäänlaisia henkilöpapereita eikä kenkiä, sen sijaan hänen jalkapohjiinsa on äskettäin tatuoitu koordinaattinumerot.

Alkaa vinha leikki jonkun tuntemattoman tekijän ja poliisin välllä. Kuolleesta naisesta on tehty katoamisilmoitus, ja hänen jalkapohjiinsa tatuoidut maantieteellisen sijainnin koordinaatit johdattavat paikkaan, jonne on kätketty pakastusrasia, siinä kirje, ilmeisesti poliisille kirjoitettu, ja -  käsi, paksuun muoviin tyhjiöpakattu miehen käsi. Lisäksi rasiassa on toinen kirjelippu, käsin kirjoitettu, joka antaa vihjeitä jostain miehestä, laulajasta, ja häneen liittyvän arvoituksen, jonka ratkaisemalla päädytään uusiin satelliittipaikannuksen koordinaatteihin. 

Leikillä on nimikin, geokätköily. Beatrice ja Florin ovat ymmällään: Rasia on kohdassa, joka vastaa naisen ruumiissa olleita koordinaatteja. Poliisi löytää vihjeitä, joiden avulla voi muodostaa uusia koordinaatteja, ja irrallisen käden. Onneksi poliisilaitokselta löytyy Stefan, joka harrastaa geokätköilyä ja osaa siksi selittää rasian ja sinne sijoitetun kätkön idean. Jotta kätkössä mainitut uudet koordinaatit selviäisivät, täytyy vihjeiden perusteella löytää laulaja ja saada tietoon hänen syntymäaikansa. Beatrice ja Florin geokätköilevät työnsä puolesta ja löytävät kaikkiaan viisi kätköä, jotka käyvät kerta kerralta mieltäraastavammiksi ja joiden sisältämät arvoitukset monimutkaisemmiksi ratkaista.

"Katsotaan mitä tuleman pitää. Jos minä asennoidun johonkin tiettyyn, minulta jää helposti huomaamatta se, mikä on tärkeää, vain koska se näyttää erilaiselta kuin olin odottanut ..."

Ursula Poznanski alkaa romaaninsa Viisi ihan maltillisella poliisityöllä, mutta kiihdyttää juonen melkoisiin jännityksen sfääreihin. Poliisilla - ja lukijalla - on useita epäiltyjä, mutta oikea syyllinen paljastuu vasta, kun on jo melkein liian myöhäistä. Geokätköjen löydöt ja niihin liittyvät rikokset olivat vähän liian raakoja minun makuuni, mutta niihin päästessä olin jo sen verran koukussa, ettei kirjaa ollut enää keskeyttäminen. Ja itse asiassa geokätköilykin alkoi kummasti kiinnostaa.

Poznanskin sankaritar, Beatrice Kaspary, on kaunis, älykäs ja hoksaavainen kiperässä rikostutkinnassa, ja hänellä on mukavan ystävällinen suhde lähimpään työtoveriinsa Floriniin. Yksityiselämässä Bean eronnut eksä vainoaa häntä puhelimitse, ja kun kaksi kouluikäistä lasta ovat äitinsä luona, komisariolla on kaikkien yksinhuoltajavanhempien jakama murhe siitä, mitä tehdä lasten kanssa, kun sarjamurhaajan jahtaaminen ei mahdu tavalliseen säännölliseen työaikaan, vaan vaatii tekijänsä paikalle kellonajasta riippumatta.

Beatrice on sympaattinen poliisikomisario, johon tutustumista suosittelen kaikille piinaavasta psykologisesta jännityksestä pitäville. Itsekin luulen lukevani sarjan seuraavan osan Sokeat linnut, kunhan ensin jäähdyttelen rauhallisemman luettavan kanssa.
  
            Ursula Poznanski: Viisi, 308 s (e-kirjassa)

            Kustantaja: Atena 2016 (paperikirja 2013)

            Alkuperäinen: Fünf, 2012;   Suomennos: Anne Mäkelä

E-KIRJA on omasta hyllystä (oma ostos). 
MUUALLA Viisi on saanut paljon enimmäkseen ihastuneita lukijoita, esimerkiksi blogeissa 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä (kirjoittaja harrastaa geokätköilyä), kujerruksia (myös kätköilijä), Kirsin kirjanurkka ja Luettua elämää.

