Ina Majaniemi: Huone yhdelle : Pieni matkakertomus

Ilona Piippo on suomalainen nainen, "Se kolmannen kerroksen vanhapiika, joka useinmiten tulee rappukäytävässä vastaan koiran kanssa - tai lasten, siis siskon lasten." Yhtenä sateisena kesänä Ilona voittaa arkuutensa, etsii lehdestä sopivan lomakohteen, vie koiransa naapuriin Tertulle hoitoon ja lentää Italiaan. Yksin.

Ina Majaniemen sarjakuva Ilona Piiposta ja hänen lomamatkastaan Firenzeen on realistisenoloinen ja sympaattinen tarina yksin elävän sinkkunaisen rohkeudesta rikkoa omia rajojaan ja heittäytyä vieraan maan vietäväksi. Kirja on ehyt kertomus, josta löytyy matkan pieniä sattumuksia, huumoria ja turistin näkemiä historiallisia nähtävyyksiä. Merkityksetöntä ei ole sekään, että matkalla löytyy ihan uusi Ilona, joka uskaltaa haaveilla pyytävänsä Antonion ulos viimeisen illan kunniaksi ja jopa marssii hotellin vastaanottoon totetuttaakseen haaveensa. Vaan kuinkas siinä käykään...

Ina Majamäki piirtää mustavalkoista, vain kansi on värillinen. Hän kertoo lempityökalujaan olevan lyijykynän, pullotussin ja siveltimen. Ilonan matkakertomukseen hänen tyylinsä sopii hyvin, kuvat ovat lempeitä välähdyksiä kommelluksista ja matkalla kohdatuista ihmisistä ja nähtävyyksistä. Varsin miellyttävä tuttavuus.

Sarjakuvakirjan antia (ja laadukkaampia kuvia) löytyy taiteilijan omilta sivuilta.

         Ina Majaniemi: Huone yhdelle : Pieni matkakertomus, 79 s. 
         Kustantaja: Ina Majaniemi Graphic Design 2017

KIRJA on kirjastosta. Sen on lukenut myös Liiolii.

Teos sopii hyvin kirjablogien Naistenviikon tempaukseen, sillä se on suomalaisen naisen piirtämä ja kertoma sekä kertoo suomalaisesta naisesta. Tempausta emännöi Tuijata-blogi.

Kirjankansibingossa ruksaan ruudun "loma", sillä kannessa valokuvailee lomaa viettävä Ilona. Osallistun kirjalla myös Sarjakuvahaasteeseen.

Pakolaiskissa - Tietosatu

Enpä muista ennen lukeneeni tietosatua, mutta nyt sellainen tuli vastaan kirjastossa. Tosin kirjan nimi, Pakolaiskissa, oli se varsinainen lainaushoukutin, ja vasta jälkeenpäin huomasin kuvitetun teoksen luonnehdinnan.

Balettikissa!

Olli Kuusiston kirjoittama ja Raija Anttilan kuvittama Pakolaiskissa on varsinainen runsaudensarvi, mitä sen aiheisiin ja teemoihin tulee. Se on tarina surkeasta pienestä kissasta, joka varovasti hiipii viinimarjapensaan suojista mummun ja vaarin puutarhassa Paraisilla. Se on nälkiintynyt ja laiha, likainen ja arvilla, pelokas kuin mikä. Vähitellen vaari saa sen kesytetyksi, se tulee maitokupille ja lopulta sisälle taloon. Vaari menettää heti sydämensä ja antaa sille nimeksi Alexandra.

Kissa osoittautuu erityiseksi. Se on pakolaiskissa, se polveutuu Venäjällä tsaarin hovissa eläneistä balettikissoista, jotka lähes kaikki vietiin Siperiaan tsaariperheen kanssa. Ne hävisivät jäljettömiin. Yksi kissoista onnistui kuitenkin  pakenemaan Suomeen vallankumouksen melskeistä, ja Alexandra on sen jälkeläinen. 

