Ranya ElRamly: Auringon asema

"Kun minä istuin pöydän ääreen kuorimaan appelsiinia, minä tiesin, että voin tehdä kuoreen neljä viiltoa, jolloin kuori irtoaa helposti, niin teki minun äitini. Mutta minä tiesin myös, että voin toisaalta leikata kuoren irti pitkänä spiraalina, jonka voin pujottaa hetkeksi ranteeseeni kuin korun, niin teki minun isäni."

Ranya ElRamlyn (nyk. Paasonen) esikoisteos ja toistaiseksi ainoa kirja Auringon asema on runollinen romaani suomalaisen Anun ja egyptiläisen Ismaelin kohtaamisesta, rakastumisesta ja perheen perustamisesta. Kertojana on heidän tyttärensä, hän syntyy Intiassa, kasvaa lapsena isän kotimaassa ja muuttaa myöhemmin Suomeen.

Ranya ElRamlyn omissa elämänvaiheissa on paljon samaa kuin kirjan kertojan, hän on syntynyt Intiassa suomalaiselle äidille ja egyptiläiselle isälle, ja perhe on asunut Egyptin ja Suomen lisäksi muun muassa Libyassa ja Saudi-Arabiassa, joten ehkä en ole kovin väärässä pitäessäni Auringon asemaa autofiktiona.

Teoksen kerronta on kaunista ja rakenne kiehtova. Rakkaustarinan koko kaari kuoriutuu esiin kerros kerrokselta, se ei etene lineaarisesti, vaan kiertää spiraalina ympyrää, kuin isän appelsiinin kuori. Aikatasot lomittuvat keskenään vapaasti assosioiden: vanhempien tutustuminen, kertojan lapsuus, aikuisuus. Kirjailijalla on muutamia lauseita, jotka hän tuo kirjaan toistuvasti:

"Minun isäni tapasi minun äitini junassa matkalla Luxorista Assuaniin." 

"Minun isäni oli työmatkalla, kun hän tapasi minun äitini, kun hän tapasi minun äitini ja päätti heittää kaiken vanhan pois."

Toisteiset lauseet avautuvat johonkin uuteen, vievät syvemmälle, tarina etenee, ja lukija ymmärtää enemmän. Vanhempiensa tapaamisen ja avioliiton lisäksi kertoja vertaa toisiinsa suomalaista ja egyptiläistä kulttuuria ja kuvaa tavattoman hyvin monessa eri maassa kasvaneen tuntoja ja oman identiteetin etsintää.

"Minä en enää aio juurtua minnekään, minun saareni kulkee minun mukanani tästä päivästä eteenpäin. 

Minä istun silkkityynyllä, luen kovakantista kirjaa ja juon maitoa. Kerta kaikkiaan."

Auringon asema on kokoaan suurempi kirja, täynnä runoa ja tunnelmaa, ja se sisältää surullisuudessaan täyteläisen ja riipaisevan tarinan. En ihmettele yhtään, että ElRamlyn kirja voitti sekä Kalevi Jäntin palkinnon (2002), Runeberg-palkinnon (2003) että Kiitos kirjasta -mitalin (2003).

               Ranya ElRamly: Auringon asema, 190 s
                 Kustantaja: Seven 2003 (pokkari). (1. p. 2002)

KIRJA on BookCrossing -kirja, jätetty kirjaston asiakkaiden kirjanvaihtohyllyyn, josta sen sattumanvaraisesti poimin luettavakseni.
MUUALLA esimerkiksi: Kiiltomato/Niina Hakalahti, Mari A:n kirjablogi, Mrs Karlsson lukee, Sallan lukupäiväkirja, There's no such thing as too many books

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 24. Sokkona hyllystä valittu kirja (valittu silmiin osuneen BoookCrossing -tarran houkuttelemana).
Elämä, kerta kaikkiaan! -haaste, koska autofiktio.
Maailman ympäri 80 päivässä -haasteessa (Jules Vernen kirjan mukaan) olen saapunut Euroopan halki Lontoosta Egyptiin - Phileas Fogg pysähtyi Suezin satamassa, mutta mieleistä Suezille sijoittuvaa kirjaa ei nyt löytynyt, joten kelvatkoon tämä suurelta osin  Egyptissä tapahtuva teos tähän kohtaan.