HAASTEISSA kuittaan Helmet-haasteen kohdan "19. Kirja käsittelee vanhemmuutta", sillä ero- ja yksinhuoltajaperheen jaettu vanhemmuus on paljon esillä. Tämä on 11. lukemani kirja sarjakirjojen Jatkumo-lukuhaasteessa. Se sopii myös Kuukauden kieli -haasteeseen, jossa syyskuun kielenä on saksa. 

Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita

Eläintarha. Nelivuotias Lincoln äitinsä kanssa ihanan yhteisen iltapäivän jälkeen palaamassa portille, ennen kuin tarha suljetaan. Silloin äiti näkee jotain kauhistuttavaa: maassa makaa ihmisiä, liikkumatta. Hieman aikaisemmin kuuluneet paukkuvat äänet saavat selityksensä, ja Joan kaappaa Lincolnin syliinsä ja lähtee pakenemaan niin nopeasti ja niin varovaisesti kuin pystyy eläintarhan sokkeloihin ja varjoihin.

Gin Phillipsin esikoistrilleri on yhden päivän romaani. Tai ei yhden päivän, vaan noin kolmen tunnin romaani. Tapahtumat eläintarhassa alkavat klo 17.55. tai hieman ennen, jolloin Joan ja Lincoln alkavat ripeän matkansa eläintarhan portille. Tapahtumat päättyvät klo 20.05. Siinä välissä Joan viettää pelon ja kauhun täyttämiä hetkiä Lincoln sylissään, häneen painautuneena. Pojan kehon lämpö omaansa vasten, hänen sydämenlyöntinsä ja hengityksensä tuntien Joan pakenee ja piilottelee, tuijottaa varjoja uhkia etsien ja kuuntelee pienimpiäkin risahduksia.

Alkuun Joan ei tiedä, kuka ampuu ja onko tämä vielä tarhassa. Jossain vaiheessa hän näkee kaksi nuorta miestä, jotka puhelevat ampumisesta, ja Joan kuulee, miten he ampuvat apinoita. Joan ja Lincoln piiloutuvat tyhjään piikkisika-aitaukseen, Joan yrittää pitää pojan hiljaisena sylissään, ettei vain mikään ääni kavaltaisi heidän olinpaikkaansa. Sitten soi puhelin, jonka Joan säätää kiireesti äänettömälle. Hän onnistuu viestittelemään muutaman kerran miehensä kanssa, ennen kuin päättää heittää koko puhelimen pois, sen valo voisi paljastaa heidän sijaintinsa sysipimeäksi muuttuneessa tarhassa.

Amerikkalaisen Gin Phillipsin teos on samanaikaisesti intensiivinen piileskely- ja pakokuvaus sekä äidinrakkauden ylistys. Kirjailija kuvaa, miten tuttu Lincolnin jokainen ruumiin ja mielen piirre on hänen äidilleen, miten rakas koko poika on ja miten äidin jokainen ajatus, liike ja suunnitelma tuona iltana eläintarhassa kohdistuu siihen, miten äiti voi pelastaa rakkaan lapsensa tuntemattomien ampujien mielivallalta.

Minuun romaani vaikuttaa kahtalaisesti. Se vetoaa tunteisiin, Joanin ja Lincolnin suhteessa on paljon läheisyyttä ja luottamusta, lämpöä. Paikoin eläintarhan pimeissä loukoissa piilottelu tarjoaa piinaavaa jännitystä, mutta sen jatkuessa liian samanlaisena liian pitkään tarina etäännyttää. Lopussa juoni tempaa taas imuunsa, ratkaisevissa hetkissä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Joan jää henkilönä melko etäiseksi, mutta pienen lapsen ja äidin läheisyys on kuvattu hienosti. Eläintarhaan jäi pari muutakin loukkoon, ja heistä tulee kirjassa tärkeitä sivuhenkilöitä. 

        Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita, 304 s. (ennakkokappale)
        Kustantaja: S&S 2018
        Alkuperäinen: Fierce Kingdom 2017, suomentaja Jaakko Kankaanpää
        Kansi: Anders Carpelan

KIRJA on ennakkokappale, kiitos kustantajalle! MUUALLA sen on lukenut Heidi P. Kirjapöllön huhuiluja -blogissa.
Osallistun kirjalla Yhdysvallat-lukuhaasteeseen. Juuri alkaneessa tämän kesän Kirjankansibingossa ruksaan ensimmäiseksi ruudun "Valokuva".

