Juha-Pekka Koskinen: Säkenöivä Sibelius

Menneellä viikolla oli Se Päivä, siis 8.12., jolloin Sibeliuksen syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Sen kunniaksi ja ratoksi luin yhden uuden elämäkerran, joka oli nopeasti luettu ja melkoisen riemastuttava tapaus.

Juha-Pekka Koskisen Säkenöivä Sibelius on riimeinä laadittu pienoiselämäkerta. Sanataiturin säkeet ovat mainioita. Vaikutelmaa täydentää Miranda Koskisen raikas piirroskuvitus, joka kirjassa on mustavalkoinen lukuunottamatta kantta ja sisäkansiaukeamien kuvia.

Riimitellen kerrotaan Sibeliuksen elämä lapsuudesta,

Vaan kun musiikkia täti soittaa / uteliaisuus pojan voittaa. / Ryömii alle taffelipianon / lumoihin jää duurin hienon. / Vihreältä sävel näyttää / taitavasti täti käyttää, / melodian juoksutusta, / synkin kohta aivan musta. (s. 8)

seurustelusta ja avioliitosta Aino Järnefeltin kanssa

Saatto aikaan viljasadon, / murtaa Jannen rinnan padon. / "Sydäntä kun vaivaa vihlaus, / siihen auttaa vain kihlaus." ( s. 26)

ja säveltäjän vaikeudesta yhdistää työ ja perhe-elämä sekä elämän loppuvaiheista.

Kotona on kielto melun, / pudottaa jos lapset lelun, / Aino moittii ankarasti / säveltäjän korviin asti / ei saa mitään ääntä tuoda / vaikea on uutta luoda, / vihellys on synti suurin, / suututtaa se perin juurin. (s. 46)

Luin aikaisemmin tänä vuonna Sibeliuksen elämäkerran, joten hänen vaiheensa olivat tutut. Silti tai ehkä juuri siksi oli hauskaa lukea samoista vaiheista riimitellen. Kirjasta jäi hyvä mieli, vaikka säveltäjämestarin elämässä oli synkkiäkin vaiheita.

Juha-Pekka Koskinen on monipuolinen kirjailija. Kesällä luin hänen tänä vuonna ilmestyneen romaaninsa Kuinka sydän pysäytetään, jonka hän kirjoitti nimellä JP Koskinen. 


     Juha-Pekka Koskinen: Säkenöivä Sibelius, 70 s.
     Kustantaja: Paasilinna 2015
     Kansi: Miranda Koskinen

KIRJAN lainasin kirjastosta.

HAASTE: Osallistun tällä Elämäkertahaasteen Kolmanteen minihaasteeseen, jossa luetaan yksi Suomeen ja yksi Norjaan liittyvä elämäkerta 31.12.mennessä.

Tiina Raevaara: Laukaisu

Tiina Raevaaran vasta ilmestynyt Laukaisu on mieleen jäävä kirja, pienoisromaanin pituinen 120 sivullaan, mutta vakava ja painava sisällöltään. Se ei ollut varsinaisesti viihdyttävä, mutta pakotti silti lukemaan itsensä nopeasti loppuun.

Laukaisun päähenkilö on Pauliina, Kerkon vaimo ja esikoululaisten kaksosten äiti. Pauliina on uupunut miehen melkein kaksi vuotta jatkuneeseen sairaslomaan, lapsiperheen arjen pyöritykseen, työttömyyteen, rahattomuuteen, kaaokseen.

"Toisinaan Pauliina olisi kyllä halunnutkin, että lapset vietäisiin pois. Hän oli väsynyt, hyvin väsynyt, eivätkä hyvin hyvin väsyneet ihmiset kykene tuntemaan rakkautta. Elämä oli kaaosta..." (s. 52)

Laukaisu kertoo Pauliinan yhdestä päivästä, aamusta iltaan. Herättyään aamulla hän kuulee terävän pamauksen, ja vähän myöhemmin Kerkko kertoo, että oli aikonut ampua itsensä. Pauliina vie tytöt esikouluun, tapaa vanhan koulukaverinsa, riitelee Kerkon kanssa. Ennen iltaa Pauliina on tehnyt isoja päätöksiä, joissa hän näkee uuden alun  siemeniä.

Kirjan kertoja osoittautuu Pauliinan koulukaveriksi, vaikka heidän viime tapaamisestaan on kulunut 15 vuotta. Nimenomaan kertojan kautta kirja kertoo perheväkivallasta, sillä tämä kertaa Suomessa viime vuosikymmeninä tapahtuneita perhesurmia, palaa niihin yhä uudestaan. Paikoin kirjan alussa kertojan ääni on etualalla ja melkein itsetarkoituksellinen, ja minua alkoi hänen dokumentointinsa suorastaan ärsyttää, sillä se häivytti Pauliinan ja hänen kaaoksensa taakseen, ja olisin halunnut tietää, mitä nimenomaan Pauliinalle tapahtuisi. Laukaisun alkukappaleessa kertoja aloittaa:

"Kerron teille Pauliinasta, koska minua on pyydetty tekemään niin. Teen arvokasta työtä: te janoatte tietoa, ja minä tarjoan sitä. Ruokin teitä yksityiskohdilla, syillä ja selityksillä. Järjestän maailman kaaoksen puolestanne." (s. 7)

Kertoja selostaa, mitä suomalaisissa nimetyissä perhesurmissa oli tapahtunut, ja arvelee osallisten mielentilaa ja motiiveja, tiedot perustuvat lehtijuttuihin. Järkyttävien tapahtumien toisto tuntui minusta ahdistavalta Pauliinan mielen kaaoksen rinnalla, toisaalta uutisten asiallinen luettelointi etäännyttikin voimakkaista tunteista. Pauliinan mielen ja kodin kaaos oli uskottavasti kuvattu, mutta ihan kaikki hänen päivänsä kulussa ei tuntunut uskottavalta, siis juuri tuona nimenomaisena päivänä.

Laukaisun päätös on novellinomainen. Kertoja on tehnyt selväksi, mitä päivän kuluessa tulee tapahtumaan, mutta loppu jää silti lukijan itsensä nähtäväksi ja kuviteltavaksi. Tiina Raevaara on osannut taitavasti luoda jännitteen, joka kantaa alusta loppuun, ja jos kirjan kertoja ei olisi ollut niin ärsyttävä, tämä olisi mielessäni vieläkin hienompi kirja. Rankka, mutta ajatteluttava ja mieleen jäävä.

KIRJAN poimin kirjaston uutuushyllyltä. Sitä on ehditty lukea mm. seuraavissa blogeissa, joissa siitä on vaikututtu: Eniten minua kiinnostaa tie, Järjellä ja tunteella, Lukukausi, Ompun blogi.


Tiina Raevaara: Laukaisu, 120 s.
Kustantaja: Paasilinna 2014
Päällys: Laura Noponen