Muut kissat Paraisilla hylkivät ja kiusaavat Alexandraa, koska se on erilainen ja mustempi kuin muut kissat.

- Jaa, tarkoitat siis, että otamme sen käsittelyyn. Tässä kaupungissa suhtaudumme kriittisesti vierasperäisiin. Eikö vain? 

- Totta puhut, Jussi. Emme salli kaiken maailman maahanmuuttajakattien viedä meiltä hiiriämme. 

- Juuri niin, ja elää meidän kustannuksellamme. 

Katit löntystivät muukalaisen luo. Jussi aloitti keskustelun melko töykeästi: 

- Sinä se olet aika musta naamastasi.

Ennen pitkää Alexandra haluaa matkustaa Pietariin etsimään sukulaisia. Niinpä vaarin ei auta muu kuin lähteä bussilla naapurimaahan lapsenlapsensa Sonjan ja Alexandran kanssa. Turistinähtävyyksien lisäksi kolmikko pääsee katsomaan balettia, ja musiikin soidessa balettikissa ei pysy nahoissaan, vaan loikkaa orkesterisyvennykseen rumpujen päälle ja sieltä näyttämölle. Parasta kaikesta on se, että teatterin takahuoneista löytyy harmaahapsinen kissavanhus, joka osaa kertoa Alexandran esiäidistä, joka oli balettitanssija Maija Plisetskajan oma kissa. Mahtaako balettikissamme enää palata Suomeen vaarin ja Sonjan kanssa?

Kolmikko Pietarin metron tungoksessa

Pakolaisteeman lisäksi kirja tuo lukijoilleen Venäjän historiaa muutamalta viime vuosisadalta, runoilija Aleksandr Puškinin esivanhempia, balettia ja Pietarin nähtävyyksiä. On vaikea sanoa, minkä ikäisille kirjailija on satunsa kirjoittanut. Nuoremmat lukijat seuraavat varmasti kissan monia vaiheita ja seikkailuja, isommat saattavat oppia kaikenlaista varsin monenlaisista asioista tietosatua lukiessaan. Teoksessa olisi ollut aineksia vaikka useampaan kertomukseen, ja pientä karsintaa olisi kannattanut harrastaa. Varsin hauskoja ovat kirjaan kerätyt kissamaiset sanonnat, joita löytyy kiitettävällä taajuudella. Nämä poimin yhdeltä sivulta: 

- Ja kissan viikset, sanon minä. Nyt nostamme kissan pöydälle ja sillä siisti. 

Vaari teki työtä käskettyä ja nosti Alexandran pöydälle. Mutta silloin mummu raivostui niin, että silmissä säkenöi.  

- Mitä sinä nyt teet? Kissa vieköön! Tämä saa riittää. [...] 

Katin kontit, mummu tuhahti [...]

Alexandra ja keltaiset lakanat - ja kuinkas sitten kävikään ...

Raija Anttilan kuvitus on aivan ihana. Koko sivun kuvat ovat ilmeikkäitä ja herkkiä, Paraisten katukuva on kuulemma helposti tunnistettavissa, ja minusta Pietarin metron väentungoksen tunnelma on juuri oikea. Valitettavasti kännykkäkameran otokset eivät tee oikeutta kuville. Tekstin kanssa minulla oli paikoin vaikeuksia, sitä on sijoitettu kuvien päälle aika runsaasti, ja mustat kirjaimet eivät erotu selvästi, jos tausta on tummasävyinen. Teoksen lopustä löytyy faktaa Venäjän viimeisen tsaarin perheen vaiheista, Puškinista, tanssija Maija Plisetskajasta sekä balettitermejä selityksineen.

 Olli Kuusisto: Pakolaiskissa - 
         Tietosatu, 96 s.
 Omakustanne 2016
 Kuvitus: Raija Anttila
 Kannen suunnittelu: 
         Juha Sievänen

KIRJA on kirjastolaina.

HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 91), Muuttoliikkeessä-lukuhaaste