Lone Theils: Kohtalokas merimatka

Tanskalainen toimittaja Nora Sand toimii viikkolehden Lontoon kirjeenvaihtajana. Yhdellä haastattelumatkallaan merenrantakaupunkiin hän näkee käytetyn matkalaukun vanhan tavaran liikkeen ikkunassa ja päättää ostaa sen. Laukun sisältä löytyy runsas kokoelma vanhoja valokuvia, joissa nuoret tytöt poseeraavat kaikki samalla tavalla kuvaajalle. Yhtäkkiä Nora tunnistaa paikan, jossa yksi kuva on otettu: kaksi teini-ikäistä tyttöä seisoo Englannin-lautalla.

Samoihin aikoihin Noran lukioaikainen ystävä Anders tulee Lontooseen. Hän on poliisi ja osallistuu turvallisuusalan koulutukseen. Yhteistuumin Nora ja Anders selvittävät, että kuvan tytöt kuuluivat aikoinaan nuorisokodin ryhmään, joka pääsi odotetulle matkalle Lontooseen. Ennen laivan rantautumista huomattiin kaksi tyttöä - kuvan tytöt - kadonneiksi eikä heistä koskaan löydetty jälkeäkään, poliisin perusteellisista tutkimuksista huolimatta. Katoaminen tapahtui 1985, yli kaksikymmentä vuotta sitten.

Nora Sand ostaa sattumoisin lentokentältä kirjan, joka kertoo englantilaisesta sarjamurhaajasta, joka on tuomittu elinkautiseen vankeuteen lukuisien nuorten tyttöjen surmista, vaikka vain yhden ruumis on löydetty. Nora löytää miehen nimen ostamastaan matkalaukusta, ja Lone Thielsin esikoisromaani saa ihan uusia jännityksen kierteitä. Noran löydöistä kiinnostuu vähitellen Tanskan ja sitten Iso-Britannian rikospoliisi. Kun tunnettu sarjamurhaaja, joka ei ole suostunut tapaamaan vankilassa muita vieraita kuin perheenjäseniä ja asianajajansa, äkkiä myöntyy Noran tapaamiseen, asiat alkavat edetä vauhdilla ja vaarallisesti.

Kohtalokas merimatka tempasi mukaansa täysillä alusta alkaen, ja tämän äänikirjan kuuntelijan oli vaikea malttaa pitää taukoa kuuntelemisessaan. Nora Sand on erilainen rikoskirjan päähenkilö, nuori ja itsenäinen skandinaavinen nainen, jonka toimittajanvainu ennustaa mahtavaa juttua ja jonka empatia kohdistuu kaikkien niitten kadonneitten tyttöjen vanhempiin ja ystäviin, jotka eivät ole koskaan saaneet tietää, minne heidän rakkaansa hävisi.

Tanskalainen toimittajataustainen Lone Theils kirjoittaa hyvin, vauhdikkaasti ja jännittävästi. Kirjan loppua kohden hurjia käänteitä on vähän liikaakin minun makuuni, mutta kutkuttava tarina pitää otteessaan loppuun asti. Selvitettävät rikokset osoittautuvat rankoiksi ja vastenmielisiksi, ne nimetään, mutta niitä ei kuvailla yksityiskohtaisesti. Rikosten vastapainona kirjassa on romanttinen sivujuoni: Nora huomaa ajatustensa kääntyvän liiankin usein erään komean, raamikkaan miehen puoleen.

Nora Sand -sarjasta on käännetty suomeksi jo kakkososakin, Runoilijan vaimo. Tanskalaistoimittaja on sen verran sympaattinen tapaus, että epäilemättä se päätyy luettavaksi tai kuunneltavaksi, kun sopiva tilaisuus tulee.

      Lone Theils: Kohtalokas merimatka, äänikirja.

      Kustantaja: Aula & co 2017. Paperikirja 2016.

      Alkuperäinen: Pigerne fra Englandbåden, 2015, suomentaja Kari Koski

      Lukija: Mervi Takatalo. 13 t, 3 min.

