Naistenviikko on taas täällä. Kirjoitan sen aikana blogiini parista, kolmesta naiskirjailijan romaanista. Niistä jokaisessa päähenkilö on nainen, ja kirjailijat ovat eri maista. Aloitan supisuomalaisella Sirkalla, jonka kuuntelin jo keväällä äänikirjana.
Anni Saastamoisen Sirkka on mainio tapaus, hulvaton ja surumielinen samaan aikaan. Tämän sanon sekä kirjasta että sen nimihenkilöstä, Sirkasta.
Äiti ja Natalia tekevät parhaansa tuodakseen Sirkan säntilliseen elämään väriä ja lämpöä. Äiti vie Sirkan verho-ostoksille, mutta Sirkka ei osta keltaisia verhoja, vaikka suostuu kyllä edellisiä verhoja vaaleampaan harmaaseen. Eräänä päivänä äiti odottaa Sirkan oven takana ja istuu kirkkaankeltaisessa keinutuolissa. Vanhanpiian varusteisiin kun kuulemma kuuluu keinutuoli, ja sellaisen äiti on nyt tyttärelleen hankkinut. Toinen tarpeellinen varuste on kissa, ja sellainenkin Sirkan kotiin päätyy kaikkien ihmeeksi. Ensin yksi ja sitten kohta perään toinen.
Sirkka on oivaltava ja humoristinen kirja. Se on hauska siksi, että se on hauskasti kirjoitettu, ja haikea siksi, että jotenkin lukijanakin toivon, että Sirkan elämässä olisi enemmän väriä ja lämpöä. Mutta kirja puhuu vahvasti sen puolesta, että jokaisella on oikeus omanlaiseensa tapaan elää. Sellaiseen, mihin elämänrohkeus kunakin aikana riittää. Ei tarvitse taipua tapailemaan menninkäismäistä, brittiläisen poliisisarjan komisarion lailla hymyilevää Kaarlo Orakasta, vaikka kaikki kyselevätkin miesasioista, ellei mies loppujen lopuksi kiinnosta tarpeeksi. Kirja päättyy tyytyväisesti - ja (ainakin melkein) toiveikkaasti.
Kirja sopi mainiosti kuunneltavaksi äänikirjana ja Pirjo Heikkilä lukijaksi juuri tähän teokseen. Ei mikään ihme, että Sirkka voitti Storytel Award -palkinnon vuoden 2019 parhaana äänikirjana kaunokirjallisuuden sarjassa.
Anni Saastamoinen: Sirkka, äänikirja
Kustantaja: Kosmos 2019
Lukija: Pirjo Heikkilä 4 t 5 min
ÄÄNIKIRJAN kuuntelin kuuntelupalvelusta.
Osallistun kirjalla naistenviikkohaasteeseen, jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi. Linkin takaa löytyy lista osallistuvista blogeista.
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja, koska se sattuu juuri nyt olemaan lukuvinkkinä kotikaupunkini kirjaston nettisivulla.
Anni Saastamoisen Sirkka on mainio tapaus, hulvaton ja surumielinen samaan aikaan. Tämän sanon sekä kirjasta että sen nimihenkilöstä, Sirkasta.
"Sirkka on sirkoista sirkoin, statisteista paras, massaan katoava myyrä ja puutarhatonttu. Samalla joku mutta ei kuitenkaan kukaan. Sirkka on Sirkka."Sirkka on yksin elävä sinkkunainen, jolle järjestelmällisyyys ja tehokkuus ovat tärkeitä. Työssään Sirkka on tarkka ja ahkera, ihmisistä Sirkka ei pidä, ja pyrkii elämään niin, että joutuu muiden kanssa tekemisiin mahdollisimman vähän. Töissä on tietysti käytävä ja kaupassa ja kirjastossa, mutta muuten kontaktit rajoittuvat taiteelliseen äitiin ja Nataliaan, johon Sirkka aikoinaan tutustui opiskeluaikana luennolla. Yhdessä vaiheessa oli Sauli, josta Sirkka kyllä piti, mutta Saulia ei ole enää. Saulista ei saa puhua, mutta kummasti hän nousee Sirkan ajatuksiin yhä uudestaan.
Äiti ja Natalia tekevät parhaansa tuodakseen Sirkan säntilliseen elämään väriä ja lämpöä. Äiti vie Sirkan verho-ostoksille, mutta Sirkka ei osta keltaisia verhoja, vaikka suostuu kyllä edellisiä verhoja vaaleampaan harmaaseen. Eräänä päivänä äiti odottaa Sirkan oven takana ja istuu kirkkaankeltaisessa keinutuolissa. Vanhanpiian varusteisiin kun kuulemma kuuluu keinutuoli, ja sellaisen äiti on nyt tyttärelleen hankkinut. Toinen tarpeellinen varuste on kissa, ja sellainenkin Sirkan kotiin päätyy kaikkien ihmeeksi. Ensin yksi ja sitten kohta perään toinen.
Sirkka on oivaltava ja humoristinen kirja. Se on hauska siksi, että se on hauskasti kirjoitettu, ja haikea siksi, että jotenkin lukijanakin toivon, että Sirkan elämässä olisi enemmän väriä ja lämpöä. Mutta kirja puhuu vahvasti sen puolesta, että jokaisella on oikeus omanlaiseensa tapaan elää. Sellaiseen, mihin elämänrohkeus kunakin aikana riittää. Ei tarvitse taipua tapailemaan menninkäismäistä, brittiläisen poliisisarjan komisarion lailla hymyilevää Kaarlo Orakasta, vaikka kaikki kyselevätkin miesasioista, ellei mies loppujen lopuksi kiinnosta tarpeeksi. Kirja päättyy tyytyväisesti - ja (ainakin melkein) toiveikkaasti.
Kirja sopi mainiosti kuunneltavaksi äänikirjana ja Pirjo Heikkilä lukijaksi juuri tähän teokseen. Ei mikään ihme, että Sirkka voitti Storytel Award -palkinnon vuoden 2019 parhaana äänikirjana kaunokirjallisuuden sarjassa.
Anni Saastamoinen: Sirkka, äänikirja
Kustantaja: Kosmos 2019
Lukija: Pirjo Heikkilä 4 t 5 min
Osallistun kirjalla naistenviikkohaasteeseen, jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi. Linkin takaa löytyy lista osallistuvista blogeista.
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja, koska se sattuu juuri nyt olemaan lukuvinkkinä kotikaupunkini kirjaston nettisivulla.