Petri Tamminen: Musta vyö

Vuosi sitten syyskuussa kirjoitin, että Petri Tammisesta on tullut yksi kirjailijasuosikkejani. Luin silloin hänen Meriromaaninsa. Nyt hiljattain julkaistu Musta vyö vahvistaa tunnetta, vaikka teos on erilainen kuin aikaisemmin Tammiselta lukemani.

Musta vyö - Aikuistuminen on yksinäisyyden muoto. ei oikeastaan ole mukava kirja, ei ollenkaan. Se puhuu kuolemanvakavista asioista, kuolemasta ja kuolemanpelosta sillä tavoin, että aluksi naurattaa ja lopussa riipaisee. Ja kun on tarpeeksi pitkään riipaissut, sitten lopussa kajastaa pieni toivonsäde.

Mustan vyön minäkertojan, kirjailijan, isä on juuri kuollut ja kirjailija etsii vimmatusti tämän mustaa vyötä, jonka äiti kuoleman jälkeen oli antanut pojalleen. Poika pukeutuu isänsä hautajaisiin eikä löydä isän vyötä, vaan taipuu ottamaan omansa. Välähdyksinä mieleen nousevat erilaiset muistot isästä tämän eläessä, yllättävästä sairauskohtauksesta ja sairaala-ajasta sekä lääkärin lupauksesta päästä kotiin heti seuraavalla viikolla. Uutista seuranneena yönä isä menehtyy.

Surun keskellä kirjailija sanailee tavalla, joka saa minut nauramaan ääneen, mitä kovin moni kirja ei tee (tai siis en taida lukea naurattavia kirjoja kovin usein), mutta sitten havahdun, ettei toisen kuoleman surulle ja pelolle saa nauraa. Mutta minkäs teet, Tammisen lakoninen tyyli iskee nauruhermooni jollain kummallisella tavalla ihan väärissäkin kohtaa. Nauruni on myötätuntoista, samaistuvaakin.

"En osannut sanoa ensin mitään, tuijotin vain eteeni. Minulle käy helposti niin, jos joku sanoo minulle jotakin odottamatonta [...] 

Tuijotukseni vaikutti varmaankin hidasälyisyydeltä, vaikka minusta se oli nopeaälyisyyttä - ehdin muotoilla niin monia mahdollisia vastauksia etten ehtinyt lausua niistä ainuttakaan."

Sitten kirjan lopussa ei enää naurata. Musta vyö on kirja suruvuodesta, alun puuhakkaista järjestelyistä ja hautajaisten jälkeisestä surusta, oman kuoleman pelosta ja masennuksesta, tunteitten katoamisesta, syyllisyydestä, yksinäisyydestä. Kirja on fiktiota, mutta siinä on niin omakohtainen tuntu, että se koskettaa, riipaisee, ja minuakin alkaa surettaa. Ja sitten taas on pakko naurahtaa jollekin tokaisulle. Surun vuodenkierron jälkeen koittaa kuitenkin kevät, se alkaa sen viidentoista minuutin aikana, jolloin kirjailija käy sairaalassa, jossa hänen isänsä edellisenä keväänä kuoli.

"Ja nyt minä seisoin sairaalan pihalla isän farkuissa, niissä jotka olivat jääneet hänen viimeisikseen, minulle hiukan liian lyhyissä, ja oli tämä kevät. 

En tiedä miksi juuri silloin, mutta silloin se tapahtui: isä antoi minulle anteeksi."

Petri Tamminen kirjoittaa Mustaan vyöhön kertojaminän surun, halvaannuttavan pelon oman elämän loppumisesta, kipeästä isäsuhteesta ja kuoleman jälkeen jättämistä syyllisyyksistä. Vaimo on reipas ja puuhakas ja sanoo ajatuksia, jotka saavat kirjailijan oivaltamaan tärkeitä asioita itsestään ja tilanteestaan.

"Kipeänhausta, tragikoominen romaani kuolemanpelosta." kuvaillaan kirjaa kustantajan sivuilla.

Aikaisemmin luettu: Suomen historia (2017), Muita hyviä ominaisuuksia (2010) ja Meriromaani (2015), tässä järjestyksessä.

               Petri Tamminen: Musta vyö, 175 s
                 Kustantaja: Otava 2019
                 Kansi: Piia Aho

KIRJA on kirjastosta. MUUALLA blogeissa Tuijata, Kirja vieköön.