E-KIRJA on laina Ellibs-kirjastosta. MUUALLA se on luettu tai kuunneltu ainakin blogeissa Kirja hyllyssä, Kirjasähkökäyrä, Kirsin kirjanurkka, Lukutoukan kulttuuriblogi.
Helmet-haasteeseen saan suorituksen kohtaan "3. Kirja aloittaa sarjan", lisäksi osallistun Jatkumo-haasteeseen (Nora Sand -sarja, 1. osa) ja Kirjoja ulapalta -haasteeseen.

Markus Falk: Profeetan soturit

Täytyy heti alkuun tunnustaa, että tuntematon kirjailijanimi ja kirjan takakannen teksti eivät ehkä olisi riittäneet houkuttelemaan minua lukemaan Profeetan sotureita. "Kiivastahtinen trilleri iskee kansainvälisten uhkakuvien ytimeen." Sen sijaan kirjailijanimen takaa paljastuva kaksikko siihen riitti, oikein hyvin.

Kirjailijanimen Markus Falk takaa löytyy kaksi kirjailija-tutkijaa, aviopari Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila. Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuva Björk-dekkarisarja on koukuttanut minut seuraansa kirja kirjan jälkeen, ja muitakin kirjailijan romaaneja olen lukenut. Jaakko Hämeen-Anttilan erikoisalana on arabian kielen ja islamin tutkimus, ja hän on kirjoittanut lukuisia oman alansa tietokirjoja. Profeetan sotureissa näen kummankin vahvuuksia, vaikken tiedä, miten he ovat kirjoitustyön jakaneet: vetävä ja jännittävä juoni, kiinnostavat henkilöt sekä islamin niin kiihdottoman ja rauhaa haluavan kuin sotaisen ja väkivaltaisenkin puolen tuntemus.

Suomalainen Lähi-idän tutkija Tuomas Pyy matkustaa Libanoniin luennoimaan vanhoista käsikirjoituksista. Paikalla on myös hänen italialainen kollegansa Carla Conti, joka on saanut haltuunsa vanhan käsikirjoituksen. Siitä hän haluaa myös Tuomaan mielipiteen, ja yhdessä he ajoittavat löydön alustavasti 600-700-luvuille. Käsikirjoituksesta saa sen käsityksen, että  sen teksti on profeetta Muhammadin sanelema Suuren Rauhan Suura, joka on jostain syystä jäänyt pois Koraania koottaessa. Mikäli näin olisi, käsikirjoituksen löytyminen olisi kansainvälinen sensaatio. 

Jo Beirutissa käy ilmi, että käsikirjoituksen haluavat itselleen muutkin tahot, ja ne eivät kaihda keinoja sen saamiseksi. Tuomas pakenee Saksaan käsikirjoitus matkatavaroissaan. Perillä Frankfurtissa hän tapaa saksalaisen kollegansa, joka ajoittaa käsikirjoituksen yhtä varhaiseksi. Carlakin pääsee Saksaan, jossa kolmikolle tulee kuumat paikat, kun he joutuvat terroristihyökkäyksen kohteeksi.

Saksasta Tuomas ja Carla jatkavat pakomatkaansa Helsinkiin vain huomatakseen, että samat kansainväliset tahot tavoittelevat heitä - tai pikemminkin käsikirjoitusta. Kirjan ehkä vallattomin kohtaus tapahtuu sukulaisten syrjäisellä kesämökillä Asikkalan metsissä. Nahkatakkiset terroristit väijyvät Tuomasta ja Carlaa liiterin takana, ja yllättäen hiljaiseksi nyhveröksi itseään kutsuva Tuomas löytää persoonastaan aivan uuden puolen. Armeija-ajan hiomat ampumistaidot pääsevät oikeuksiinsa, kun hän tarttuu lankonsa metsästyshaulikkoon ja pamauttaa terroristin kintuille sorsahaulisatsin.

Suomesta tapahtumat siirtyvät Lontooseen, jonne käsikirjoituksen on tarkoitus päätyä British Libraryn käsikirjoitusnäyttelyyn. Uhka ja hyökkäykset vain kiihtyvät, luoteja, pommeja, surmatekoja. Suurta Rauhan Suuraa tavoittelee sekä rauhanomainen veljeskunta että väkivaltainen terroristiklaani. 

Profeetan soturit tarjoaa kansainväistä jännitystä, jossa ikivanha käsikirjoitus kiehtoo tutkijoita ja sytyttää intohimoja monella taholla. Nykyajassa liikkuvan tekstin lomassa on lukuja, joiden otsikkoina on vuosilukuja - 656, 1456, 1922 - ja joiden tapahtumat valaisevat käsikirjoituksen vaiheita yli tuhannen vuoden aikana. Jälkikirjoituksessa vuosiluvut liitetään islamilaisen maailman historiallisiin tapahtumiin ja kysytään kiinnostavasti, olisiko mahdollista, että Suuren Rauhan Suuran kaltainen teksti voisi vielä nykyaikana löytyä.

Profeetan soturit on mukaansatempaava, siinä on takaa-ajoa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita juuri sopivasti kaltaiselleni kovan luokan trillereitä kaihtavalle. Pidän tavasta, jolla kirja yhdistää tietoa Lähi-idästä, islamista ja sen kirjoituksista kuviteltuun tarinaan. Kirjoittajien tausta yliopisto- ja tutkijamaailmassa välittyy tekstiin, sen verran tuntevasti liikutaan niin Helsingin yliopistossa kuin Brisih Libraryssakin. Ripauksen romantiikkaa tuo Tuomaksen ihastus häikäisevänkauniiseen Carlaan, mutta tällä on jo mukava poikaystävä. Avoimeksi jää, miten Tuomaksen ja Carlan yhteistyö artikkelin kirjoittamisessa tulee muuttamaan suhdekuvioita. Tai sitten ei. Onkohan kirjalle jatkoa luvassa?

        Markus Falk: Profeetan soturit, 345 s.

        Kustantaja: Otava 2018

        Kansi: Timo Numminen

        

KIRJAN lainasin kirjastosta.
MUUALLA kirja on luettu blogeissa Kirja vieköön ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Helmet-lukuhaasteessa 2018 sijoitan kirjan kohtaan "14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan".

Pirjo Tuominen: Tuonelan joutsen

Pirjo Tuomisen kirjat ovat menneet minulta ihan ohi, en ole niitä aikaisemmin lukenut enkä muutenkaan niihin törmännyt. Siksi minulle oli yllätys kirjailijan teoslistaa tutkiessa, että hän on kirjoittanut romaaneja lähes 40 vuoden ajan ja vielä melkoisella tahdilla: kirja vuodessa, kaksi parhaassa.

Tuonelan joutseneen tartuin kirjaston dekkarihyllyä tutkiessani. Teos ei ole poliisiromaani, mutta murhamysteeri siitä vähitellen kehkeytyy. Tapahtumat sijoittuvat Keski-Suomeen kuvitteelliselle Jyrkänkosken teollisuuspaikkakunnalle, jonka elinkeinoelämää on hallinnut Wallasvuon suku jo sukupolvien ajan. Tulevaisuuskin näyttää lupaavalta, Wallasvuon esikoinen Ulla Selen odottaa ensimmäistä lastaan.

Sitten Ulla katoaa mystisesti iltalenkillään ja löytyy vasta aikojen päästä koskesta. Lukija tietää koko ajan, mitä tapahtui, mutta sukulaiset, paikkakuntalaiset ja media joutuvat pähkäilemään, miten ja mistä syystä Ulla oikein kuoli.

Kirjan päähenkilöksi nousee Mailis Sarka, joka hänkin kuuluu Wallasvuon sukuun ja on jäänyt eläkkeelle suvun yhtiön taloushallinnosta. Hän maalaa vuorineuvos Harry Wallasvuon muotokuvaa, joka tulee myös tämän elämäkerran kanteen. Harry on Ullan isä, ja yhdessä he pohtivat tyttären kohtaloa.

Kesähuvilansa lähistöllä Mailis saapuu vanhalle venevajalle etsimään kissaansa Eetua ja on samalla päästä hengestään. Vain Eetun loikka päällekävijän kimppuun pelastaa Mailiksen. Ullan surma selviää vasta, kun toinenkin murha on tapahtunut, ja Mailiksen tarkalla huomiokyvyllä sekä usealla sattumalla on siinä osuutensa. Mailiksen ei ole kovin helppo kertoa nuorelle poliisille huomioistaan, kun hän tajuaa, miten nämä suhtautuvat häneen kuin höpsähtäneeseen ja asioita kuvittelevaan vanhukseen.

Kirjan alkupuoli etenee verkkaisesti Mailiksen elämää ja ajatuksia ikääntymisestä seuraillen. Kansliepeen mukaan Pirjo Tuominen tunnetaan historiallisten romaanien taitajana, jonka teosten keskiössä on usein perhe ja sukuyritys. Sukuyrityksen ja sen ihmiset tunnistan Tuonelan joutsenestakin. Vasta kirjan loppupuoliskolla pääsee jännityskirja vauhtiin. Wallasvuon suvun tarina ja sen vaietut salaisuudet kietoutuvat yhteen toisen perheen tarinan kanssa. Ei vain omaisuus ja valta periydy, vaan myös kosto ja viha voivat siirtyä sukupolvelta toiselle ja johtaa äärimmäisiin tekoihin. 

Kirjassa rikos ratkeaa ja kuolemantapaukset saavat selityksensä, mutta rikoksen tekijät katoavat tietymättömiin. Ehkä heidät tavataan vielä, sillä Tuonelan joutsen ja Mailis Sarka -sarja on saanut toistaiseksi jatkoa neljän kirjan verran.

KIRJAN lainasin kirjastosta.

     Pirjo Tuominen: Tuonelan joutsen, 383 s.
     Kustantaja: Tammi 2011
     Kansi: Helena Kajander

Karin Fossum: Marraskuun neljännen vastainen yö

Kun 17-vuotias Jonna Moe huikkaa vanhemmilleen eteisessä ja kertoo lähtevänsä Louisen luo, vanhemmille ei ole aavistustakaan, mitä on tapahtumassa. Kun Jonnaa ei kuulu kotiin eikä hän ole ollut Louisellakaan, Magnhild ja Jon Moe huolestuvat ja ilmoittavat poliisille tyttönsä katoamisesta.

Sen yön vanhemmat istuvat olohuoneessa ja tuijottavat ikkunasta ulos pihatielle, jota pitkin Jonna tulisi kotiin. He istuvat tai seisovat samalla tavalla seuraavat illat ja yöt, sitten viikot ja kuukaudet. Poliisi etsii Jonnaa aikansa, mutta ainoa havainto tytöstä on sillalta, jota opettaja näki hänet ylittämässä katoamisiltana.

Karin Fossum on mestari kirjoittamaan psykologista jännitystä, ja vaikka Marraskuun neljännen vastainen yö ei olekaan mielestäni rikosromaani, taustalla häilyvä rikoksen todennäköisyys tai mahdollisuus on siinä vahva elementti. 

Kirjan psykologinen jännite tulee siitä, mitä Jonnan katoaminen tekee hänen vanhemmilleen. Miten selviää äiti, joka on tottunut aina järjestämään, hoitamaan ja päättämään kaiken, kun ei olekaan mitään, mitä hän voi tehdä? Miten selviää isä, joka on hiljainen, rauhallinen ja tottumaton puhumaan sisäisistä tunnoistaan, kun hänen mielikuvituksensa luo kauheita kuvia siitä, mitä Jonnalle on voinut tapahtua?

Puolisot ajautuvat yhä etäämmälle toisistaan. Kauheitten mielikuvien rinnalla nousee ahdistavia ajatuksia siitä, että jos Jonna onkin lähtenyt heidän takiaan. Koska he ovat olleet huono isä tai huono äiti, eivät ole osanneet nähdä jotain, jonka Jonna on yrittänyt kertoa heille.

Piinaavat kuukaudet kuluvat. Tulee Jonnan kahdeksastoista syntymäpäivä. Äiti haluaa pitää muistotilaisuuden kirkossa ja samaan aikaan kutoo villapuseroa Jonnalle tämän lempiväreistä. Kauheitten mielensisäisten kuvien rinnalla isä tietää, että Jonnan palatessa hänen ensimmäiset sanansa olisivat: Minä tiesin, että sinä tulisit takaisin.

Kun vuosi on kulunut, Magnhild ja Jon Moe ovat kumpikin tahoillaan tulleet ratkaisuun parisuhteessaan, ja he puhuvat siitä marraskuun neljännen päivän iltana. Siitä illasta tulee käänne, jossa kumpikin joutuu kohtaamaan oman elämänsä ja avioliittonsa kipukohtia. Käänteen lopputulema jää kirjassa avoimeksi, lukijan oman ajattelun varaan, mutta kirjan loppu antaa toivoa.

Karin Fossum on yksi lempidekkaristeistani ja olen ihastunut hänen Konrad Sejer -sarjaansa, josta olen lukenut kaikki sarjan alkupään kirjat. Vain viimeisimmän, Carmen Zita ja kuolema, olen lukenut blogiaikana. Marraskuun neljännen vastainen yö on jännittävä ja ahdistava, siinä keskiössä ei ole rikoksen ratkaisu, vaan vanhempien tuska ja suru, heidän sisäiset ja keskinäiset jännitteensä, joita Fossum kuvaa taidolla ja ymmärtäen. Ja kyllähän lukijaa jännittää, selviääkö se, mitä Jonnalle oikein tapahtui.

KIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA se on luettu ainakin blogeissa Cilla In Wonderland ja Kirjoitan ja luen, siis olen ja Kuristava kirsikka - lukupäiväkirja ja Tässä kaupungissa tuulee aina

Karin Fossum: Marraskuun neljännen vastainen yö, 194 s.
Kustantaja: Johnny Kniga 2005 
Alkuperäinen: Natt til fjerde november (2003), suomentaja Katriina Savolainen
Kansi: Kirsi Kujansuu

Outi Pakkanen: Julma kuu (äänikirja)

Tartuin ensimmäisen kerran Outi Pakkasen rikosromaaniin ja yllätyin. Kirjaksi valikoitui Julma kuu, ja kuuntelin sen äänikirjana. Teoksen loppupuolelle asti odotin, milloin joku enemmän tai vähemmän sympaattinen suomalainen rikoskomisario astuu kehiin ja alkaa tutkia rikosta. Sitä ei tapahtunut. Sillä Julma kuu

• on kirja rikoksesta - tai rikoksista - mutta lukijan itse pääteltäväksi jää, onko se rikosromaani vai ei. Psykologista jännitystä riittää kyllä.
• on kirja naisista ja naisten keskinäisestä ystävyydestä, välittämisestä ja huolehtimisesta. Naisista, jotka tarvitsevat kuuntelevaa ystävää ja myötäelävää sisaruutta, tuli se sitten hyvältä pitkäaikaiselta ystävältä tai naapurin vanhemmalta, ennestään tuntemattomalta naiselta.
• on kirja parisuhdeväkivallasta ja sen vaikutuksista.
• on kirja siitä, miten täysin sivullisenkin välittäminen ja arkirohkeus voi muuttaa tapahtumien kulun ratkaisevasti ja ehkä pelastaa elämän.
• sisältää hieman kuuhulluutta.

Helsingin Stockmannin kosmetiikkaosastolla työskentelevä Johanna Lind kohtaa elämänsä miehen, niin ihanan, ettei sellaisia olekaan. Myös vastapäisen naapuritalon ikkunasta elämää ja ihmisiä tarkkaileva nainen ja hänen valtava valkoinen kissansa näkevät, mitä Johannalle tapahtuu, nainen aavistaa pahaa ja päättää toimia. Johannan ystävätär ja uskottu käy omia kipujaan avioliitossaan, kun mies kertoo, että haluaa eron.

Helsingin keskustaan ja sen tuttuihin paikkoihin sijoittuva romaani oli mielenkiintoinen tuttavuus, mutta tämän perusteella en sijoittaisi Pakkasta lempidekkaristieni kirjavaan kastiin. En oikein tiedä, olinko pettynyt vai en, kun sitä rikospoliisia tai vähintään jotain muuta rikosta selvittelevää ei missään vaiheessa ilmestynytkään, mutta sen verran uteliaan olon tämä jätti, että kokeilen varmasti Pakkasta vielä toisenkin kirjan verran.

Elokuvien ystävä löytää tästä monia klassikkoja, sillä vastapäisen talon tarkkailija tuntee hyvin vanhempia elokuvia ja hakee niistä tosielämän vertailukohtia kerran jos toisenkin.

     Outi Pakkanen: Julma kuu, äänikirja
     Kustantaja: CrimeTime 2012 (alkuperäinen paperikirja 2012)
     Lukija: Marja Myllylä, 1 CD-levy (MP3 formaatti), 8 h 5 min
     Kotelon kuvat: Timo Ahola

ÄÄNIKIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA: Dekkaripäivät, Kirjavinkit, Booking It Some More, Nenä kirjassa

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Amyllä ja Nickillä on viisivuotishääpäivä, johon tavan mukaan kuuluvat heidän toisilleen antamat lahjat ja Amyn järjestämä aarteenetsintä. Tänä vuonna kaikki kuitenkin sujuu toisin: Amy katoaa. Ei kulu aikaakaan, kun poliisit epäilevät henkirikosta ja tekijäksi Nickiä.

Näin alkaa Gillian Flynnin Kiltti tyttö, avioliittotrilleri, jossa Amyn katoamisesta ja sen jälkeisistä tapahtumista kertoo pitkään Nick. Hänen kertomuksensa lähtee liikkeelle hääpäivän aamusta ja jatkuu siihen hetkeen, jolloin hänen vaimonsa katoaminen paljastuu. Poliisi ja kaupungin asukkaat ponnistelevat löytääkseen Amyn ja selvittääkseen, mitä oikein on tapahtunut. Tähän kuvaukseen lomittuu Amyn näkökulma, kun joka toinen luku kirjan ensimmäisessä osassa on katkelma hänen päiväkirjastaan. Niistä muodostuu tausta hääpäivän tapahtumille, sillä päiväkirjan sivuilla Amy ja Nick tapaavat ensimmäisen kerran, menevät naimisiin, työskentelevät New Yorkissa, kunnes laman takia muuttavat Nickin kotikaupunkiin Missouriin. Koko kirja rakentuu näistä avioparin puheenvuoroista, joita kuljetetaan vuorotellen. Niiden kautta avautuvat heidän suhteensa alkuvaiheet ja kehitys ja toisaalta hääpäivän mysteerinen katoaminen. Samalla lukija kuulee kummankin äänen ja näkee tapahtumat - ja tulkinnat - molempien silmin.

Kirja on jännityskirja, mutta ei ihan tavallinen sellainen. Dekkarina en osaa sitä pitää, vaikka tapahtumat pyörivätkin katoamisen ja todennäköisen rikoksen selvittämisen ympärillä. Jännitys nousee tarinan yllättävistä käänteistä sekä päähenkilöistä ja heidän suhteestaan vähitellen paljastuvista asioista. Kirja on yhden avioliiton kuvaus. Etukannen sisäsivulle on painettu amerikkalaisista kirja-arvioista otteita. "Naskalinterävä... Käsittämättömän kiero... Vaikuttavan salakavala..." kuuluvat New York Timesin arvioijan sanat.

Kirja koukutti lukemaan loppuun, koska halusin tietää, miten kaikki ratkeaisi, mutta silti välillä tahti hidastui. En erityisemmin pitänyt kirjan paikoin ronskista kielenkäytöstä, ja aivan alussa minua häiritsi kielellinen kömpelyys, ja huomasin miettiväni, oliko alkuperäinen teksti vai käännös kömpelöä. Rakenne vaihtuvine näkökulmineen oli sinänsä kyllä mielenkiintoinen ja sopi kirjaan ja sen juonen kuljettamiseen. Henkilöihin oli todella vaikea samaistua.

Nick hankki asianajajan, kun häneen kohdituneiden epäilysten vyyhti tiheni, ja tämä pohdiskeli amerikkalaisen oikeuskäytännön muuttumista median puristuksessa:

" Mediahuomiosta on tullut osa oikeusjärjestelmää. Internet, Facebook, YouTube, enää ei ole olemassakaan puolueetonta valamiehistöä. Enää ei lähdetä puhtaalta pöydältä. Juttu on 80-90-prosenttisesti ratkaistu jo tullessaan oikeuden eteen." (s. 335)

Pelottavaa.

Kirjablogeissa Kiltti tyttö on saanut kovasti vaihtelevan vastaanoton. Siitä on pidetty mm. Tessan, Sonjan ja Järjellä ja tunteella -blogeissa. Sen sijaan teoksen ovat kokeneet ärsyttävänä tai jopa inhottavana mm. Noora ja Amma. Leena Lumi ei oikein tiennyt, mitä ajatella, mutta listasi koko joukon blogeja, joissa teosta on luettu. 

KIRJAN lainasin kirjastosta. Osallistun sillä kahteen haasteeseen: Aviojuonia ja Maailman ympäri / Yhdysvallat, Missouri.

Gillian Flynn: Kiltti tyttö, 447 s.

Kustantaja: WSOY 2013

Alkuperäinen: Gone Girl, 2012; suomentaja Terhi Kuusisto

Graafikko: Martti Ruokonen